Kesäisiä lukukokemuksia

Tuoteuskollisuus on merkillinen juttu, joka usein menee yli kaiken käsityskyvyn ja ymmärryksen. Ollaan vakuuttuneita siitä, että jokin tietty asia on juuri se oikea juuri minulle, eikä muita vaihtoehtoja suostuta edes näkemään, tai ehkä niitä korkeintaan paremman puutteessa vilkuillaan. Oman suosikin puolesta ollaan valmiita menemään läpi tulen, näin kuvaannollisesti sanottuna, vaikka markkinoilla olisi parempi, käytettävämpi, houkuttelevampi, modernimpi vaihtoehto – ainakin jonkun muun mielestä.

Olen ennenkin tunnustanut olevani tiettyjen asioiden kohdalla merkkiuskollinen jopa naurettavuuksiin saakka, enkä jostain hyväksi kokemastani hevillä luovu, ellei ole pakko. Mutta sitten kun on, voi vaihtamiskokemus joskus olla muutospelkoon nähden ällistyttävän pieni. Mutta joskus taas ei.

Ihan alkuun on sanottava, että rakastan Helsingin Sanomia. Aloin lukea Hesaria vielä synnyinkaupungissa asuessani, ja olen lukenut sitä taukoamatta siitä saakka, asuinpaikasta riippumatta. Tai olisin lukenut, jos se postiluukustani kopsahtaisi, niinkuin asiaan kuuluu. Kuulostaako tutulta? Ihan varmasti, olenhan puhunut asiasta ennenkin, ja puhun taas.

Hesari aloittaa kesäkampanjansa jo hyvissä ajoin keväällä. Vaihda lehti kesäosoitteeseen! Tilaa rinnakkaislehti! Tulee lippua ja lappua, joilla muutosten tekeminen on mahdollisimman yksinkertaista. Ethän halua viettää lomaa ilman Hesaria? No en totta vie halua, mutta ei sitä lehden lukemista ole kesäosoitteessa helpoksi tehty. Karjalainen, tuo pirtsakka läheltä piti -kolaritilanteista kävelykadulla ahkerasti Kotimaa-otsikon alla uutisoiva paikallislehti kyllä ilmestyy, oli sitten myrsky tai vaikkapa vari, mutta kamoon, kun on Hesarille oppinut, niin Karjalainen, kaikki kunnia sille, käy lähinnä loma-ajan kuriositeetista.

Ei näkynyt Hesaria viime sunnuntaina, mutta olin pitkämielinen ja ajattelin jakelun köhivän vielä kesäyskäänsä. Tuli maanantai, ei lehteä. Päiväpostin aikaan yhytin postinjakajan, joka sitten antoikin suoraan käteeni kummatkin lehdet; ihmetteli vielä, että mites nämä päiväpostissa. Niinpä! Tiistai: ei lehteä. Silloin tartuin puhelimen kampeen. Hesarin asiakaspalvelulle on kyllä annettava täydet pisteet, sillä mikään muu puhelinpalvelu ei ole yhtä pitkämielistä, avuliasta ja nopeaa. Vaikkeivät asiat aina toimikaan, niin ainakin asiakas saa sen kuvan, että kaikki mahdollinen on tehty, sydämellisesti ja juuri minua ajatellen. (Antakaa minun säilyttää edes tämä illuusio.) Selvisi, että lehteni oli jostain syystä merkitty jaettavaksi päiväjakelussa. Mitä ihmettä! Luurin päässä ymmärrettiin aamukahvin ja lehden yhteismerkitys, ja luvattiin korjata virhe mitä pikimmin. Keskiviikkona lehti ilmestyi, mutta samana päivänä tuli eteen uusi ongelmatilanne, kun kesäosoitetta piti yllättäen vaihtaa. Asiakaspalvelu teki muutoksen minuutissa, asia sillä selvä.

Paitsi että ei ollut. Torstai, ei lehteä. Ajattelin, että no, ovat varmaan vielä jakelussa ruosteessa (huomatkaa mitä pitkämielisyyttä!). Vanhassa osoitteessa lehti kyllä oli. Perjantai, ei lehteä. Tuli jälleen asiaa asiakaspalveluun, monesko kerta jo. Tutkittiin asiaa, ja kävi ilmi, että tekemäni osoitteenmuutos ei ollut koskaan tullut merkityksi kirjoihin ja kansiin. Seurasi vuolasta pahoittelua ja hyvityksen lupaamista, ja asiakas oli jälleen tyytyväinen. Huomenna, huomenna lehti varmasti ilmestyy juuri niin kuin pitääkin.

Tänään lomaa on kulunut viikko. On lauantaiaamu, arvatkaapa sainko Hesarini?