Uudessa Imagessa on Anu Partasen artikkeli siitä, kuinka sähköinen viestintä muuttaa kirjoitustapojamme ja -tyyliämme. Mitä lie ironiaa, että juuri tätä artikkelia ei lehden verkkoversiosta löydy, vaikka sen soisi tavoittavan laajemmankin lukijakunnan. Muutamat toimittajan oivallukset jäivät takaraivoon raksuttamaan – niin kuin se, kuinka tässä ajassa puhelimet ja kotiovet on suljettu, mutta elämä tietoverkoissa hyrisee sitäkin vilkkaampana; ja se, kuinka emme kohtaa enää samassa ajassa missään, mutta samalla olemme samassa ajassa kaikkialla.
Ja entä sitten tämä Arno Kotron ajatus samassa artikkelissa:
”Tottuminen tekstiviesteihin ja meileihin saa monet tuntemaan jopa puhelimessa puhumisen liian henkilökohtaiseksi, kasvokkaisesta tapaamisesta puhumattakaan. Olemme entistä läheisempiä ihmisten kanssa joita pelkäämme kohdata.”
Niin, ja ne blogit:
”Eräs ystäväni huomauttaa, että sähköpostikirjeenvaihto on kuin psykonalyysiä. Istut yksin omalla ajallasi ja puhut (kirjoitat) tyhjyyteen niin paljon kuin ikinä vain haluat. Kukaan ei keskeytä, kukaan ei halua kertoa väliin omia ajatuksiaan. Joskus joku jossakin ehkä jaksaa lukea vuodatuksesi, tai sitten ei. Ei sen niin väliä.
Saipahan sanoa. (Kirjoittaa).
Ei ihme, että blogeista on tullut niin suosittuja.”
Vaikka elämme individualismin aikaa, jolloin suhteellistaisimme melkein kaiken, myös ajan, mutta nyt on löytynytkin it-aikakauden ja blogien myötä yhteinen ajaton aika, jossa kaikki voivat olla omalla ajallaan yhteisessä ajassa.
Minusta on kyllä kummallista, että kirjoittamisesta tulee netin yhteydessä aina jotain ”ongelmallista”. Jopa kirjoittamisen ammattilaiset eivät kykene näkemään nettiin kirjoittamista (olkoon sitten kyseessä blogi, sähköposti tai IM) kirjoittamisena.
Sitä paitsi tuo sähköpostikirjeenvaihto esimerkki oli aika kömpelö. Jos kirjoittaa kirjettä paperille, niin miten se eroaa sähköpostin kirjoittamisesta? Eikö kirjoittamisen prosessi ole kummassakin aika sama? Istutaan yksin omalla ajalla ja kirjoitetaan tyhjyyteen … Itse asiassa sähköpostin kirjoittamisen responssin mahdollinen nopeus voi juuri tuoda esiin ajatusten katkaisemista ja toisen näkökulman tuomista.
Nyt pitää sanoam että ei oikein mennyt jakeluun. Pitää varmaan lukea koko juttu, että tajuaa kirjoittajan pointin (jos sellaista on).
Jep, kannattaa tosiaan lukea koko juttu. Toimittajan näkemys tosiaankin on, että nettiajan viestinnässä on ongelmia, mutta aika monet juttuun haastatellut asiantuntijat näkevät asian toisin. Pointtisi sähköpostikirjeenvaihdosta on kyllä totta.
Suunnittelin itsekin kirjoittavani kyseisestä artikkelista maininnan blogiini, mutta en vain vielä osannut päättää, mitä siitä sanoisin. Hyvin kirjoitettu juttu, jossa mielestäni kirjoittamista virtuaalitodellisuuteen oli käsitelty aika monipuolisesti.
Vai tekikö jutusta hyvän sen omakohtaisuus? Ehkä olen niin tottunut lukemaan blogeja, että lehtijuttu, jossa kirjoitetaan minä-muodossa, tuntuu nyt paremmalta! Ainakin se sopi tuohon tekstiin.
Nämä ”autenttisen viestinnän” peräänkuuluttajat tuovat harvoin esiin sen mitä terveellinen ja rehti viestintä on. Minuakin se suuresti kiinnostaa. Jos ilmaisee omia näkemyksiään kirjallisesti, kuvallisesti ja ääneen (jopa face-2-face) sekä seuraa aktiivisesti toisten samaa toimintaa, niin eikö se ole viestintää par exellence? Vai pitäisikö käyttää pamppua ja nyrkkiä?
Joskus vaan nämä haikailijat menevät näissä höpinöissään aika pahasti pieleen. Mutta pitää lukea se juttu, kun saan Imagen käsiini.
Janne: kaiken ei tarvitse olla aina niin mustavalkoista, ei se tuossa jutussakaan ole. Ei siinä haikailla paluuta menneeseen, vaan puhutaan muutoksesta – jossa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa.
Marinadi: luulen, että ainakin minuun jutussa vetosi nimenomaan sen omakohtaisuus, ja tietysti se, että siellä oli monta sellaista kohtaa, josta tunnistin itseni. Esimerkiksi sähköpostikirjeenvaihto kanssani saattaa yllättää monen sellaisen, joka on lukenut vain asiatekstejäni (töissä, ehkä tässä blogissakin).
Kyllä minunkin ”yksityinen” sähköpostiviesteilyni poikkeaa selvästi blogiteksteistäni, vaikka bloginikin on kevyempää kirjoittelua. Joten todellakin oli helppo samaistua niihin jutussa olleisiin sähköpostin kirjoittamiseen liittyneisiin pohdintoihin.
Ja aika mainiosti oli jutussa otettu kantaa myös siihen, miten kirjoitetuissa teksteissä on niin suuri väärinymmärryksen vaara. Pitää lisäillä hymiöitä ja selventää, että *ironiaa*. Kaikki ovat varmaan joutuneet joskus selittelemään sähköpostejaan: ”en tarkoittanut ihan sitä, vaan….”
Artikkelin kirjoittajan tietäen kyse ei varmasti ole haikailusta, vaan pikemmin aloitteesta. Noista s-postien aiheuttamista kähinöistä ja suoranaisista riidoista saisi varmaankin jo kasaan pientä suuremman myyntisukseen!