Tiedättehän ne hajamieliset lajitoverit, joilla on aina vaikeuksia muistaa sulkea puhelin tai edes vaimentaa se tärkeiden tilaisuuksien ajaksi? Ei ole ihan kerran tai kaksi, kun olen saanut tuntea myötähäpeää puhelimen pirahtaessa tai piipatessa kovaäänisesti kesken elokuvan tai palaverin. Koska meille ihmisille tuottaa hankaluuksia ottaa ympäristötekijät huomioon, ovat fiksut tutkijat kehitelleet puhelinteknologiaa, joka automaattisesti tunnistaa lähimaastossa olevat ihmiset ja toiset puhelimet, ja osaa sen mukaan vaieta tai pitää ääntä:
”The idea here is to use physical proximity to other users as the clue for the system to recognize
involvement. If a user is within a certain distance from another user, the two users mobile phones set up an ad-hoc network between them and exchange information. In its simplest form, close proximity to
another user would tell both users phones to switch to silent mode.If one of the users phone is in silent mode for some reason, the other adopts the same behavior. If several users are in the close vicinity, their phones are also infected. Hence, in this scenario, appropriate notification modality would spread like a virus from phone to phone. Without requiring specific user activity, phones would automatically go to silent mode if their users would enter into close proximity of other users, and likewise, if a users distance to the group expands (e.g. leaving the meeting room, saying goodbye on the street and walks away, etc.) the system would go back to sound notification.”
Markkinoille tuote ei kuitenkaan ennätä välttämättä koskaan, sillä se vaatisi ainakin paria uutta teknistä standardia ja viestintäprotokollan hyväksymistä, monesta muusta liikkuvasta osasta puhumattakaan. Niistä vähäisin ei ole kysymys siitä, mitä tapahtuu, jos ja kun mobiililaitteet alkavat ohjata ihmisten elämää, eikä päinvastoin. Joidenkin kohdalla tämä tosin tuntuu olevan todellisuutta jo nyt.
Lue lisää: Meeting in Quiet: Choosing Suitable Notification Modalities for Mobile Phones
Kovimmat individualistit voisivat säätää puhelimensa toimimaan aina ja kaikkialla tasan päinvastoin kuin kaikkien muiden. Oivaa.
kun mobiililaitteet tai muu informaatioteknologia alkavat ohjata ihmisten elämää, niin pitää löytää viisasten kivi, miten se tehdään niin, että kontrolli säilyy käyttäjällä ja millaista ohjausta käyttäjä haluaa ottaa vastaan. Seuraavan vuosikymmenen haaste informaatioteknologian käytettävyydessä pyörii tämän ympärillä. Millaista on teknologia, joka on kontekstitietoista ja osaa ottaa osaa tapahtumiin, eikä vaan odottele käyttäjän käskyjä. Tekoälyä vaaditaan, mutta ei enempää kuin mihin tällä hetkellä kehitysrahkeet riittää. Tärkeintä on suunnitella ne tavat, toiminnat, kommunikointi, etiketit ja tyyli miten käyttäjän kanssa aktiivisesti toimitaan. Ja käyttäjän pitää murtautua ulos suunnittelijoiden avulla käyttökulttuurista, jossa tietokone romottaa pöydällä ja odottelee kun sitä näpyteltäisiin. Seuraavana teknologia oppii ihmisten tavoille ja alkaa toimimaan.
Niin, PA, nuori kapinallinen -mentaliteetti olisi ainakin yksi merkittävä ”liikkuva osa”, jonka hankaloittaa toteutusta…
Mikä minua tämmöisessä skenaariossa vähän arveluttaa on se, että näin voidaan kätevästi sysätä normaaliin kanssakäymiseen kuuluva toisten huomioiminen tekniikan hoidettavaksi – näin kärjistääkseni. En ihan suoralta kädeltä innostu myöskään ”teknologiasta, joka oppii ihmisten tavoille ja alkaa toimia”. Miten pidetään huolta siitä, että toimiminen onnistuu myös *ilman* teknologiaa?
