Kun ei ole pituudella siunattu, kaikenlainen katonrajassa tapahtuva taiteilu vaatii varsin kehittynyttä tasapainoaistia, eivätkä (yli)kehittyneet raajatkaan joskus olisi pahitteeksi. Toisinaan on pakko turvautua tuttavapiirin pidempien yksilöiden apuun, mutta ihan aina ei tohtisi niin tehdä. Vaikka verhot vielä saa ikkunoihin kohtuullisin ponnistuksin, on joitakin toimenpiteitä, joiden suorittaminen ei kertakaikkiaan suju.
Yksi ikuinen murheenkryynini on ollut palovaroittimen asennus, sillä jostain syystä se on puuttunut liki kaikista asunnoista, joihin olen muuttanut. Turhaan olen haeskellut tarrakiinnitteistä ja/tai pystysuoraan asennettavaa mallia, sellaisia ei ole löytynyt mistään. Varoittimen asennus kattoon on operaatio, joka on luovutettava toisille, sillä muuten voi käydä niin, että varoitin makaa kaapissa odottamassa käyttöönottoa kuukausitolkulla, niin kuin minulle kävi. Kun sitten olin saanut sen kiinnitettyä, ja koitti pattereidenvaihtopäivä, onnistuin tiputtamaan katosta koko laitteen proppuineen: seurauksena liki vuoden varoittimettomuus, kunnes avulias talonmies päästi pälkähästä.
Siksi hiljattain bongaamani Snapalarm on keksintö vailla vertaa. Se on munanmuotoinen palovaroitin, jonka voi napsauttaa kiinni vaikkapa kattolampun johtoon tai mihin tahansa sopivassa paikassa roikkuvaan narun- tai ketjunpätkään. Pikainen googlaus kertoo, että varoittimia pitäisi löytyä ihan kotoisesta Anttilastamme, joskin hinta on normaaliin laitteeseen nähden moninkertainen. Jos siis tarvetta palovaroittimelle vielä ilmenee, ei tarvitse kahta kertaa miettiä ratkaisua, semminkin kun laitteen voi näppärästi ottaa mukaan seuraavaan kämppään.
Toivotan lämmöllä tervetulleeksi kaikenlaiset jokapäiväistä arkea ja elämistä helpottavat apuvälineet ja keksinnöt, joita hiljan on myös eri puolilla blogistaniaa Jenni-Juulian aloitteesta esitelty. Aion myös osaltani jatkaa näiden apulaisten esittelyä aina, kun sopivia kohteita tulee vastaan. Vinkittääkin saa!
Mä olen tuommoisen bongannut. Olisiko ollut juuri Anttilassa. Mutta kun mulla ei ole yhtäkään kattolamppua ei olisi tuolle paikka missään.
Sen sijaan se mikä ideallaan on kiinnostanut, mutta hinnallaan karkoittanut (toistaiseksi) on kätevä laite jolla saa pariston kaapelin päähän, normaalille korkeudelle. Helpompi vaihtaa paristoa. Helpompi myös repäistä patteri irti kun varoitin huutaa turhaan kuten esimerkiksi kosteudesta (tätä tapahtuu, oikeasti). Juuri suihkusta tulleena ei ole kiva heittää rillit silmille, etsiä jostain tikkaat ja sitten vielä lähteä ilkosillaan tasapainoilemaan jonnekin katon ja kuoleman väliin.
Totta turiset. Tuo onkin suurin syy siihen, miksi pelkään palovaroittimia melkein hysteerisesti: että jos ne rämähtävät huutamaan kesken kaiken. Pelkkä pattereiden testaus suoritetaan meillä tulpat korvissa, varmuuden vuoksi.
Palovaroittimen pariston vaihdon voi tehdä kuten minä teen: kaksi tuolia päällekkäin niin ulottaa juuri ja juuri kattoon. On myös erittäin turvallista.
Minkä takia ne muuten vingahtavat paristoa vaihdettaessa?
Lauri, tuo kuulostaa siltä, että moisen akrobatian jälkeen on vakuutusyhtiöön asiaa ihan muista syistä kuin tulipalon takia… ;-)
No nehän vingahtavat siitä yksinkertaisesta syystä, että ilmoittavat jännitteen kondensaattoreissa laskeneen alle tietyn tason (eli sama syy miksi ne piippaavat kun patteri alkaa olla valmis vaihtoon).
Ja muistattehan kaikki, että lakisääteisestä palovaroittimesta on velvoitettu huolehtimaan nimenomaan asukas eikä kiinteistön omistaja?
Hmm… Kommentointi vähän viivästyi kun viikko on mennyt syvällä maan sisällä alaan liittyvien harjoitusten parissa.