Käytettävyyspuhe on monesti puhetta viimeisimmistä teknisistä aparaateista tai hienoista verkkopalveluista, mutta usein kömmähdykset käyttäjäystävällisyydessä tulevat vastaan ihan arkisissa asioissa. Niihin on niin tottunut, ettei niitä edes pysähdy ajattelemaan kuin niiksi muutamaksi ohikiitäväksi sekunniksi/minuutiksi, jolloin ongelma on akuutti. Otetaan vaikka esimerkiksi erilaiset tunnistuskorteilla tai napeilla avautuvat ovet. Olenkohan onnistunut kulkemaan ensimmäisellä yrittämällä läpi yhdestäkään?
Tänään laskin juuttuneeni kahteen oveen, joista toinen oli vanha tuttu ja toinen upouusi. Luonnollisesti ensinmainitun kohdalla kädessäni oli vielä täysi kuppi kahvia. Myös hotellien kulkukorttiovet ovat painajainen, joiden käyttö on huolellisesti opeteltava yritys-erehdys-menetelmällä, ennen kuin huoneesta uskaltaa lähteä ulos. Viimeisen vuoden aikana olen niinikään kulkenut säännöllisesti ovesta, jonka avausmekanismi on suunniteltu etenkin pyörätuolipotilaita tai muuten liikkumisesteisiä silmälläpitäen: tuloksena se, etten minä, näennäisen terve, koskaan pääse ensimmäisellä yrittämällä ulos, vaan juutun hitaasti avautuvan automaattioven väliin. (Hyvä oppitunti kärsivällisyydestä kärsimättömälle.)
Kenties yleisin ja samalla totutuin kehnon käytettävyyden tyyssija on kuitenkin yleinen vessa. Se aiheuttaa päänvaivaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Miettikääpä. Milloin hanoista ei saa vettä, vessaa ei osaa vetää, paperi juuttuu automaattiin, käsipyyherulla on syönyt pyyhkeet uumeniinsa. Mainion epäkohtien listauksen voi lukea vaikkapa Bathroom Usability -merkinnästä, jonka kirjoittajaa närästävät etenkin ne jättimäiset paperirullat: ”Who was the braniac that invented the gigantic roll of one-ply toilet paper?! Reach in, find free end of the paper, and pull it to get a few squares – and get a shred. Pull it again – get more shreds, which will begin to litter the floor. ’Giganto-roll’ is inevitably too heavy (unless half empty) to rotate with a single ply pull.”
Mutta liika helppouskin voi kääntyä huonoksi käytettävyydeksi. Japanissa asuva Yoe on saanut tuta sikäläisen mukavuuslaitoksen riemut:
”Tuli nyt sekin kokemus eteen, kun ravintolan vessassa en oikeasti keksinyt miten vessan saa vedettyä. Lopulta oli pakko tulla ulos, ja nolona selittää jonossa oleville naisille et sori, mä en tiedä miten saan sen vedettyä. Kasvojenmenetystä helpotti vain jossain määrin se, ettei se seuraavanakaan jonossa ollut nainen keksinyt. Aikamme siinä pohdimme mitä tehdä, kunnes havaittiin että vessa päättelee itte milloin asiakas on poistunut paikalta ja vetää sen automaattisesti.”
Okei, kenties vessojen suunnittelu ei ole kovin seksikästä tai huiman taiteellista puuhaa. Mutta käyttäjän kannalta se on kokemus, jolta kukaan ei voi välttyä. Jokainen osaa luetella viisi yleistä vessaa, joista käymistä yrittää välttää viimeiseen saakka. Kaipaan lisää Kallioblogin (sittemmin hyytyneen) WC-partion kaltaista toimintaa, jossa laitetaan reippaasti mukavuuslaitokset ojennukseen. Joskus nimittäin juuri tämä käyttökokemus voi olla se ratkaiseva tekijä, joka muistetaan.
