Äänimaisemia on hiljattain jopa palkittu, mutta epäilenpä löytyykö niiden joukosta toimiston sulosointuja. Avokonttorin äänet kuitenkin puhuttavat näinä päivinä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Esinetarinoita: Avokonttoreista
”Käyttäjän näkökulmasta avokonttori on eräänlainen puolivälin malli. Näkösuojaa antavat seinät luovat illuusion siitä, ettei myöskään ääni kulje, vaikka ääni nimenomaan kulkee läpi konttorin erittäin hyvin. Ihmiset paasaavat kuin kotonaan. Keskittyminen ontuu. Kaksi firmaa käsittävä empiirinen otokseni todistaa, että varsinkin nuorempi väki ratkaisee työrauha-asian kuuntelemalla musiikkia kuulokkeista. Töissä!”
456 Berea Street: Coping with noise in the workplace
”I find it really hard to concentrate on tasks that require logical thinking when there is a lot of other things going on in the same room, especially if those other things are causing a lot of noise. […] Some people find that stimulating and energising. For me it makes focusing on tasks that require logical thinking very difficult. Logical thinking happens to be what I spend most of my work day doing. Believe me, I have tried to mentally shut out the noise, but I have not been very successful.”
Minä olen ”sitä nuorempaa väkeä”, joka yrittää paeta arkea Radio Helsingin avulla. Käytännössä vasta ankarampi tuuttaus saa aikaan toivotun efektin, ja auta armias jos joku tulee silloin nykimään hihasta. En ole vielä huomannut saako metallimusiikki aikaan aggressiivisempia käytettävyysarvioita.
Avokonttori on aika lailla from the peppu. Työkaverit ovat toki lähellä ja kuuloetäisyydellä, mutta heidän kanssaan ei voi jutella, koska silloin häiritsee muita – joita on paljon.
Meillä on puhelinkopit, jonne voi mennä hoitamaan puhelunsa tarvittaessa ja ääntä torjuvat kuulokkeet työn puolesta (joilla minäkin usein kuuntelen Radio Helsinkiä). Käytännössä työkamujen kanssa voi vaihtaa sanaa joko irkin tapaisella tsättisysteemillä (sic), lounastauolla ja palaverissa.
Meidän tiimissä etätyöskentely on varsin suosittua, ylläripylläri. Kirjoita nyt siinä keskittyneesti, kun ympärillä tapahtuu. Ääni ei ole suinkaan ainoa häiritsevä tekijä. Sitä paitsi kotona näkee ikkunasta ulos, mikä on myös miellyttävää. Tietää, onko yö, päivä, kesä, talvi tai jotain siltä väliltä muutenkin kuin netin välityksellä.
Etätöitä minäkin harrastan aina kun siihen on tilaisuus, ja puhelinkoppeja olen monesti kaivannut. Onneksi on sentään edellisen työpaikan sponsoroimat kuulokkeet!
Kuulokkeet ovat hyvät. Ja mitä rankempaa musiikkia sen kauniimpaa jälkeä. Minua ei avokonttori haittaa, tai ehkä joskus, mutta enemmän minua haittaisi istua omassa huoneessa eristäytyneenä muista. Olin todella ulkona kaikesta pikkuinformaatiosta silloin. Ei kiva.
Nää on niin luonne- ja tottumiskysymyksiä. Ja joissakin avokonttoreissakin voi olla hiljaista, kokemusta on siitäkin.
Meidän parista huoneesta koostuvassa työpaikassamme on sekä hiljainen että meluisa huone. Ei siis millään päätöksellä, vaan näin on vain sattunut käymään.
Itse kökötän hiirenhiljaisuudessa kuunnellen työkaverin hengitystä, melkein kuulen kun hänen kursorinsa liikkuu pitkin ruutua. Haluttaisi mennä radiota soittavien ja ääneen nauravien joukkoon mutta mitään helppoa sosiaalista tapaa ei siihen ole. Miksi änkeäisin tuonne jo valmiiksi täyteen huoneeseen ja jättäisin oman väljän paikkani?
Samoin paikkojen vaihtaminen on hieman hankalaa näin pienessä yhteisössä, en viitsisi alkaa selittämään että kun tuo on niin vaitelias, mene sinä sen kanssa vuorostasi, jookos. Eli olen kuin enenkin tässä rauhassa kun en sosiaalisesti kehtaa muutosta vaatia. Sekin pelottaa jos kaiken pahan veren herättämisen jälkeen alkaisikin radio nyppiä, sitten vaan takaisin häntä koipien välissä. On tää elo vaikeeta :)
Taalla Lontoossakin maisemakonttorissa on huikea meteli kun yparilla on noin 120 ihmista. Itse huomaan ettei keskittymisessa ole vaikeuksia, kunhan pidan katseeni oman tietokoneeni ruudussa. Jos katse kuitenkin vaeltaa silmailemaan kollegoita, ajatus katkeaa kuin parhaallakin blondilla :)
Maksimissaan huonekavereita on ollut kuusi; kaikki jatkuvasti puhelimessa *ja* näpytellen. En muista kokeneeni lainkaan stressaavana, mutta jengillä olikin samanlainen huumori :) Omassa tai korkeintaan jaetussa ohvisessa keskeytyksiä tuli oikeastaan enemmänkin, ja nykyisessä liikkuvassa tilanteessa en oikein sellaista enää kaipaa. Konstit on monet jne.
Tino, missä soitat puhelusi? Hiljaisessa huoneessa? Erillisessä tilassa?
Kaikille pitäis olla puheelta ja mekkaloinnilta rauhoitettua työtilaa, ja remellykseen ja nauramiseen tarkoitettu sosiaaliareena erikseen. Töitä tehdessä, luoja tietää, tulee keskeytyksiä ihan tarpeeksi muutenkin. Meili paukkuu ja puhelin soi. Ja jos niihin ei heti reagoi, niin on piru irti.
Soitan puheluni yleensä tässä hiljaisessa huoneessa ja koitan pitää äänen kohtuullisena. Jos tiedossa on vähänkään pitempi sessio menen neuvotteluhuoneeseen kannettavan kanssa jotta en olisi vaivaksi.
Työkaverini ei ole koskaan sanallakaan moittunut ääntelyäni, perisuomalaisena huolestujana olen vain päättänyt että pitkät ja kovaääniset puhelut häiritsevät taatusti häntä ja vetäydyn pois jos tiedossa on pidempi sessio. Itse hän puhuu luuriin lyhyesti ja asiallisesti, hyvin hiljaisella äänellä.
On tietysti totta että tässä rauhassa ei kaipaa kotiin töihin, jos intoa riittää mikään ei keskeytä toimiani. Hyvänä päivänä olen lähellä optimisuorituskykyäni , huonona ärsyttää kun ei voi hölistä kenenkään kanssa. Pitäisi varmaan aloittaa tupakinpoltto että pääsisi jauhamaan joutavia luontevasti työkavereiden kanssa.