Tänä aamuna lukijaa lähestytään peräti kahden palautteita ja dialogia koskevan kirjoituksen voimin. Jokin aika sitten ärhentelin koneideni (turhista) toimintovahvistuksista ja muista ilmoituksista, ja sain odotetusti vastaukseksi kehotuksen marssia mac-kauppaan. No joo. Koska koneeni on keksinyt vielä uusia ilmoituksia entisten päälle, niin kuin nyt vaikka taas muistin virkistykseksi kehotteen klikata Start-painiketta (duh!), niin olen ottanut vinkin harkintaan. Mutta hengitystä ei kannata pidätellä toimenpiteitä odotellessa, sen verran hitaasti kääntyy valtamerilaiva.
Vanha suosikki, IBM:n kärttyinen käyttäjä, kehottaa heittämään turvaverkot mäkeen ja luottamaan käyttäjän taitoon oppia: Take off the training wheels. ”Confirming, clarifying, and checking every operation, as most applications these days do, is intended to protect users from accidents. The result is similar to what many people find after putting training wheels on a child’s bicycle: the vehicle is more cumbersome and the child never learns to ride it properly. […] The fact is, users are responsible for their actions. In many cases I’d prefer to be warned — once — about the danger of proceeding than to be coddled and protected to the point of never learning better. Given both information and choice, I can decide for myself how I want to proceed.”
Hate dialogs, love user interaction? -kirjoituksessa esitetään yksi (teknishenkinen) malli siitä, kuinka käyttäjän ja koneen välisen dialogin voisi hoitaa niin, ettei käyttäjän työ keskeydy. Siinä dialogilaatikko on integroitu osaksi itse ohjelmaa, eikä erilliseen huomioikkunaan, jolloin ohjelman käyttöliittymä on koko ajan kokonaisuudessaan näkyvillä ja käsiteltävissä. Kaikkiin tapauksiin malli ei tietenkään sovi, mutta moneen kyllä. Ongelmaksi voi tosin muodostua se, että käyttäjän panosta vaativa osio saattaa jäädä huomaamatta, ellei sitä ole selkeästi korostettu. Kokeilemisen arvoista, jos sillä saa kognitiivista kuormitusta vähenemään.
