Hukassa

OK/Cancelin viikon sarjakuvastrippi ja siihen liittyvä merkintä ovat arkea myös minulle: Hm, I Wonder What This Does: Motivation and Predictability. Tuskanhiki kihoaa helposti sekä testaajan että tutkijan otsalle käyttäjätesteissä, kun oikeaa etenemisvaihtoehtoa ei vain löydy, vaikka reitti olisi punaisella lihavoitu ja vilkkuvaloilla koristeltu. Tuntuu olevan ihan normaalia, että käyttöohjeita ei joko lueta tai huomata, mikä toisaalta onkin ihan oikein: toimintojen pitäisi olla sen verran intuitiivisia, että niistä selviää ohjeittakin. Useimmiten ne vain eivät sitä ole.

Suoraviivaisesti ajateltuna suunnitteleminen tietyn tehtävän mukaan on yksinkertainen ja selkeä tapa edetä, mutta samalla unohtuu se, että käyttäjät ovat erilaisia ja toimivat erilaisissa konteksteissa. Astetta vaikeampaa onkin ottaa huomioon myös käyttäjän motivaatio tai ryhtyä ennustamaan mitä käyttäjä saattaisi haluta: ”Often, it’s not finding the feature that’s the problem (the blinking text and skywriter took care of that) but just because somebody notices a feature doesn’t mean they will act on it. The feature has to use vocabulary familiar to the user and contain obvious cues on what would happen if acted upon.” Asiaa ei helpota se, että vaihtoehtoja on tulevaisuudessa vieläkin enemmän.

Tämä ei toimi esimerkiksi silloin, kun kontekstina on keittiö ja tiskipöytä täynnä likaisia astioita. Kaikki näkevät astiat ja tietävät, että ne pitäisi pestä, mutta kukaan ei sitä tee, vaikka tietääkin että kaikkien mukavuus kohentuisi. Motivoimiseksi tarvittaisiin suurempia houkuttimia – tai ehkä silkkaa keppiä.