Jos nyt katsotaan pidemmälle, niin eihän se toimiminen onnistukaan enää lopulta ilman konetta. Nyt ollaan jo esim. liikenteen, tuotannon, energian tai rahatalouden osalta riippuvaisia teknologiasta. Koneen lisääntyvän älyn myötä ollaan yhä etenevässä määrin syvemmin ja laajemmin riippuvaisia. Konehan on ideaali tekemään rutiinihommia ja kun niitä delegoidaan koneelle niin samalla riippuvuus kasvaa. Tällehän ei mahdeta mitään niin on turha pyristellä vastaan vaan on yritettävä vaikuttaa siihen, että miten teknologiasta otetaan parhaiten hyöty ihmiskunnalle.
Kyseisen skenaarion teknologia voidaan suunnitella siten, että tilanteen herra (ja toiset huomioivana) on käyttäjä, jos mobiililaite viitsii vain kysyä, että laitetaanko äänetön kun muillakin näyttäisi olevan.
Jos et (Marjut) innostu kontekstitietoisesta teknologiasta, joka tuntee ihmisen käyttäytymisen ja elinympäristön ja pystyy siten osallistumaan avustavasti ottaen aloitteen, niin voitko myös sanoa ettei sellainen teknologia olisi käytettävämpää kuin vanha teknologia, jossa aloitteen tekijä on aina käyttäjä?
En lähtisi vertaamaan niitä keskenään, enkä varsinkaan puhumaan uudesta ja vanhasta teknologiasta, sillä tuskin kaikesta teknologiasta koskaan tulee automatisoitua ja oma-aloitteisesti toimivaa. Käytettävyys ei ole kiinni siitä, joutuuko käyttäjä tekemään jotain, eikä viimeiseen saakka automatisoitu laite ole välttämättä yhtään sen käytettävämpi kuin sellainen, joka vaatii käyttäjältä jotain toimia. Käytettävyysmokia voidaan tehdä kummassakin tapauksessa – ja yhtä lailla molemmat voivat tarjota mitä parhaimpia käyttökokemuksia.
Kömpelö vertaus: yleisiin vessoihin on hiljattain ilmestynyt käsipyyheautomaatteja, joista paperia ei voi/tarvitse itse kiskoa, vaan paperi tulee automaattisesti heilauttamalla kättä valokennon edessä. Okei, se toimii (ellei valokenno ole jostain syystä rikki). Mutta ihan yhtä lailla toimii ”vanhanaikainen” paperitelinekin, josta sen paperin joutuu itse nykäisemään. Ja onhan niitä vessanpönttöjäkin, jotka osaavat vetää itse itsensä. Enemmän sellainen aiheutti minulle päänvaivaa ja ajankulua, kun vetonuppia ei ollut missään kuin että olisin vajaassa sekunnissa nykäissyt/painanut nupista huuhtelun.
Mielestäni on ihan hyvä suhtautua avoimesti, mutta silti terveen kriittisesti. Ei torpata heti, mutta ei toisaalta viitata myöskään vanhalle kintaalla. Kaikessa kun on puolensa, ja käyttäjiä joka lähtöön.
Voihan siinä näinkin käydä.
Erkki pitää puhelimensa äänettömällä, sillä hän käyttää värinähälytystä. Pekan puhelin haistaa, että nyt on äänetön puhelin lähistöllä, vaihdetaanpas äänettömälle. Pian paikalle tulee myös Pirkko, jonka puhelin haistaa Erkin ja Pekan puhelimet ja kääntää itsensä äänettömälle. Kohta saadaan ketjureaktio, jossa koko kaupungin puhelimet ovat äänettömällä.
Luennolla Lauri luennoitsija demoaa matkapuhelimen toimintaa ja puhelimessa on äänet päällä. Luentosalissa olevat puhelimet tietysti haistavat tämän ja asettavat äänet takaisin käyttöön.
Ei se ihan ongelmatonta ole.
