Ylen verkkomediassa, Yle Mikaelissa, on puhetta verkko-opetuksesta: Verkko-opetuksen laatu ei ole vielä kummoisissa kantimissa. ”[…] tällä hetkellä taidokkuus ajaa vielä käytettävyyden ohi. Tutkimuksissa on huomattu, että vain pieni osa opiskelijoista oppii verkossa itsekseen lukemalla ja tekemällä tehtäviä, ja valtaosa tarvitsisi ohjausta ja opetusta. […] Käytettävyyteen liittyvät perusasiat ovat kuitenkin yleensä vielä kehittäjiltä hukassa.”
Verkossa opiskeleminen ei ole ihan maailman helpoin juttu, vaikka sitä tarjotaankin hanakasti lääkkeeksi milloin mihinkin kehitystarpeeseen. Verkossa toimiminen vaatii erilaisia taitoja kuin reaalimaailmassa askarointi, ja kun yhtälöön lisätään uuden oppiminen, venytetään käyttäjän kapasiteettia aika äärirajoille. Käytettävyyden merkitys korostuu entisestään, kun opiskelun pitäisi olla nopeaa ja tehokasta. Lisäksi pedagoginen käytettävyys edellyttää, että aineiston pitää olla paitsi käytettävää myös hyödyllistä ja oppimista ja ohjausta tukevaa, Ylen jutussakin mainitaan. Oman työn ohessa virka-aikana tapahtuva verkko-opiskelu vaikuttaa vielä monessa kohtaa urbaanilegendalta – hatunnosto sille, joka pystyy arkirutiineista ja toimiston melskeestä irrottamaan aikaa opiskelulle. Viisi minuuttia siellä ja kymmenen täällä ei tunnu kovin mielekkäältä.
Pari päivää sitten juttelin kollegan kanssa samasta aiheesta – pohdiskelimme sitä milloin verkossa opiskelu on mielekästä ja milloin ei. Hesarin yleisönosastolla oli pari päivää sitten kirjoitus, jossa verkko-opiskelua ehdotettiin ratkaisuksi syrjäseutujen opetuksen puutteeseen tuomaan lisää vaihtoehtoja ja tarjontaa niille oppilaille, joilla koulumatkat ovat pitkiä tai joiden koulualueille ei ole resursseja järjestää kaikkia niitä kursseja, joita oppilaat haluaisivat opiskella. En ihan heti olisi liputtamassa sen puolesta, että alaikäiset pistetään yksin tietokoneen ääreen opiskelemaan verkossa, olipa sisältö kuinka hyvää tahansa. Perinteisellä luokkahuoneopetuksella kun on muitakin tarkoituksia kuin pelkkä asiasisällön oppiminen: opitaan elämään yhdessä ihmisiksi.
Ehkä juuri siksi verkko-opiskelu ei ole lähtenyt odotetun kaltaiseen lentoon: ihmiset haluavat olla tekemisissä toistensa kanssa ja oppia myös toisiltaan. Sitä ei käytettävin ja tehokkainkaan verkkoympäristö korvaa. Virastossa ahertavalle pari päivää hikisessä koulutusluokassa voi sitä paitsi olla tervetullut poikkeus.
[Lähde: Tietoyhteiskunta.fi]
