Näin väittää ainakin Don Norman uudessa Simplicity Is Highly Overrated -kolumnissaan. Että vaikka kuinka väitämme haluavamme yksinkertaisia laitteita, ostamme kuitenkin viime kädessä sen, jossa on eniten vipstaakeja ja nappuloita. Miksi? Tunteeko siinä saavansa rahoille tarpeeksi vastinetta? Onko se tosiaankin jonkinlainen status-kysymys?
”Make it simple and people wont buy. Given a choice, they will take the item that does more. Features win over simplicity, even when people realize that it is accompanied by more complexity. You do it too, I bet. Havent you ever compared two products side by side, comparing the features of each, preferring the one that did more? Why shame on you, you are behaving, well, behaving like a normal person.”
Halusin pienenä ihan tavallisen kirjoituskoneen, sain uuden ja hienon sähköisen, jonka kaikkia ominaisuuksia en vielä tänäkään päivänä tiedä. Halusin mahdollisimman simppelin pyykkikoneen; yksinkertaisimmasta mallista oli käytettävyyskin karsittu. Ostaisin yksinkertaista, jos sellaista olisi kaupan. Olenkohan se poikkeus, joka vahvistaa säännön?
(Kuva: iPlog: Complexity)