Vanhalla/uudella teknologialla tarkoitin ehkäpä kymmenien vuosien mittakaavassa teknologian eroja. Siis tietotekniikka näihin vuosiin asti ollut aina syöte/palaute-systeemi eli käyttäjä antaa käskyn ja kone toteuttaa ilman älyä. Ja nyt ollaan aloittelemassa kehitystä siihen suuntaan, että koneen äly riittää jonkinlaiseen oma-aloitteelliseen toimintaan, joka saattaa jopa olla hyödyllistä/käytettävää.
Kysymyksellä tarkoitin (hyvin filosofisella tasolla) sitä, että voidaanko missään tilanteessa sanoa, että koneen älystä, oma-aloitteellisuudesta, kontekstietoisuudesta on lähtökohtaisesti haittaa tai että se vähentäisi käytettävyyttä, (jos voidaan kuvitella ihanteellinen teknologia)?
Olen aivan samaa mieltä, että lähivuosina tulee merkittäviä käytettävyysongelmia, kun kone opettelee älykkyyttä tai aloitteellisuutta. Ne ovat erittäin haastellisia ominaisuuksia, mutta teoriatasolla teknologia on hyödyllisempää noiden ominaisuuksien kanssa.
Väittäisin, että kaikesta teknologiasta tulee älykästä ja oma-aloitteista joskus, ’automatisoitu’ taas on huono piirre tulevaisuuden koneessa, koska se viittaa siihen, että kone ei ole luova, älykäs tai käyttäjää huomioiva vaan tekee vain automaattista toimintaa hyödyntymättä kontekstietoutta.
On käytettävämpää, jos käyttäjän päämäärä täyttyy ilman, että käyttäjän tarvitsee antaa koneelle käskyä, koneen toteuttaessa päämäärän ilman toimia koneen käyttämiseksi.
Vertaus: ovi avautuu, kun käyttäjä kävelee ovea kohti.
On sitten aivan toinen asia, että pitääkö käyttäjän saada tehdä mielekkäitä toimintoja ’omin käsin’. Mutta käytettävintä rutiinitoimissa on se, jos kone tekee ne ilman käyttäjän toimia ja vaan ilmoittaa mitä on tehnyt.
Vessanpönttö esimerkin ongelma on vain siinä, että et ollut tottunut käyttämään sitä. Jos olisit käynyt ikäsi vessassa, joka huolehtii vetämisestä itse, niin ei mieleesi varmaankaan tulisi että olispa hyvä olla nuppi.
Nämä on tietysti ihan teoriatason ajatuksia, käytännön käytettävyys työssä on tosiaan hyvä olla terve kritiikki mukana. Huonoa käytettävyyttä tulee olemaan ehkä jopa entistä enemmän suunnittelijoiden ehdotuksissa, kun kehitys tarjoaa mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen älykkääseen vempaimeen. Uusi ja ihmeellinen teknologia tahtoo ajaa aina käytettävyyden edelle.
lisäys vertaus: auton lukitus automaattisen älykkäästi kun avaimen haltija on poistunut autosta. Jääkö joku kaipaamaan manuaalisia lukitusnappeja (vieläpä 4 oveen)?
Jos ympäristö saa ”äänestää” puhelimen profiilin tai muita parametrejä, saadaan aikaan mielenkiintoisia tilanteita kun pieni joukko ihmisiä päättää esimerkiksi kääntää puhelimensa hiljaiselle yhtä aikaa. Kuvitelkaa esimerkiksi väkijoukon läpi liikkuvia ”hiljaisuusaaltoja”.
Puhelinhan ei tiedä, tuliko se johonkin, vai tulivatko muut ympärille.
Aina on mahdollisuus, että laite/tuote/tavara ei toimi halutulla tavalla: se voi mennä rikki, toimimiseen tarvittavaa virtaa ei ole saatavana, se ei osaa tulkita käyttäjää oikein (koska emme me käyttäjät ole kaikki samasta muotista valettuja)… Edelleenkin vierastan ajatusta siitä, että tekoälyn ja automatiikan yleistyminen tms. saisi aikaan käytettävyysongelmia – niin kuin olen jo aikaisemminkin sanonut, niin eihän käytettävyys elä omassa kuplassaan, vaan (toivottavasti!) hyvinkin kiinni ajassa, kontekstissa ja käyttäjissä.