Markus Bengts palkittiin taannoin SIGHCI Finlandin opinnäytepalkinnolla gradustaan Usability as a constituent of end-user computing satisfaction (pdf) eli Käytettävyys osana käyttäjätyytyväisyyttä. Gradussa määritellään käytettävyyden käsitettä ja päivitetään sitä vastaamaan 2000-luvun ajattelua. Suurin osa tutkimuksesta ja standardeistahan on peräisin jostain 1990-luvulta. Samassa työssä Bengts tuli myös siihen tulokseen, että käyttäjän kontrolli on on virheettömyyttä tärkeämpää: ”The results also indicate that availability of desired features, simple interaction and user-control are as constituents of satisfaction more important than simple screen design and error-free usage.”
Mutta siinä missä Bengts päivittää käytettävyyden tälle vuosituhannelle, ollaan Digital Wed Magazinessa valmiita viskaamaan koko käytettävyyden kulttuuri romukoppaan: The End of Usability Culture. Tai ei ehkä sentään ihan koko kulttuuria, vaan sen kirein ja analyyttisin osuus: ”The only way to bring things back into balance is to wrest the focus from that extreme and create a culture that is holistic, balanced and every bit as daring and creative as it is thoughtful and analytical. […] At the end of the day, the culture that we all inhabit will be a better one – a little more balanced, a lot more fun, and eminently more interesting and successful.”
Loppujen lopuksi Bengts ja DWM liikkuvat samoilla linjoilla, sillä Bengtsin gradussakin todetaan seuraavaa: ”In addition to the integration of all desired features users want systems that are easy, clear, efficient and comfortable.” Siis että hilavitkuttimia saa olla, kunhan niitä pystyy käyttämään – ne kun tuovat naminamia käyttäjäkokemukseen.
Mutta sellaiselle käytettävyyskulttuurille, jos sitä nyt voi edes kulttuuriksi sanoa, jota ainailona on saanut kokea, olen valmis heittämään kevyet mullat. ”Pelkästään nörttispesifisiä palveluita ei kukaan osta, ellei ne toimi kaikilla mahdollisilla örväkkeillä. Tästä tosiasiasta ei kannata minusta vieraantua kovin kauas, jos meinaa itsensä alalla työllistää”, ainailona sanoo ja on minusta harvinaisen oikeassa.
