Sain eilen käsiini uunituoreen Designing Interactions -kirjan, ja sepä olikin painavaa asiaa – kirjaimellisesti. Kuvien perusteella ei ollut tullut mieleenkään, että kirja olisi todellisuudessa melkoinen tiiliskivi ihanine kiiltävine ja paksuine sivuineen, joita kelpaa lehteillä. Paitsi että kirjan sisältö on silkkaa asiaa (ja vaatii sekä aikaa että istumalihaksia, sillä sivuja on lähemmäs tuhat), niin se tuntuu kerrassaan vastustamattomalta tuoksuineen päivineen. Vaikka Kasan Jussille ensimmäinen mielikuva kirjojen tuoksusta onkin ummehtunut ja antikvariaatin kostuttama, olen itse taipuvainen ajattelemaan juuri päinvastoin: uuden kirjan tuoksua ei voita mikään. Ja kuten olen tainnut aikaisemminkin todeta, ovat kirjat levyjen lailla ihania myös esineinä.
Hymyilytti huomata sekin, että vaikka Designing Interactions painaa enemmän kuin läppärini, ei sen raahaaminen tuntunut ollenkaan niin työläältä. Olisin itse asiassa voinut kuljetella sitä sylissäni vaikka koko päivän ihan silkasta ihastuksesta.
Jään siis odottelemaan oman kappaleeni saamista, ja sitä ennen aion fiilistellä joululahjakirjaostoksilla vielä tänään. Tosin pelkään pahoin että kaltaisiani kokonaisvaltaisia kirjafaneja saattaa olla liikkeellä muitakin. No, sopu sijaa antaa. Nuuhkimisiin!
Kirjan tuoksusta tulee ensimmäisenä mieleen joskus ala-asteella hajumuistiin iskostunut matematiikan tehtäväkirjan lähinnä oksennusta muistuttava haju. Ja kirja oli uusi, ei kierrätetty :)
Mitä lähemmäs hajuttomuutta, sen parempi. ”Mmh, neutraali, miltei olematon sävy, ei jää pitkäksi aikaa nenäonteloon.” :) Veikkaan että hajuttoman kirjan valmistaminen on itse asiassa melko vaikeaa.
No mutta äkkiähän se haju/tuoksu kirjasta katoaa, olen huomannut. Tai sitten nenä turtuu siihen.
Pakko muuten kertoa, että silloin kun Madonnan Like A Prayer julkaistiin vuonna 1989, oli osa (?) vinyyleistä hajustettu Madonnan senaikaisella lempiparfyymillä. Nyt eletään vuotta 2006, ja levy haiskahtaa hyllyssäni vieläkin. Nuuh.