Tehdessäni eilen taustatutkimusta eräästä musiikillisesta kokoonpanosta törmäsin jälleen kerran siihen tosiasiaan, että jostain syystä tuntuu olevan todella vaikeaa tehdä sellaista bändisivustoa, joka sekä näyttää hyvältä että toimii. Vihonviimeinen vitsaus on sellainen flash-toteutus, josta ei pääse ohi ja johon on vielä luonnollisesti ympätty ääniraita, jota ei saa taukoamaan ei sitten millään. Otetaanpa pikkuisen hitaampi kone ja hitaampi yhteys, niin ollaan aika pian sellaisessa suossa, jossa käyttäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää sulkea selain – tai koko kone. Argh!
Aktiivisimmista teinivuosista on kulunut jo hyvä tovi, mutta paitsi viran puolesta myös musadiggarina vierailen artistien sivuilla tämän tästä. En tiedä kuinka moni hakeutuu musiikkisivustoille ihastelemaan kaikenlaisia kieppuvia ja pöriseviä elementtejä, mutta tänä musiikin internet-levityksen aikana voisin kuvitella, että useammat kärkkyvät ladattavaa tavaraa ja jotain informaationtynkää artistista, kenties kuviakin. Silloin on niin maan perusteellisen -keleellistä takertua disainerin asettamaan ansaan heti ulko-ovella niin, että pahimmassa tapauksessa reissu tyssää siihen. Kuka artisti sellaista haluaa?
Järki käteen ja käytettävyyttä peliin, niin kelvollisesta designista voi tulla kerrassaan huippua, sanoo Usability: How to Make a Good Design Brilliant -artikkeli. ”Good design isn’t just about a web site looking cool, it’s about helping the site communicate it’s goal with as little effort as possible on the part of the user. If the site has strong usability, more people will notice how great the design is because they won’t be wasting time trying to figure out how the site works. Don’t sacrifice usability for design.”
Lisäys: Five Mistakes Band & Label Sites Make [kits]. Pakollista luettavaa kaikille asianosaisille.
Olen itsekin huomannut, kuinka monet bändit sortuvat design-juttuihin käytettävyyden kustannuksella. On kauheita Flash-kikkareita, pop-up-ikkunoita, monimutkaisia kehysrakenteita, taustamusiikki jota ei saa pois, tihrufonttia ja joku karmea dhtml- tai Flash-navigaatio, joka toimii vain selaimella X (no se IE tietysti) ja kaiken kukkuraksi sivut on optimoitu resoluutiolle 1024×768 tai jotain muuta älytöntä, eivätkä toimi hitaalla yhteydellä tai koneella ollenkaan.
Yritä siinä sitten sanoa, että ei noin ja kannattaisi kiinnittää huomiota tähän ja tähän asiaan. Vastauksena on yleensä mutinaa tyyliin kyllä tää mun koneella on ihan hyvän näkönen ja kyllä mä tykkään tästä ja ihan hyvin pystyn lukemaan tota viiden pikselin fonttia (kiinteä fonttikoko tietysti) ku mulla on tuo 800×600 resoluutio ja mun mielestä on tärkeintä että tää näyttää hyvältä.
Hyvä esimerkki tihrufontista on Meteli.net, joka eilen pisti tiedotteen ulos nousseista kävijämääristä ja uudistetusta ulkoasusta. Nyt ainakin päänavin kuvina (!) toteutettu linkitys on niin pientä tekstiä, etten minä ainakaan näe sitä ilman silmien siristelyä. Ketähän sekin sitten palvelee…
Mutta enemmän tosiaan tuntuu olevan sääntö kuin poikkeus, että sivuilla on näytettävä kaikki ”osaaminen”. Paha vain että niitä sivuja pitäisi vielä jonkun pystyä käyttämäänkin – siis jonkun muunkin kuin tyttöystävän tai bestiksen. Aina toisinaan tietoa on hakemassa mm. juttua tekevä toimittaja.