Kilahduksia

Viime aikoina olen huomannut olevani enemmän kling!- kuin piip-piip-piip-ihminen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikenlaiset moniosaiset piipitykset rassaavat korvaparkojani aika tavalla. Piipittäjien kärkipäässä arkisin ovat mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja kännykkä, tässä järjestyksessä. Pahin kakofonia syntyy silloin, kun sekä kahvinkeitin että mikroaaltouuni ilmoittavat yhtäaikaa sisältönsä valmistumisesta, ja uskokaa pois, niin tapahtuu monta kertaa päivässä. Jos vielä naapurin kännykkään tulee samalla hetkellä viesti, voidaan puhua jo äänisaasteesta. Ainakin melkein.

Jäinkin miettimään, että tässä maailmassa, jossa keksitään ties minkälaisia härpäkkeitä, en ole vielä nähnyt yhtään kodinkonetta, jonka merkkiäänen saisi itse säätää ja valita. Eikö se olisi käytettävää, ja saavutettavaa kuin mikä? Samalla periaatteella kuin kännykässäkin saa säätää piipittääkö, piriseekö vai äänteleekö se jollakin toisella tapaa, voisi myös vaikkapa mikroaaltouunin laittaa heläyttämään ilmoille sulosointuja, tai kenties jopa mykistää sen kokonaan. Oma vanha mikroni sanoo iloisesti pling!, ja se miellyttää minua huomattavasti enemmän kuin jatkuva pitkäkestoinen piipitys (etenkin niissä tilanteissa, kun ruoka ei ole ihan tarpeeksi kuumaa, laitetaanpa vielä puoli minuuttia, ja sitten toiset puoli, ja sitten –).

Lapsuudesta jäi mieleen se sukulainen, jonka koira raivostui aina, kun ovikello soi. Siinä taloudessa oli kehitetty systeemi, jolla ovikellon soimisen sijasta alkoi merkkivalo vilkkua. (No, ennen pitkää koira alkoi raivota sillekin.) Mutta kuinka kuulijaystävällistä olisikaan, jos piipitykset jäisivät historiaan, ja sen sijaan vaikka pieni valo vilkuttelisi niille, jotka eivät halua kuulla laitteiden meteliä, tai pysty siihen.

Tosin ennen pitkää näistäkin ilmoituksista saa varmasti värisevän viestin kännykkään; juuri siihen, joka on kiedottu ranteen ympärille kuin Ritari Ässällä konsanaan. Sitä odotellessa.