Näin helppoa on rikkoa pysyväismääräystä! (Sori PA.)
Lomaa on vielä jäljellä, mutta se jatkuu pääkaupungin plussakelissä. Haikeana jätin taakse tähtikirkkaan taivaan ja viisitoista pakkasastetta. Onneksi täällä on sentään lunta.
Muista lomista poiketen tällä kertaa onnistuin jopa törmäämään yhteen (1) ihmiseen, joka selittämättä ainakin suurinpiirtein tiesi mitä leipätyöni pitää sisällään. Varmuuden vuoksi en koskaan käytä ammatistani kertoessani virallista, ulkomaankielistä titteliäni, sillä sitä ei tajua kukaan. Käännöksenkin kanssa on vähän niin ja näin. Sekin oli poikkeus, ettei töistä tullut puhuttua kuin tuo yksi kerta. Ihanaa.
Mutta niin irti arjesta en ollut, etten olisi tehnyt useampiakin käytettävyyteen ja kaiken teknistymiseen liittyviä havaintoja. Joululahjoja jaellessa tuli oivallinen tilaisuus seurata aitiopaikalta, kuinka esimerkiksi erilaisten pakkausten avaaminen sujuu. Eipä taida moni tietää, että avausmekanismeja on joku insinööri suunnitellut (vaikkei aina uskoisi), sen verran hurjia kääremuovien teurastuksia sain todistaa. Aika monissa paketeissa kuitenkin on repäisynauha tai muu kikkare, mutta kuinka moni niitä käyttää? Sen sijaan kaivetaan teräase esiin ja tehdään pakkauksesta selvää. Käyhän se tietysti niinkin, jos samalla ei tule silponeeksi itse tuotetta tai omia sormiaan.
Erilaisten kahvinkeitinten, mikroaaltouunien, videoiden ja dvd-soitinten logiikkaa pähkäillessäni aloin entistä lujempaa toivoa, että niiden käyttömekanismit olisi jotenkin standardisoitu. Että kun osaat käyttää yhtä, osaat käyttää kaikkia. Eniten päänvaivaa aiheutti eräskin yleiskaukosäädin, jonka suomenkieliset käyttöohjeet loistivat poissaolollaan. On aina yhtä virkistävää ottaa uutta laitetta käyttöön niin, että kaiken joutuu tekemään sokkona: ei siksi, ettei vieraskielisiä ohjeita ymmärtäisi, vaan siksi, ettei itse laite anna minkäänlaista palautetta siitä, onnistuiko ohjelmointi. Yritys ja erehdys ei olekaan vielä sukupuuttoon kuollut oppimisen tapa. Onneksi sentään vielä reilut 10 vuotta sitten vaivannut yrittämisen pelko (jos se räjähtää!) on jo kadonnut, mutta vielä se on sen verran tuoreessa muistissa, että ymmärrän niitä, jotka turhautuneina ähkäisevät koko elämän olevan siirtymässä verkkoon. Niille, jotka eivät ole syntyneet hiiri kädessä, on pankkiautomaattien käytön opettelukin ollut iso askel.
Ennen matkustelua ennätin ohimennen paneutua yllättäen joululahjaksi saadun iPod shufflen sielunelämään. Tähän saakka en ole minkäänlaisia kannettavia soittimia harrastanut (kasetti-walkmaneja ei kai lasketa), joten käyttökokemuksen suhteen olen tabula rasa. Voiko se oikeasti olla niin helppoa ja nopeaa? Pedanttia organisaattoria hiukan ärsyttää iPodin mainoslause, jonka mukaan ”satunnainen on paras järjestys”, mutta olkoon menneeksi. Jatkan tutkimuksia hämmentyneen tyytyväisenä.
Tyytyväisyyttä lisää se, että löysin vihdoin kauan kaipaamani ihanan lämpöisen ja riittävän hassun hatun. Luonnollisesti vuosi vaihtuu ilmeisen leutona niin, ettei siinä paljon hattuja tarvita. Ilahduttaa se silti tuolla hattuhyllyllä pakkasia odotellessa!
Aika pähee lätsä!
Eikö! Siinä on vielä pitkä hiippa takana, mutta eihän sitä kuvassa näy. :-)
Pakkausten avaaminen on nykyään hurjaa hommaa. Pukki toi EyeToyn ja Sing Star 80’sin, jonka ensimmäinen avausyritys sai ranteet verinaarmulle. Auts! Ei kyllä tullut havaittua mitään repäisynauhoja tahi muita avausmekanismeja. Vaati vahvat sakset ja raakaa voimaa.
PS: Pähee pipa, toden totta. Itsellä on samantapainen setti beessinä ja rukkaset ja. Ei tu kylmä, ei.
Näin jossain joskus työkalun, joka oli suunniteltu cd-levyjen muovikääreiden tuhoamiseen. Jokin blogi varmaan linkkasi myös siihen tapaukseen, kun jotkut menivät muovikäärittyjen cd-levyjen kanssa aihiotehtaan toimarin pakeille ja pyysivät nähdä, kuinka tämä avaa levyt kääreistään.
Kynsin hampain, kuinkas muuten.
Minä en ole eläissäni ohjelmoinut videonauhoitinta, ja pyrin pitämään siitä kiinni…
Shufflessa on tosiaan hurmaavaa, kuinka Applen onnistui tehdä näytön puuttumisesta ominaisuus.
Vaikkei pakkasia ihan riittäisikään, niin Hellsingissä kuitenkin tuulee useimmiten sen verran reippaasti, että kunnon pipo on oltava :-))
Aika monesti on vielä niin, että ihmiset eivät oletakaan, että muovikääreissä olisi jokin avausmekanismi, vaan kaivavat heti järeämmät aseet esiin. Cd-levyjen kohdalla en muista nähneeni hyvää avaussysteemiä missään, aina ne nauhatkin ovat jotenkin hankalia. Työkalu olisi siis hyvinkin tarpeen. Oma suosikkiaseeni on Jar-o-matic, jolla saa mm. punajuuripurkit auki. Harmi vain, ettei niitä taida olla Suomessa missään myytävänä – en tiedä kuinka näillä käsivoimilla tulisin toimeen ilman.
Ja juu, pipo on oltava leudommassakin säässä! Mutta ei ihan niin paksu kuin tämä uutukainen, joka toimii hyvin myös äänenvaimentimena. :-D