Löytyipä pari artikkelia pilviseksi kääntyneen (ja jossain kenties krapulaisenkin) lauantain ratoksi. Viikonloppunahan ei pitäisi töitä miettiä, mutta alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että käytettävyysasiantuntija on kuin lääkäri tai pappi: ei pysty pistämään aivoja off-asentoon vapaallakaan. Siksi OK/Cancelin viikon sarjakuvastrippi tuntui kiusallisen tutulta. Auts.
Käytettävyyden parissa olen ollut tekemisissä enemmän sen konkreettisen kuin tieteellisen laidan kanssa, joten esim. silmänliiketutkimukset ovat jääneet todistamatta. Ja kenties hyvä niin, sillä jonkin elementin katsominen ei välttämättä tarkoita, että huomio olisi kiinnittynyt siihen. Näin väitetään Attentional Spotlighting in User Interfaces -artikkelissa, ja siinähän tuntuu olevan vinha perä. ”This means that even though you are currently looking at this line of text, your attentional spotlight could be on your buddy list to see who just signed on […] or even on nothing in particular because you are paying attention to a thought process going on in your head as opposed to what’s happening on the screen.”
Yksi tapa saada käyttäjän huomio kiinnittymään ”oikein” on pyytää käyttäjää ajattelemaan ääneen – yleinen tapa käytettävyystesteissä, tosin jotkut käyttäjät sitä arastelevat. (Toisia taas ei saa vaikenemaan millään.) Kun puhuu ja tekee yhtä aikaa, on suuremmat mahdollisuudet siihen, että katseen kohde on myös huomion kohde. Psykologiaa.
Niihin ulkopuolisiin häiriötekijöihin ollaan kehittämässä erilaisia ratkaisuja, kertoo NY Timesin artikkeli (r). Esimerkkinä ”älykäs sähköposti”, joka käyttäjän toimia tulkitsemalla tietää, milloin tekemisessä on tauko, jolloin voi kilauttaa viestin uuden sähköpostin saapumisesta ruudulle. No miksei voi saman tien sulkea koko sähköpostiohjelmaa? Syy on varmaan se sama miksi kännykänkin on oltava koko ajan päällä. Joka tapauksessa olisin hyvinkin halukas kokeilemaan kaikkia mahdollisia vimpamia, jotka mahdollistavat keskittyneen työnteon. Toistaiseksi parhaisiin tuloksiin pääsee tekemällä etätöitä kotona.
