Tietyn alan asiantuntija voi ja saa toisinaan kommentoida muutakin kuin alaansa tiukasti liittyviä asioita. Niinpä käytettävyyspioneeri Nielsen ennustaa, että tulevaisuudessa kiinteistöjen hinnat suurissa kaupungeissa romahtavat ihmisten muuttaessa sankoin joukoin esikaupunkeihin ja maaseudulle: ”[…] more people will live in rural settings, with technology enabling them to do almost anything they like, be it work or play, without leaving their homes.”
Sähköposti ja internet mahdollistavat etätöiden tekemisen, eikä kotiteatteri paljon häviä valkokankaalle. Kun terveydenhoito ja shoppailukin sujuvat verkossa, ei suurissa kaupungeissa tarvitse kuin ehkä käydä kääntymässä toisinaan, Nielsen visioi. Ei hullumpi tulevaisuudenkuva, kyllä minä sen ostaisin. Mutta kaikki tämä edellyttää sitä, että maaseudulle levittäytymisen mahdollistava teknologia on kaikkien ulottuvilla, ja etenkin sitä, että sitä osataan käyttää.
Tekniikka ei kuitenkaan ole vielä niin käytettävää, ei lähelläkään sitä, että massamuutto maaseudulle olisi mahdollista kenelle tahansa sitä haluavalle. Ja vaikka tietokoneiden ja ohjelmistojen käytettävyyttä kaiken aikaa hiotaankin, edellyttää Nielsenin vision kaltainen teknologian haltuunotto ymmärrystä myös siitä, mitä hyrisee konepellin alla. Ymmärtäminen on tärkeää jo tietoturvankin kannalta.
Surfing the long wave -artikkeli esittelee asian toista puolta: ”Simpler, better-designed interfaces are vital, but not enough. Because as well as knowing how to use computers, there is an increasingly urgent need to understand more about how things like networks and databases work beneath the hood. As well as the media literacy […], we also need systems literacy. We need it because more and more areas of our daily lives are computerised. Unless we understand how these systems work we will not be able to criticise or control them.”
Nielsenin visio ylettyy vuoteen 2020. Ehdimmekö ymmärtää siihen mennessä?
Tuon ajatuksen lähtökohtana on tietenkin se, että ihmiset asuvat nykyisin kaupungeissa jotenkin vastentahtoisesti ja että jokaisen unelmana olis omakotitalo maaseudun helmassa ja esikaupunkialueella.
Melko urbaanina, kaupungin keskustassa asuvana ja viihtyvänä en ainakaan itse haluaisi täältä lähteä, vaikka teknologia sen mahdollistaisikin. Työmatkoista sen sijaan luopuisin mielelläni. Jäisi enemmän aikaa juuri kaikelle sille, mikä kaupunkielämässä on parasta – kahviloille, kulttuuripalveluille ja kivijalkamyymälöille. ;)
Nielsen taitaa olla Vanhasen hengenheimolainen… ;-) Itse en suurkaupunkeja välttämättä rakasta, mutta jonnekin maaseudun perukoille en minäkään haluaisi asettua ihan jo käytännönkin syistä. Pitäisi hankkia auto ainakin. Ei kiitos. Mutta sellainen monimuototyö, jota voisi tehdä välillä joustavasti ja teknisesti sujuvasti etänä (ei välttämättä kotona), välillä toimistolla – se kyllä sopisi.
Itse olen tehnyt etätöitä eräälle työnantajalleni niin, että en ensimmäiseen puoleen vuoteen tavannut kuin kerran pari tyyppiä firmasta. Hyvin se toimii jos sen haluaa toimivan. Suurin ongelma nykyään tuntuukin olevan se, että kuvitellaan, että tiimityö vaatii jatkuvaa naamakkain oloa ja etätyötä ei edes harkita vaihtoehtona.
Itse asun paikassa, joka varmasti monen mielestä on jo melkein korpea (Marjutin kotikaupungin lähinurkilla) enkä täältä halua etelään lähteä vaikka mielenkiintoisia töitä onkin tarjolla. On se kumma, että työssä, missä suurimman osan kommunikaatiosta voi hoitaa sähköoisesti edelleen vaaditaan jatkuvaa naamakkain oloa.
Nielsenin ajatuksen taustalla on varmasti myös paljon amerikkalaisuutta. Siellä kaupunkien keskustathan eivät todellakaan ole asuttuja ja asutus etääntyy koko ajan keskustasta. Itse en sellaista elämää voisi kuvitellakaan, missä työmatkaan menee säännöllisesti yli tunnin suuntaansa, ainoa ratkaisu amerikkalaisessa infrastruktuurissa nykyisen kaltaiseen asumiseen ilman pitkiä työmatkoja olisi juuri etätyön parempi mahdollistaminen.
Niin, ja pitäähän se myös muistaa, että etätyö on kuitenkin vain varsin pienelle väestönosalle mahdollista. Monet palveluammatit vaativat fyysisen asiakaskontaktin ja tehdastyötä nyt on käytännössä mahdotonta tehdä etänä.
Joo, etätöissä piilee eriarvoistumisen siemen, ja varsinkin kun se paketoidaan yhteen tuon punainen talo ja perunamaa -ajatuksen kanssa, ollaan jo aika lailla kiinni siinä maailmassa, joka on monelle pelkkä haave.
Olen haaveillut jo monena kesänä siitä, että saisin kesäkaudeksi työt järjestettyä niin, että voisin olla vaikkapa kesä- ja elokuun etätöissä, heinäkuun lomalla, ja koko kyseisen ajan jossain maaseudun rauhassa nauttimassa Suomen kesästä. Käytännössä tämän haaveen torpedoi projektinhallinta ja resurssointi, sillä on häviävän pieni mahdollisuus, että projektit voisi ajoittaa niin, että juuri ne etätyön mahdollistavat kirjoitushommat yms. sattuisivat samaan aikaan.
Mutta jos kuin ihmeen kaupalla projektit osuisivatkin kohdilleen, niin tekniikka kyllä asettaisi melkoiset haasteet.
Olen nytkin pakenemassa lomakseni pois pääkaupungista, ja loma-asuntoa etsiessä törmännyt jatkuvasti siihen, ettei asunnoissa ole verkkoyhteyksiä, tai jos on, niin ollaan vielä modeemiyhteyden päässä – siis ei edes kaapelimodeemin. Oma laitteistokin on valovuosien päässä langattomuudesta ja helposta, paikkariippumattomasta verkkoon pääsystä. Palveluntarjoajat eivät edes tunne mahdollisuutta ”lomaliittymiin” – että voisi avata edullisen laajakaistayhteyden edes kuukaudeksi kerrallaan ilman hurjia avausmaksuja ja häslinkiä. Joka tapauksessa säätämisen seurauksena saan taas viettää todellista lomaa: ei ympärivuorokautista nettiä, ja tv:ssäkin vain kolme kanavaa… :-)