Harvoin Hesarin ensimmäisellä aukeamalla suurin juttu koskee käytettävyyttä, mutta tänä aamuna oli päässyt käymään niin. Kaikille pääkaupunkiseutulaisille tuttu, surullisenkuuluisa matkakorttihan se tietenkin puhuttaa, sillä vihdoinkin paljon porua aiheuttaneet matkakortin lukulaitteiden painikkeet aiotaan uusia (maksullinen juttu on pidempi). Tähän saakka painikkeissa on ollut pelkkiä numeroita, jotka eivät kerro yhtikäs mitään, mutta nyt niiden lisäksi on tulossa myös tekstit sekä suomeksi että ruotsiksi: ykköspainikkeeseen ”sisäinen”, kakkoseen ”lähiseutu” ja 0-näppäimeen ”raitiovaunu”. Lisäksi käyttöön otetaan vielä se tyhjänä ollut neljäs painike, jolla pääsee tulevaisuudessa Keravalle.
Mutta kuinka niihin nappeihin mahtuu noin paljon tekstiä? Seuraavaksi sitten leimausjonoa hidastuttavatkin silmälasien kaivelijat, koska tekstin koko ei voi olla huiman suuri, kun nappi on kohtuupieni. Uusilla teksteilläkin ratkeaa (toivottavasti) kuitenkin vain yksi ongelma, sillä sivusta seuranneena ongelmia tuntuu aiheuttavan myös itse maksaminen, kun korttia pitää näyttää ja nappia painaa, eikä veloitus tunnu ikinä onnistuvan ensimmäisellä kerralla. Kortin arvo tai aika vilahtaa onnettoman pienellä laitteen yläosan ruudulla, jonka yläpuolella vielä vilkkuu värillinen valo. Ja voi niitä, jotka yrittävät maksaa kortilla useamman kuin yhden matkan! Kaikki matkat on maksettava yksi kerrallaan. Ei käy kateeksi jutussa haastateltua opettajaa, joka maksoi kortilla 11 oppilaan matkan.
Matkakortinlukija on hyvä esimerkki laitteesta, jota jokaisen on pystyttävä käyttämään iästä, sukupuolesta ja taidoista huolimatta – ja siitä, kuinka kortti jää hankkimatta, kun sitä ei osata käyttää, mikä ei ainakaan laske matkakustannuksia. Sen suunnitteleminen on siksi erityisen haasteellista. En tiedä kuinka nykyiseen toteutukseen on päädytty, mutta ainakin se on surullisesti todistanut sen, kuinka äärimmilleen viety yksinkertaisuus ei olekaan välttämättä käytettävyyden kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Itse kaipaisin laitteeseen selkeitä ohjeita, jos ei sanoin, niin ainakin kuvin: ”kortti tähän”, ”valitse matka”. Useamman matkan maksajalle jokin oma optio – jos ei muu, niin kuskin suorittama maksu, sillä heilläkin on jotkin lukijalaitteet. Onko joku nähnyt vaihtoehtoja uusista näppäimistä, joita on testattu käyttäjien kanssa Helsingin Rautatientorilla?
Muistaakseni perustelivat aikoinaan noita numeroita saavutettavuudella; näkövammaiset näkevät isot numerot helpommin ja voivat vaikka tunnustella niitä sormin. Normaalinäköisille oli sitten liimattu kolmen metrin päähän ikkunaan tarra numeroiden selityksille….
Jos erikseen ohjeita kirjoitellaan, niin sittenhän siinä vasta porukka seisookin ohjetta lukemassa. Mielestäni juuri tuollaiset numerot toimivat sinänsä hyvin, jos ihmiset vain saavat ohjeistuksen korttia noutaessaan mitä numeroa missäkin pitää painaa ja varmasti usein julkisia käyttävät tietävätkin jo suoraan miten toimia. Tietysti kaikki eivät osaa, vaikka se rautalangasta väännettäisiin, sille ei parhainkaan käytettävyysguru voi mitään.
