Don Norman palaa tuoreimmassa kirjoituksessaan ikuisuusaiheeseen: pitäisikö puhua ihmisistä käyttäjien tai asiakkaiden sijaan?
”If we are designing for people, why not call them that: people, a person, or perhaps humans. But no, we distance ourselves from the people for whom we design by giving them descriptive and somewhat degrading names, such as customer, consumer, or user. Customer -you know, someone who pays the bills. Consumer – one who consumes. User, or even worse, end user – the person who pushes the buttons, clicks the mouse, and keeps getting confused.”
Sanoilla on merkitystä, sitä ei käy kieltäminen. Mutta onko englannin kielen sanassa user jokin sellainen sivuvire, joka jää suomalaiselta tajuamatta? Itse en ole osannut ajatella käyttäjää mitenkään alentavana terminä – olen itse ihan mielelläni yksi sellainen, niin kuin kaikki muutkin ovat. Jos jotakin, niin käyttäjä antaa ihmiselle tietyn roolin suhteessa johonkin tuotteeseen ja palveluun: kaikki olemme ihmisiä, mutta kaikki eivät ole tuotteen X käyttäjiä. Power to the people, sanoo Norman, mutta minä sanoisin: valta käyttäjille.
No jos ei ole käyttäjiä, ei ole varmaan suunnittelijoita koska hekin ovat ihmisiä.
Ihmisen, ihmisen ja ihmisen tekemä palvelu ihmiselle ei tuottanut toivottua tulosta ihmiselle, koska ihminen ja ihminen eivät olleet ottaaneet huomioon ihmistä.
Kyllähän titteleiden poisjättäminen vaikeuttaa kommunikointia kummasti. Minä ainakin haluan sanoa käyttäjä.
Ei välttämättä kai ole niin kauheasti väliä, millä nimellä kutsutaan jos ei nyt sentään haukuta tai halvenneta. Oikeastaan minusta missataan pointti, jos tartutaan pelkkiin termeihin.
Tässä kannattaa nähdä, että termistö on erilaista eri tilanteissa: kun suunnitellaan, käytetään suunnittelumetodin termejä ja kun keskustellaan suunnittelusta ja eri metodeista, voidaan hyvin käyttää termejä, jotka kuvaavat suunnittelussa osallisina olevien ihmisten rooleja (suunnittelija, käyttäjä).
Mikään ei tietysti estä käyttämästä sanaa käyttäjä suunnittelussa, mutta ainakin minun makuuni sopivassa suunnittelumetodissa keskitytään persooniin, jotka ovat hyvin ihmismäisiä, sekä persoonien tavoitteisiin. Persooniin viitataan yleensä niiden nimillä eikä tarvitse välttämättä käyttää lainkaan sellaisia sanoja kuin käyttäjä (tiukimmissa tilanteissa käyttäjiin viittaaminen on jopa kiellettyä muuten kuin persoonien kautta). Persoonat ovat vallan mainio tapa perustella tai kyseenalaistaa asioita, keskustelut tyyliin ”käyttäjä käyttää toimintoa x”, ”käyttäjät tarvitsevat toiminnon z” jne voidaan kätevästi eliminoida tai ainakin perustella.
Keskustelussa on erilaisia tasoja ja tietyllä tasolla on sopivaa (tai sopimatonta) käyttää tiettyjä termejä. Tiedä sitten mitä Norman tahtoo sanoa, ehkä hän ei huomaa tuota eroa, mutta ehkä sen voisi myös tiivistää ajatukseen, että pidetään ihminen mielessä kun suunnitellaan jotakin ihmisille. Se on tärkeää, suunniteltiinpa mitä hyvänsä.
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jos tartutaan termeihin niin ollaan täysin hakoteillä ja varsinainen asia jää aivan paitsioon. Se tosin tuntuu olevan humanisteille hyvin tyypillinen kompastuskivi.
Eläpä nyt, Timo, kyllä minä ainakin muistan käyneeni ankarimman termikeskustelun nimenomaan teknisen alan ihmisen kanssa. Ja huom., itse en ole humanisti.
Yleensä tykkään olla kaikesta samaa mieltä Normanin kanssa, mutta tällä kertaa en ihan ymmärrä pointtia.
Raskin muuten tekee eron käyttäjä- ja ihmislähtöisen suunnittelun välille. Ensimmäisessä tutkitaan käyttäjän tarpeita yms., jälkimmäisessä lähdetään liikkeelle yleisinhimillisistä kyvyistä ja rajoitteista (vrt. mielen ergonomia).
O/T: huomasin sattumalta, että blogisivun ylälaidassa on linkki, johon ilmestyy hoveroitaessa sana Pääsisältöön. Klikkaaminen rullaa sivua sitten pari senttiä alaspäin niin, että logopalkki häviää näkyvistä.
Minua linkki lähinnä kummastutti enkä osannut arvata, mitä se tekee ennen klikkaamista. Mihin ominaisuudella pyritään?
Helpottamaan esimerkiksi ruudunlukijaa käyttävien arkea. Kokeile vaikkapa kytkemällä tyylit pois ja navigoimalla ilman hiirtä.
Tällaista toki arvelin. En vain ole nähnyt muualla.
Ai? Ainakin Kalamukissa ja Joskulla (Tämä on minun) on vastaavia.
Joo, mutta ne ovat aina näkyvissä (ei sillä, en ole niitäkään keksinyt koskaan painaa). Tämän huomasin vahingossa, kun ihmettelin, mikä vilkahti hiirtä kirjanmerkkipalkkiin hilatessani.
Ahaa… Missähän näin vastaavan toteutuksen… No, joka tapauksessa tämä ei ole ainutlaatuinen, vaikka tosi kiva onkin. :-)
Taisi olla Molly, jolta itse bongasin ensimmäisiä kertoja tuon ”hoveroitavan” pikalinkin.