Hiljattain jossain uutisoitiin, että kouluissa aletaan kiristää käytöksestä annettavaa arvostelua, ja että kymppejä ei enää automaattisesti lankea kenellekään ilman tiettyjen kriteerien täyttämistä. Jahka ennätän, niin yritän etsiä uutisen jostain (ellei joku muu ehdi ensin), sillä kiinnostaisi tietää mitkä ovat ne kriteerit, jotka on täytettävä ollakseen ”hyväkäytöksinen”.
Kuitenkaan käyttäytyminen, kuten ei muukaan elämä, tapahdu kuplassa, vaan aina jossakin tilassa ja suhteessa johonkin. Käyttäytymisen normittamista mielenkiintoisempaa olisikin tarkastella sitä, miksi tehdään toisin kuin pitäisi tehdä – miksi käyttäydytään väärin. Hiukan konkreettisemmalla tasolla tähän saa törmätä päivittäin tässä koneen ääressä ahertaessa ja toistenkin ahertamista katsellessa. Saman asian voi tehdä niin monella eri tavalla, eikä käyttäjälle välttämättä koskaan selviä se, mikä olisi se (suunnittelijan mielestä) oikea tapa toimia. Käyttäjät ovat erilaisia, niin myös ympäristöt joissa toimitaan.
Five-Minute Mysteries: Context and Behavior -artikkelissa tarkastellaan asiaa web-suunnittelun kannalta: ”An interesting thing about users navigating web sites is that […] everything they do makes perfect sense to them. Even if they do odd things, users on the web have some explanation of why it was necessary to do what they did. Most of the time, upon hearing the reason why a user did such-and-such, we must reluctantly admit that there exists a method to their madness, however irrational it may be.”
Ei siis ole olemassa vain yhtä ainoaa totuutta – mutta suunnittelussakaan ei voi huomioida kaikkia vaihtoehtoja. Siksi pitäisi pyrkiä tunnistamaan pääasialliset käyttökontekstit ja toimintavatavat. Ja että niin pitkälle päästään, on irtauduttava oman ruudun ääreltä ja jalkauduttava sinne, missä toiminta oikeasti tapahtuu. Kahviakin kun voi keittää useammalla kuin kahdella tavalla.
