Jos pitäisi nimetä yksi työn tekemistä eniten häiritsevä piirre, se olisi pykivän tekniikan ohella epäilemättä jatkuvat keskeytykset. Ihmiset, puhelin, sähköposti, hitaasti avautuva ohjelma – kaikki nämä tekijät saavat keskittymiskyvyn herpaantumaan etenkin silloin, kun työn alla on jokin homma joka ei tekijäänsä motivoi. Silloin riittää pieninkin häiriö, ääni tai äänettömyys, joka saa punaisen langan katkeamaan. Paluu tehtävään on joskus mahdotonta, ja ihan liian usein ajatuskuvion joutuu aloittamaan kokonaan alusta.
Designing for Amnesia -kirjoituksessa viedään pohdiskelua pidemmälle ja kysellään eikö ohjelmia voisi suunnitella sellaisiksi, että ne muistaisivat puolestamme missä oltiinkaan menossa. Käytettävyystesteissäkin ympäristö on stabiili ja turhia ärsykkeitä vailla, vaikka tosielämässä tehtävät keskeytyvät jos ei muuhun niin kahvikupilliseen. ”I’m thinking that maybe we should consider users to be mildly dysphasic rather than fully switched on professionals dedicating their lives to the task and nothing else. Considering users to be dysphasic would help us to model the effect of interruptions upon task completion and therefore the integrity of the interface. […] If we design for dysphasia, we can offer enough information within the interface to remind the user of their task.”
Kun ihmiset tutkitusti joutuvat keskeyttämään hommansa tämän tästä, tuntuu hullulta, ettei tällaisia sovelluksia ole jo keksitty. Onko?
Hyvä juttu, mutta mites mobiilit lahopäät?
Sellainen iPodin kokoinen mukana kulkeva pään jatke olisi kätevä. Se muistuttaisi aina aika ajoin siitä, minne on mentävä ja mitä tehtävä. Se synkronoisi itsensä automaattisesti ja ymmärtäisi tehdä vaimon puheesta ”Hae sitten matto pesulasta tiistaina” kalenterimuistutuksen.
Elähän sano, eiköhän tuommoinen ole jo jossain mobiilipajassa kehitteillä…