Blondi joutui pakosta opettelemaan tänään uuden taidon, kun kylpyhuoneen loisteputkilamppu sanoi pitkään varoiteltuaan yhteistyösopimuksen irti. Olin jo ehtinyt pelätä tätä hetkeä, sillä jos tavallisen hehkulampun vaihtaminen on tällä korkeudella ja teknisillä kyvyillä varustetulle ihmiselle koettelemus, niin loisteputkista oli tähän päivään saakka kokemusta nolla. Saavutus sekin, mutta minkäs teet, kun en omista luontaista uteliaisuutta selvittää kuinka ehjät laitteet toimivat purkamalla niitä osiin. Mutta koska asioiden toimittaminen pimeässä oli vielä huonompi vaihtoehto, oli pakko ryhtyä toimeen.
Ensin iski paniikki. Lamppu on kiinteästi peilikaappiin upotettua mallia, eikä siinä ole minkäänlaista vipstaakia tai visuaalista vinkkiä edes siitä, kuinka muovikuvun voi irroittaa. Varovainen nykiminen ei tuottanut mitään muuta tulosta kuin sen, että olin varma, että hajottaisin koko hökötyksen, jos käyttäisin yhtään reippaampia otteita. Kylmä hiki otsalla olin jo matkalla rinkuttamaan talonmiehen ovikelloa, kun päätin kuitenkin kokeilla vielä kertaalleen. Ja kas, suojus irtosi! Seuraava ihmetyksen aihe olikin sitten se, kuinka itse lampun saisi irti, sillä taaskin kaikenlainen ohjeistus loisti poissaolollaan, eikä tehnyt mieli ottaa sitä riskiä, että lamppu hajoaa käsiin.
Internet-ajan ihminen ryntäsi tässä vaiheessa koneen ääreen etsimään lisää tietoa valmistajan sivuilta. Airam ei opasta tyhmää lampunvaihtajaa, mutta sen sijaan opin, että irtoava sulakkeen näköinen pylpyrä lampun vieressä on sytytin. Sen sain sentään irroitettua suhteellisen lyhyellä pohdiskelulla ja kiertoliikkeellä. Koska piuhat päässäni ovat toisinaan kohtuupitkät, kesti jonkin aikaa hoksata, että samaa kiertoliikettä voisi kenties kokeilla itse lamppuunkin, vaikka sen päistä olinkin paikallistanut omituiset väkäset, jotka eivät varsinaisesti rohkaisseet hehkulampun vaihdosta tuttuun kiertämistoimenpiteeseen. Ja ihme tapahtui: sain lampun irti.
Koska muistin, ettei asiakaspalvelu kuulu normaalina osana rautakauppojen valikoimaan, marssin lamppuliikkeeseen vanha lamppu ja sytytin mukanani voidakseni itse etsiä samanlaisia tilalle. Yllättäen onnistuin kuitenkin paikallistamaan myyjän, joka vielä suostui opastamaan, eikä alkuunkaan hämmästynyt, kun kaivelin repustani esimerkit näkösälle. Oli kuulemma hyvinkin yleistä etenkin loisteputkien kohdalla – niin kuin myös se, että niiden vaihtaminen on vaikeaa. Liikkeeseenkin oli joskus soitettu neuvoja kysellen, eivätkä soittajat suinkaan aina olleet oman sukupuoleni edustajia. Ostin lamppuni sytyttimineen, sain ne paikoilleen ja katso: saapui valkeus.
Mutta sitä minä vain kaiken edellä kertomani valossa ihmettelen, että jos ongelma on olemassa ja tiedostettu, niin kuinka mahdottoman vaikeaa voi olla suunnitella lampun vaihdosta helpompi toimitus? Ei tarvittaisi kuin ohjetarra kylkeen ja homma olisi hoidettu. Vaan mitäpä pienistä, kun maailmassa on suurempiakin epäkohtia, niinpä niin.
Loisteputkissa kylpyhuonekäytössä on se huono puoli, että vanhetessaan niiden syttymistä saa odotella. Kun hätä on käsillä, toivoisi valkeuden tulevan aiemmin.
No elä muuta sano. Ja sitten saa vielä jännittää sitäkin, että syttyykö valoa ollenkaan, vai joutuuko turvautumaan taskulamppuun.
Vaikka itse edustan tätä ehjien laitteiden purkajien kastia niin silti onnistui ensimmäinen loisteputki aiheuttamaan harmaita hiuksia kun sitä piti vaihtaa. Nykyisen asunnon parvekkeen (tai kattoterassin) pihavalot ovatkin vaikeampia. Yrityksistä huolimatta en yhtä kupua ole saanut edes auki. Sorkkarautaa en sen ole vielä käyttänyt.
Mutta käytettävyydestä kiinnostuneena en voi kuin ihmetellä miten vaikeaa on miettiä arkipäivän esineiden käytettävyyttä. Ja tietenkin käyttö-/asennusohjeiden puute tyrmistyttää. Viikonloppuna sain verestää erittäin ruosteisia ruotsin taitojani kun asensin autoon koiraverkkoa, jossa eivät ohjeet olleet kuin sillä nimeltä mainitsemattomalla toisella kotimaisella.
Edellinen vähintään yhtä surkuhupaisa sattumus oli, kun piti vaihtaa patterit piippaavaan palohälyttimeen. Lopputulos: sain koko hökötyksen irtoamaan katosta rappauksineen päivineen. Ja niin kuin olin pelännyt sitä, että se yhtäkkiä alkaa ulvoa täyteen ääneen! Ei tullut mieleenkään, että sitä ennen tipahtaisi lattialle atomeiksi.
Seuraavan puoli vuotta vietinkin hälyttimetöntä elämää, kunnes porakoneella varustettu asiantuntija päästi minut pälkähästä. Joskus sitä vain tuntee itsensä niin avuttomaksi.
Käytettävyydestä puheen ollen: tänä aamuna kävi mielessä josko lähettäisin Keskolle mallipiirroksen siitä, kuinka maksapasteijapaketin kansi ja avaamismekanismi pitäisi suunnitella. Snellmannilla kun ovat oppineet sen jo, mutta Pirkka-paketti ratkeaa aina rumasti liitoksistaan. Argh. Eipä tarvitse seuraavalla ostokerralla miettiä minkä merkin valitsen.
Rikoin laakista juuri sen roiskesuojamuovin, joten aika riskiryhmällä päivittäin peilaillaan. Inhoittavaa kelmeää valoa liian kanssa, eikä edes syty heti vaan epämääräisesti vilkkuen. Parannusta asiaan pitää touhottaa ASAP, ja terhakka asentaja on kyllä ehdoton vaatimus!