Tuoreen leivän tuoksuisessa menopaussissa puhutaan tänä aamuna muotoilun merkityksestä; aihe, joka ei ole käytettävyysmaailmassakaan vieras. Onhan esimerkiksi alan guru Don Norman omistanut viimeaikaiset kirjoituksensa pääasiallisesti juuri emotinaaliselle suunnittelulle ja sen kolmelle tasolle: ”Visceral design refers primarily to that initial impact, to its appearance. Behavioral design is about look and feel — the total experience of using a product. And reflection is about ones thoughts afterwards, how it makes one feel, the image it portrays, the message it tells others about the owner’s taste.”
Vaikka leipäkoneessa tehty leipä maun ja tuoksun puolesta olisikin priimatavaraa, niin sen muoto ja kenties myös tekotapa saavat aikaan tunteen siitä, ettei kaikki ole ihan kohdillaan, että jotain puuttuu. Silloin saattaa kone jäädä kaapin nurkkaan makaamaan. Muodolla on siis väliä, mutta niin on myös käyttökontekstilla – vai väittääkö joku, ettei eväsretkellä nuotion ääressä juotu kahvi maistu paremmalta ja reissumies päihitä gourmet-ravintolan pöperöitä mennen tullen?
Suunnittelijoiden työtä ja halutunlaisten käyttökokemusten aikaansaamista ei helpota se, että meitä ihmisiä on jokaisen kolmen tason junaan: ”Some people are behavioral, emphasizing the behavioral level in their choices. Some are visceral, going by appearances. Some are reflective, considering what others will think — although it is the rare person who will admit to this trait.” Taitaa olla niin, että tulevaisuudessa näemme yhä enemmän tietylle käyttäjäryhmälle kohdennettuja tuotteita ja palveluita sen sijaan, että yritettäisiin tehdä kaikkea kaikille. Sitten onkin pidettävä kieli keskellä suuta, ettei samalla aiheuta syrjäytymisen tunteita.
Konteksti on yllättävä vaikuttaja, nuotiossa päältä mustaksi paistunut ja sisält’ä kylmä halpa lenkkimakkara päihittää mennen tullen kokolihamakkarat ja pippuripihvit.
Reikäleivän reiän tehtävä oli olla ripustuslenkkinä tuvan katossa olleeseen seipääseen. Vaan mitä virkaa sillä enää on ja silti sitä joka leipomo tekee. Ettei vaan kontekstin takia, jonkun nostalgian häiveen vuoksi. Vai siksi, että reikäleivässä on suhteessa paljolti kuorta ja siis sattumalta eri tarkoitusta palveleva muoto onkin tuottanut paremman lopputuloksen. Onko leipä ostoskorissa siis sen ulkonäön vai sen herättämien kokemusten ja mielikuvien vai sen tähden, että se on kätevän kokoinen.
Äh, liian monimutkainen ajatusrakennelma, taisi kaatua….
Reikäleipä on ensisijaisesti kätevän muotoinen. Revitty ruisreikäleipä on kehityksen huippu.
Se on aikalailla sopivan kokoinen. Siitä saa kätevästi ilman työkaluja pienen tai jättisuuren leivän (maksamakkaraa ja suolakurkkua).
Toki siinä on myös opittu muoto. Reikäleipä näyttää samalla tavalla oikealta leivältä kuin limppu. Valmiiksi siivutetut ja muut härpäkkeet eivät sisimpiä tuntoja kolkuttele.
Ja miltä maistuu lenkki juhannuksena kokossa paistettuna, entä takassa saunan jälkeen! Jäähallissa erätauolla maistuu makkara ihan toiselta kuin snagarilta aamuyöllä. Mutta koskaan ei maistu suomalainen kahvi ja ruisleipä niin hyvältä kuin ulkomaanmatkan jälkeen, mieluiten jo paluulennolla nautittuna. Silloin kelpaa se siivutettukin.