Enää ei peukutus viittaakaan bassonsoittoon niin kuin minun nuoruudessani, vaan ihan muun kapistuksen käpälöintiin – siis tekstiviestien lähettämiseen. Ja sukupuolten välillä on eroja myös tekstiviestittelyssä, kertoo uutinen: Research reveals the long and the short of text messaging. Tosielämän käytännöt heijastuvat mobiilimaailmaan, sillä miesten viestit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä naisten ollessa monisanaisia myös kännykän ruudulla. Naiset kuitenkin käyttävät tekstiviestejä myös ikävien keskustelujen välttelyyn, ja miestenkin tyyli muuttuu, kun viestin saaja on vastakkaista sukupuolta: ”Men’s texts get longer when addressed to women, and they are more likely to use sarcasm, sexual humour and swearing.” Mielipiteet jakautuvat sen suhteen, onko sallittua tekstailla palaverissa tai kesken keskustelun. Mites on? [via]
Meillä ainakin jokainen sortuu tekstailuun aina joskus. Sosiaalisessa paineessa se kuitenkin tulee hoidettua korostetun näkyvästi ja tässä-minä-nyt-pistän-kauhean-lyhyen-mutta-tärkeän-viestin ilme naamalla. Sitten äkkiä puhelin piiloon.
Minä olen sen verran niuho, että työkontekstissa pikaisen tekstarin lähettäminen vielä menee, mutta vapaa-ajan sosiaalisia kontakteja hoidellessa pahastun taatusti, jos kumppani alkaa kesken jutustelun viskoa viestejä maailmalle. Kännykkärivi kokoushuoneen pöydällä on jotenkin helpommin sulava ilmiö – jos ovat äänettömiä, that is.