Käytettävyystyön paras puoli ovat ehdottomasti ihmiset. Ihmiset ovat se voimavara, joka auttaa jaksamaan silloinkin, kun rutiinit joskus leipäännyttävät, kahdeskymmenesviides käyttäjä toistaa testissä samat virheet kuin 24 aiempaa testaajaa ja motivaatio on muuttanut Monacoon. Vaikka moni alalla oleva ei välttämättä olekaan ekstrovertti joka kekkereiden keskipiste, vaan ehkä paremminkin hiukan ulkopuolinen tarkkailija, uskaltaisin väittää, että ihmisten, käyttäjien kanssa tehtävästä työstä nauttivat kaikki. Muutenhan tämä olisikin aika vaikeaa.

Vaikka käyttäjiltä ja asiakkailta oppii käytettävyystyöstä kenties enemmän kuin mistään kurssilta tai koulusta ikinä, ovat tärkeitä myös samalla alalla olevien kanssa käydyt keskustelut. Ainakin Suomessa tilaisuuksia puhua samanmielisten kanssa on todella vähän, suorastaan surkean vähän, jos lainkaan. En tiedä kuinka paljon koodaajat intoilevat keskenään uusista ohjelmointikielistä tai disainerit pikseleiden pyöristämisestä, mutta käytettävyydestä puhuminen ammattikieltä kaihtamatta ja selkokieltä käyttämättä on ollut omalla kohdallani niin vähäistä, että kun siihen joskus harvoin tulee tilaisuus, siitä nauttii sitäkin enemmän. Oikeastaan vielä parempi, jos vastapuoli lähestyy asiaa pikkuisen eri kulmasta tai vähän eri painotuksella, sillä silloin on olemassa se mahdollisuus, että oma näkemys avartuu matkan varrella, ja kumpikin saa uusia eväitä reppuun. Kirjoja voi lukea ja podcasteja kuunnella, mutta learning by discussion on joskus yllättävän tehokas menetelmä. Kannattaa kokeilla, jos tilaisuus tulee kohdalle.

Käytettävyys- ja käyttäjätutkimustyöstä on haastateltu suosikkibloggaajaani Jan Chipchasea, joka muistaa monen muun asian ohessa nostaa esiin nimenomaan ihmisten kanssa tehtävän työn tärkeyden. Siinä jokaisella on paikkansa ja merkityksensä.

”User researchers don’t have a monopoly in understanding everyday life. It’s natural for researchers to assume a degree of ownership over ideas and concepts that they generate, but it’s important to recognise the limits of the research itself without buy in from other members of the design team and the organisation as a whole.
What steps need to be taken to make research relevant?
Who needs to buy into the research results for it to make a difference?

My colleagues are smart and I trust that they apply the research to their own context. A lot of the back-end work we do is about getting the right data to the right person in the right format at the right time.

If there is frustration in the way research is enterpreted then much of the blame falls on the researcher: not taking the time to understand the design needs of the research team; an inability to clearly communicating ideas, and not making the effort to re-package research results to arising needs.
Walls are there to be climbed over and once over the other side, knocked down (with the help of the rest of the design team, naturally).”