Ratkaisu, jossa olisi yksi kortti ja yksi ainoa painike tietysti olisi se toimivin, mutta aina löytyy joku, joka ei sitäkään osaa käyttää. Laitetaan suoraan mikrosiru ihon alle, joka lukee, milloin astut liikennevälineeseen ja milloin siitä ulos ja matkat laskutetaan suoraan pankkitililtä tämän perusteella. Eiköhän tämä ”pedon merkki” ole ihan lähitulevaisuutta.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että lompakossa kulkeva RFID-siru yhdistettynä lukulaitteisiin sisään- ja ulosmennessä olisi minun valintani, jos valita saisi. Eipähän tarvitsisi miettiä, että mitä painiketta painaa, ja hinta voisi olla laskettu vaikka kilometritaksalla.
Kirjoittelin tuosta matkakorttilaitteen onnettomuudesta aikanaan jonkin verran. Edelleen joudun aina vähän miettimään, että miten oikeaoppisesti leimataan seutumatkoilla, kun yleensä en joudu painamaan mitään painikkeita.
Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon ihmiset kulkevat tahattomasti väärillä leimauksilla, ainakin busseissa tuo leimaustilanne on sellainen, ettei siinä kehtaa paljon jäädä ihmettelemään, kun muut ovat jonossa takana.
Nämä numerot ovat kyllä aika karsea kompromissi, jota perusteltiin kai aikanaan kielineutraalisuudella. Jos vaikka saisi ikonit niihin, niin ne olisi helpompi muistaa. Hesarin jutussa joku haastateltu oli ehdottanutkin ratikkaikonia ja seutuliikenteen nuoliympyrää noihin painikkeisiin.
Hookooällällä on jo käytössä värikoodaus ja ikonografia. Eikö sitä voisi käyttää hyväksi?
Itse onnistun usein maksamaan useamman matkan yhdellä leimauksella. Sitä ei meinaa edes huomata, ja rahoja on käytännössä mahdotan saada takaisin. Kaverini taasen käytti 20 euroa yhteen matkaan kun ensimmäistä kertaa yritti opetella matkakortin käyttöä…
En tunne Helsingin enkä Tampereen seutulippukäytäntöjä tai niiden eroja kunnolla, mutta jotenkin tuntuu, että Tampereella käytetty lippujärjestelmä selviää tästäkin ongelmasta paremmin.
Autoon noustessa korttia näytetään lukijalle, ja hoplaa: lukija valitsee matkustajalle edullisimman lipputuotteen. Ken tahtoo maksaa useamman matkan, näyttää lippua lukijalle moneen kertaan. Ainoa tilanne, jota täkäläinen matkakorttijärjestelmä ei tunne, on seutulipun (yhden tai useamman) maksaminen kortille ladatulla rahalla.
Vastataan nyt vielä vaikkakin myöhässä.. Mietin tässä vertauksena vanhoja vaihtoehtoja: kuukausikorttia ja leimattavia pahvilippuja.
Kuukausikortin näyttämisessä kuskille tuskin on paljon eroa kortin näyttämiseen mustalle mötikälle. Sen sijaan pahvilippujen käyttöliittymä oli aika hyvä, kunhan lippua oli säilyttänyt hyvin. Lippu laitteeseen ja kuuluva ja vähän sormissakin tuntuva naksahdus kertoi, että matka on maksettu. Jos vielä epäilytti, maksu oli mahdollista tarkistaa katsomalla lähtikö lipusta numeroitu palanen. Jos lipun kulma oli päässyt ruttaantumaan tai pahimmillaan kastumaan, oli lipun käyttö kyllä aika lailla yhtä hankalaa kuin nykyisen matkakortin…
Vanhojen lippujen ja nykyisten numeropainikkeiden käytettävyyttä vertailtaessa helposti unohtuu, ettei monimutkaisemmaksi ole tullut pelkästään tekniikka, vaan myös vaihtoehtojen määrä on kasvanut. Että miten niillä pahvilipuilla olisi hoidettu eri hintaiset ratikka- tai seutumatkat…
Ne pahviliputhan vasta hirveitä olivat! Siinä kyllä laitettiin muualta muuttanut todelliseen stadilaistestiin, kun sitä lippua ei tuntunut saavan laitteeseen oikeinpäin kukaan.
Ainiin totta, olihan siinä vielä se oikeinpäinlaittamis-aspekti. :P