Ihminen@Turku-tietoyhteiskuntaohjelman hankevastaava Mikko Pakarinen kirjoittaa ihmisen ja koneen välisestä suhteesta otsikolla Pyhää vihaa ja suurta rakkautta. Tätä aikaa leimaa jatkuva vuorovaikutus koneiden kanssa jopa siinä määrin, että pienetkin ongelmat saattavat joskus tuntua maailmanlopulta – lukekaa vaikka Jannen kokemuksista kaatuilevien laitteiden kanssa. Pakarinen ymmärtää: ”Laitteiden helppokäyttöisyyteen ja virheidensietoon tulisikin kiinnittää ehdottomasti enemmän huomiota. Totta kai suunnittelussa nämä ovat aivan ehdottomia vaiheita ja aiheita, olisi naivia ajatella toisin, mutta silti tuntuu siltä, että kiire saada markkinoille uusia tuotteita ajaa käyttäjien tarpeiden ja kykyjen ohi. Käyttäjäryhmät vanhenevat, uuden omaksuminen hidastuu, ja kaikkia ei yksinkertaisesti koko asia ja vempaimet kiinnosta.”
Kauhulla odotan edessä olevia päivityksiä ja hankintoja, kun jo työpaikalla valvovan silmän alla tehdyt muutokset ovat saaneet minut kiipeilemään seinille. Laitteet vainaantuvat yksi kerrallaan ja vähitellen, ja uusia on hankittava tilalle. Yhteensopivuus taaksepäin on sula mahdottomuus, joten kun yksi hajoaa, on uusittava kaikki. Jospa olisikin niin rikas, että voisi jättää koko hankinta- ja viritysprosessin jonkun toisen harteille: määrittelisi vain omat tarpeensa ja pistäisi ammattilaisen asialle koneita ostamaan ja asentamaan. Se sama ammattilainen saisi kernaasti myös ohjeistaa tekemään fiksuja, pidemmällä tähtäimellä toimivia ostopäätöksiä.
