Mistä tietää nähneensä hyvän elokuvan? Ei välttämättä siitä, että jo leffaa katsoessa sisuksissa kuplii, tai kellon katsominen ja haukottelu unohtuvat. Ei, sen tietää siitä, että elokuvan kohtaukset eivät jätä seuraavana päivänäkään rauhaan, vaan niitä varten on raahauduttava katsomaan trailereita uudestaan ja uudestaan. Jokaisella kerralla kuvista tuntuu löytyvän aina jokin uusi, hykerryttävä nyanssi. (Hmm, niinhän toimii myös käytettävä tuote tai palvelu: kertakokeilun jälkeen haluaa lisää samaa.)
Näin eilen Transamerican. Ei se ollut elämää suurempi, mutta Felicity Huffmannille olisin valmis jakamaan kaikki oscarit ja maapallot siihen päälle.
