Vaikka verkko-oppimisen tehokkuus onkin ehkä arvioijasta kiinni, voidaan silti yrittää erotella joitakin yleisiä tekijöitä, jotka edesauttavat sitä. Vuosien varrella olen lukenut vinot pinot materiaalia verkkopedagogiikasta ja erilaisista oppimisen teorioista, joissa kaikissa on yritetty keksiä se pyörä, jonka pyörittäminen tekisi verkossa opiskelusta optimaalisen tehokasta ja kannattavaa kaikille. Ehkä hupaisimpia ovat ne, joissa oletetaan, että kun laitetaan pankkitoimihenkilö pelamaan simulaatiopelejä, niin johan oppiminen tehostuu. No, joskus voi niin ollakin.
Stephen Downesilla onkin virkistävän maanläheinen ote siihen, mikä tekee verkko-oppimisesta tehokasta. Some Principles of Effective E-Learning -artikkelissaan hän tulee siihen tulokseen, että verkko-oppimisessa pätevät ihan samat lainalaisuudet kuin muuallakin verkossa: ”Probably the best indicator of what works in informal e-learning is what works on the web in general. After all, this is where much informal learning is already taking place. And the web is a medium that supports informal, random-access on-the-job training. Probably much of what counts as learning from the web is not even recognized as learning at all.”
Ja ne tehokkaan verkko-oppimisen elementit ovat vuorovaikutus, käytettävyys ja asiaankuuluvuus. Tarvitaan mahdollisuuksia kommunikoida, tarvitaan käytettävä oppimisympäristö ja mielekkääksi koettua sisältöä. ”By ensuring that e-learning content is interactive, usable and relevant a designer can be virtually sure that the e-learning outcome will be a success, or at the very least, appreciated by the learners. Who are, after all, the final judge.”
