Seikkailuni tietokoneliikkeiden ihmeellisessä maailmassa jatkuivat eilen alaotsikolla Asiantuntija mukana. Tehtyäni itse alustavan katselmointikierroksen pidin parhaana ottaa varsinaiseen hc-kartoitukseen mukaan sen ihmisen, joka on huolehtinut rautaostoksistani jo monta vuotta, ja tietää minuakin paremmin mitä ja minkälaisen koneen tarvitsen. Koska en itse jaksa innostua näytönohjainten muistista tai liitäntöjen määrästä, enkä liioin ole minkään tietyn merkin fanaattinen kannattaja, on hyvä että on joku, joka näistäkin asioista tietää ja välittää.
Ja kuinkas kävikään. Yhtäkkiä konetta ei enää myytykään minulle, vaan myyjät paasasivat myyntipuhettaan seuralaiselleni niin, että sain itse kaikessa rauhassa sulautua tapettiin. Ennätyksen teki se myyjä, jonka teknisiä termejä vilisevä puhetulva ei keskeytynyt kuin 10 sekunniksi kerrallaan koko sen 25 minuutin ajan (otin kellosta aikaa), jonka jaksoin liikkeessä seisoa. Ei auttanut, vaikka yritin kauniisti sanoa, että voisimme harkita tässä hieman; suomeksi: voisitko poistua hetkeksi. Turha kai sanoakaan, että kauppoja ei tullut; ei, vaikka kone oli tehokas ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen, joskin ruma. Tällainenkin seikka kun voi vaikuttaa. Mies kyllä innostui koneesta sitten minunkin puolestani, mutta ymmärsi hyvin, etten halua pöydälleni ja elämänkumppanikseni sellaista aparaattia, joka ei myös miellytä silmää.
Mutta löytyipä sentään yksi paikka, jossa minä olin asiakas, jota palveltiin. Mukava myyjä, mukava liike, hyvä ja asiallinen palvelu, pätevä ja katseenkestävä kone, jonka hinta asettui tarjousten keskikastiin ja joka sai asiantuntijaltakin hyväksynnän. Sen menen huomenna ostamaan. Samalla voisin antaa myyjälle psykologiasta kympin.
No kerro nyt meillekin, mikä se hyvä kauppa oli. Ja ennen kaikkea mikä oli se paasausmesta.
Hyvän kaupan voin paljastaa: se oli Academica tuossa Kluuvin kulmilla. Paasausmestan nimeä en sijaan tohdi mainita, mutta sanottakoon, että kyseessä on pieni ja nukkavieru liike keskustan ruutukaavan reunamilla. Sinne tuskin tavan taatelintallaaja eksyy, ellei tiedä hakemalla hakea; nörteille paikka lie tunnetumpi (ja paasaustoleranssi korkeampi).
Joo-o. Se on edelleen mielenkiintoista, että vaikka työkseen värkkäilisi koneiden kanssa ja osoittaisi tietämyksensä myös ostaessa, niin aina uudelleen saa kokea näissä ”alan liikkeissä” tätä sukupuoleen kulminoituvaa kohtelua. Ja jos tosiaan menee liikkeeseen miehen kanssa, niin ennakko-oletuksena on että tämä mies se ne koneet ja laitteet ostaa ja tuo nainen se vaan käyttää konetta mammachattiin tai uusimpien halpanettikauppojen sivujen selailuun. Pfaf.
Itse olen ratkaissut ongelman yleensä siten, että jos jotain en tiedä, niin otan ensin selvää nörttikavereilta ja lähden sitten vaivihkaa listan kanssa yksin ostoksille tai sitten pistän suosiolla jonkun muun asialle. Suurta hupia ja urheilujuhlan tuntua saa aikaiseksi jos lähtee naisporukalla alan liikkeisiin. Miesmyyjä -raukat eivät oikein tiedä, että itkeäkö vai nauraa, kun yksi leikkii asiantuntijaa (vaikka siis oikeasti olisikin sellainen) ja muut kiertävät tukkaa sormen ympärille ja ihmettelevät ääneen, että mikä ihme on näytönohjain…
Tosin asiallistakin kohtelua olen saanut ja useimmiten asioinkin sitten uudemman kerran näissä liikkeissä. Ilman mitään show -meininkiä.
Urheilusta puheen ollen: mulla on vähän vastaavia kokemuksia myös urheiluliikkeistä. Pari vuotta takaperin vedin tarkoituksella kaverin kanssa överiksi ja menin blondiasenteella etsimään tennismailaa. Kaikkien myyjien pokka ei pitänyt; ei se tosin pitänyt meilläkään.
Joskus opiskeluaikoina tehtiin sosiologista tutkimusta biljardin pelaamiseen liittyvistä sukupuolisidonnaisista ennakko-oletuksista. Naispuolinen opiskelijatoverini sattui olemaan todellinen haka biljardissa, ja saatiin aika mainiota tutkimusaineistoa miesten suhtautumisesta rökäletappioihin – naiselle. :-)