Andy Budd kirjoittaa teknologian hyväksymisen 6-portaisesta asteikosta, ja minä myöhäisenä ja usein vastahankaisena uusien keksintöjen käyttöönottajana löydän vaiheista kosolti itseäni. Vaiheita tosin on vähän liian monta, kun omalla kohdallani siirtymä totaalisesta tietämättömydestä puolestapuhujaksi tuntuu käyvän paljon suorempaa reittiä. Useimmiten onnistun ummistamaan silmäni tosiasioilta hyvinkin pitkään, kunnes jokin sattumus tai vaikutusvaltainen taho saa silmäni (ja kukkaroni) aukeamaan ja takin kääntymään. Kantapään kautta, siis.
Ei kannata sivuuttaa myöskään jutussa mainittua saavutettavuuden viittä porrasta (alkuperäinen lähde):
”You would start off with denial, claiming that accessibility wasn’t an issue that you needed to be aware of. You would then move into anger, being annoyed that you were forced to do something you didn’t want to do. You would then start bargaining; ’how about if I only reach single-A conformance?’. You would next hit depression, being frustrated about how difficult things were. And lastly, you would come to acceptance making accessibility part of your every day life.”
Mutta kuinkahan moni todellisuudessa pääsee viitosvaiheeseen saakka?
