”Snappish!”, pruukataan amerikansarjoissa usein kommentoida kiukkuisesti tiuskaissutta kanssaeläjää, mutta suomen kielessä ei tunnu löytyvän tälle vastinetta. Tänään olisin kaivannut sitä. Johtuneeko täysikuusta, matalapaineesta vai mistä, että leukoja repii, ja ilmassa on selvää kireyttä sekä blogosfäärissä että sen laitamilla.
Olen ollut aina huono käsittelemään mököttäviä ja äreitä tyyppejä, olivatpa ne sitten ihmisiä tai eläimiä, tai minä itse. Kiukuttelu ja mykkäkoulu kun vain eivät ole toivottuja toimintatapoja sen enempää eläviltä kuin elottomiltakaan, ja tuppaavat polttamaan hihat myös siltä viattomalta osapuolelta. Äksyilyn voi kohdata tai paeta – itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Äreää ihmistä ei tee mieli lähestyä, vaikka ehkä pitäisi, mutta mielelläni pysyttelen kaukana myös sellaisesta ohjelmasta, jonka tiedän hirttävän kiinni jossain vaiheessa työn alla olevaa tehtävää. Kaikki häviävät.
Jäin tänään miettimään, että koska suomalaiskansalliselle luonteelle on helpompaa sivuuttaa toisten hilpeys ja wow-efektit, mutta epäkohtiin tartutaan sitäkin hanakammin, olisiko ärhäköissä käyttöliittymissä odottamatonta, toimeenpanevaa voimaa? Tiedetään, että jumittava ohjelma tai siniseksi menevä ruutu vievät hermot kylmäpäisimmältäkin, ainakin joskus. Tähän mennessä emotionaalinen suunnittelu on keskittynyt luomaan positiivisia elämyksiä käyttäjälle, mutta protestanttisen mielenlaadun riivaamalla pallonpuoliskolla saattaisikin olla arvaamatonta menestystä sellaisilla käyttöliittymillä, jotka syyllistäisivät ihmiset toimimaan tahdotulla tavalla. Jos siis käyttöliittymän välityksellä voi kuulla, nähdä, ja kohta myös haistaa ja maistaa, niin alkavatko ne pian myös osoittaa mieltä ja mököttää? Jos käyttöliittymä ärähtäisi takaisin tai vaikenisi mielenosoituksellisesti, ryntäisimmekö pelonsekaisen kunnioituksen vallassa oitis korjaamaan erhettämme ja tekemään asiat oikein? Aika monet käyttäjät tuntuvat jo nyt sietävän ohjelmiensa oikuttelut, ja toistavat kiltisti tehtäviään päivästä toiseen herjoista huolimatta.
Toinen vaihtoehto on sitten tietenkin se, että pakenemme, emmekä koskaan palaa – niin kuin tosielämässä kanssaeläjän murahdettua yksitavuisen vastauksen viattomaan kommenttiin.
Ehkä sittenkin ilon kautta.
Tähän tarjoaisin henkilökohtaisuutta. Jokaisella meillä on omanlaiset tunteet ja oma tapa reagoida emotionaaliseen vuorovaikuttajaan. Jos käyttöliittymällä ei ole tunneälyä olleskaan niin on vaarallista alkaa esim. änkyröimään tai kuittailemaan. Jos käyttöliittymään voisi asentaa oman psykoanalyysin tulokset käyttäjäprofiiliksi niin saisiko sieltä juuri oikeanlaista emotionaalista palautetta oikeassa tilanteessa? Personointia peliin!
Mitäs käyttöliittymistä mutta ne ihmiset!