Voiko tuote olla liian käytettävä? Sitä on pohdiskeltu jossain ennenkin. Kyllä voi, väitetään Can you have too much ease-of-use? -kirjoituksessa ja siihen vastaavassa Users Kicking Ass -kommentissa. Kysymyshän on kontekstista ja siitä, mihin tuotetta on tarkoitus käyttää. Ohjelman käyttöliittymällä voi olla välinearvoa pyrittäessä johonkin päämäärään, ja se on eri asia kuin jos käyttöympäristö on jo arvo sinänsä. ”But if you’re trying to create an environment in which people can be passionate, something (just not the interface) needs to be challenging, and there must be a way for users to build and grow their knowledge and skills in a way that keeps pace with the increasing challenge. If the thing you want users to become passionate about is simply too easy, without enough opportunity for continuing challenge and growth, they’ll get bored.”
Saman voi yleistää vaikkapa työelämään. Sopiva määrä haasteita pitää mielen virkeänä ja hommat kiinnostavina, kun taas rutiineihin kangistuminen ja jatkuva paikallaan polkeminen saavat pitkäjänteisimmänkin heittämään jossain vaiheessa pyyhkeen kehään. Oikeita asioita oikeassa suhteessa, se on se homman juju. Pelkkä palkka ei takaa motivaatiota ja töiden sujumista, eikä sitä toisaalta myöskään tee hyvä pössis.
Ja kas, jotenkin tässä kiteytyy samalla myös käytettävyyden ja käyttäjäkokemuksen ero: ”Usability, a readily-grasped information architecture, intuitive interaction design, attractive visual design – these are prerequisites to adequate user experiences, but on their own will never produce the passion arising from a great UX. Taken to an extreme, they can even diminish or destroy the experiences users seek.” [via]
