Haavelistani sai jatkoa, kun epähuomiossa kävelin Kaasuvalon ohi matkalla Hakaniemeen. Liikkeen ikkunassa napotti kaunein koskaan näkemäni uuni, jonka nimi ei suotta ole Chiantishire Royal.
Pikkiriikkinen harmin paikka on se, että kyseessä on kaasuhella, joka minulla on nytkin, ja johon suhtaudun pelonsekaisella kunnioituksella – paino sanalla pelko (eikä ihana viininpunainen väri sovi yhteen edellisessä merkinnässä esitellyn jääkaapin kanssa!). Käytettävyydessäkin on toivomisen varaa, ainakin noviisikäyttäjän ollessa kyseessä. Nykyisen hellani kanssa olen kokenut samanlaisia kauhuja kuin tietokoneen kanssa aikanaan: räjähtääkö se, jos painan väärää nappia? Tosin kaasuhellan suhteen räjähdysvaaralla on hiukan enemmän todellisuusperää. Mutta liesi on niin kaunis, että olisin valmis yrittämään ja opettelemaan. Don Norman saattaisi sanoa tähän: ”After all, attractive things work better.”
—
Muita huomioita: miksi vaatekaupoissa myydään nykyisin vain hihoja? Hintaa hihoilla on kumminkin ihan kokonaisen vaatteen verran. Kyllä siinä kuluttaja tuntee itsensä jymäytetyksi, kun menee toiveikkaana kiskaisemaan rekistä lupaavan näköistä vaatekappaletta, joka paljastuu pariksi hihoja. Argh!
Kahvilassa asiakasparka erehtyi jäätelöaltaan äärellä kysymään ”ihan tavallista vaniljajäätelöä”. Jäi nuolemaan näppejään. Mitäs ei crema bella café latte kelvannut.
Vanha oli vallattu, tällä kertaa Tampereen toimesta. Enpä muistakaan, että olisin aikaisemmin elämässä päässyt juttusille paksua Tampereen murretta ääntävän sirkuspellen kanssa, joka halusi tietää viihdyinkö tapahtumassa: ”Noo mitä nää pirit?”, Eetu-pelle penäsi kun olin poistumassa paikalta. Ja minähän pidin! Leppoisa tunnelma, eikä ylenpalttisesta tuputuksesta tietoakaan. Menivätköhän kesälomasuunnitelmani nyt uusiksi.
Ei kaasuahellaa tarvitse pelätä! Sen kanssa pitää olla huolellinen, mutta kauhukuvat hellan räjähtämisestä ovat perusteettomia. Todennäköisemmin huushollinsa onnistuu polttamaan ihan perusmallin sähköhellalla unohtaessaan levyn päälle.
Näin ammattilaisena suorastaan suosittelen kaasuhellaa ja kun joskus rakennan oman talon, niin sellainen löytyy keittiöstä varmasti.
Joo, en minäkään sitä enää pelkää, mitä nyt kylmä hiki kihoaa otsalle joka kerta kun yritän saada uunin lämmitettyä. Missään ei ole merkkiä siitä, minne tulta laitetaan, ja yritys-erehdys-menetelmällä sytyttimen kanssa sohiminen tuntuu vähän riskialttiilta hommalta. Intuitiivisuudessa olisi totisesti toivomisen varaa!
Meidän kaasuhellassa on sähköllä toimiva nappula, joka aiheuttaa kipinän, eikä siis tarvitse sytytellä levyjä tai uuneja (2) sen kummemmin =) Vain sähkökatkon aikana tarvitsee tulitikun!
Ehkä tuossakin kaunistuksessa on sytytysnappula?
Kenties! Pitäisi rohjeta sisälle liikkeeseen jonakin päivänä tutkimaan tarkemmin.
Ooh, Evilä on tomprelainen? Vuh!
Kaasuhelloista: mä niin ymmärrän sua. Ne on pelottavia, enkä semmoista kotiini konsaan halua.Tosin sähkölietenäkin mulla on Rosenlewin turvaliesi, jossa joutuu naksauttamaan 1-2 namikkaa päälle ennen kuin kohdelevyn namikkaan koskeminen tointaa mitään… Eivätpä ainakaan kissat polta putiikkia sillä aikaa kun olen duunissa, ja vaikeaa siitä olisi muidenkin suoriutua.
Entä bensa-asemat? Kattaako kaasuhellakauhunne kaiken tulenaran, jonka käyttöliittymässä on toivomisen varaa?
Minä en edes osaa tankata. Liian vaikeaa! :-)
Mutta kyllä, tuli on sellainen elementti, jonka pelko on iskostettu kaaliini pienestä pitäen, enkä niin ollen suhtaudu kevyin mielin mihinkään tuliseen käyttöliittymään.