Joskus jotkut vain osaavat niin loistavasti pukea sanoiksi itsestäänselvyydet, joita näkee niin paljon, ettei niitä oikeasti enää edes näe. Niin kuin sen, kuinka kännyköistä on tullut paitsi monitoimityökaluja, myös ajantappovälineitä, joita näpelöidään silloinkin, kun niillä ei oikeasti olisi mitään käyttöä – ei saapuneita puheluita, viestejä, kalenterimerkintöjä tms. Minäkin tuhoan viestejä, lueskelen uutisotsikoita, teen hajamielisiä muistiinpanoja, tarkistan peilistä onko hampaissa parsaa (juu, luurin kääntöpuolella on peili) ja selailen jopa soittoäänten listaa bussissa istuessani. Siis: Mobile fiddling.
Erityisen mielenkiintoinen onkin ajatus siitä, pitäisikö puhelimia suunnitella myös tätä funktiota silmälläpitäen; tuoda niihin enemmän näpelöitäviä ominaisuuksia ja plärättävää. Ja jos niin tehtäisiin, niin mitä se tarkoittaisi käytettävyyden ja käyttöliittymäsuunnittelun kannalta?
”I wonder, have we fully embraced this fiddling-thingy within mobile design, or are we treating it as an exception? In other words, do we think that only idle hands (and fingers) want to fiddle, so give them a game like Snake, or a news feed to the home page, and endless other variants of ’time killer’ apps (including Nielsen’s ’nothing better to do’ WAP browsing, which it still as tedious as it ever was). Or, should we literally make it easier and give more options for simply fiddling around with the phone (the UI is the app)? I think that a UI designed for fiddling would be a different one that a UI designed for task-driven interaction. We could have two UIs. A playing around one (in pink – the new black) and a doing-stuff one (in the usual doing-stuff palette).”
Jos perinteinen ajattelumalli menee niin, että noviisikäyttäjille tarjotaan selkeät polut eri tehtävien suorittamiseksi, ja edistyneemmille käyttäjille suorat, kenties noviiseilta hoksaamatta jäävät reitit samoihin paikkoihin, niin eikö tällainen näpelöintimoodi käytännössä kääntäisi asetelman toisinpäin? Yhtäältä käyttöliittymän olisi siis oltava selkeä kokemattomammallekin käyttäjälle ja etenkin kiireiselle suorittajalle, ja samalla virikkeellinen aikaa tappavalle näpelöijälle. Vaan näpelöijiäkin lienee joka lähtöön: siinä missä joku aakkostaa puhelinluetteloa uusiksi sukunimen mukaan ihan huvikseen, voi toinen tappaa aikaa vaihtamalla puhelimen taustaväriä. Haiskahtaa selkeästi käyttäjätutkimuksen paikalta…
Jotkut lukevat matkapuhelimellaan kirjoja! En enää muista mistä luin keskustelua aiheesta, mutta ainakin Mobi-reader mainittiin ja oltiin hyvin innostuneita tästä ajanvietteestä. Itse kyllä suosin ihan paperiversiota kirjoista, mutta ei paha idea esim. hankalille reissuille pakata muutamaa e-kirjaa kommunikaattoriin.
Minun makuuni kommarikin on tarkoitukseen vähän turhan pieni, mutta joku semmoinen taskukirjan kokoinen härpätin saattaisi toimiakin… (Tässä kohdassa jonkun mac-intoilijan kuuluisi tulla kertomaan, että Applella oli sellainen, mutta lopettivat valmistuksen. Tai jotain.)
Aikoinaan Palmilla päivitin ajoittain muutamia uutissivuja (aikaa ennen syötteiden) sen sisään ja luekselin niitä sitten odotellessani.
Etenkin The Timesia tuli näin seurattua aktiivisesti ja nautittua sen englannin tasosta. Kyllä nykyään puhelinten näytöt ovat jo sen verran suuria, että voisin samanlaista käyttöä harkita puhelimellakin. Kun vain se datasiirto ei olisi niin kallista…