Kanadalainen toimittaja kokeili puoli vuotta elämää ilman kännykkää – ja selvisi hengissä! Se on siis mahdollista. Eikä olo ollut alkuunkaan niin kurjaa kuin olisi voinut kuvitella, vaan melkein päinvastoin. Oli opeteltava järjestelmälliseksi, oltava ajoissa ja pysyttävä päätöksissä. Kännykkälakko vaikutti myös lähipiiriin, ja oikeastaan nimenomaan juuri siihen, koska sopimuksista oli pidettävä kiinni. Sähköpostista toimittaja ei sentään luopunut, se olisi ollut jo liikaa vaadittu.
Haiskahtaa tulevaisuuden extreme-lajilta. Ehkä joskus vielä on todella cool jättää kännykkä kotiin tai pistää se palaverissa kiinni. Tällä hetkellä vielä se fakta, että mykistän puhelimeni yöksi saa monien leuat loksahtamaan hämmästyksestä. Eikä tunnu missään!
Kröhöm… Minulla ei ole kännykkää. Eikä ole avovaimollanikaan. Kyllähän tässä kieltämättä alkaa tuntea itsensä jonkinlaiseksi friikiksi. Sitten kun hankin kännykän, hankin sen luultavasti nimenomaan siksi etten enää kestä tilannetta…
Eikö olekin todella älytöntä? Jo se, että omistaa ko. kapineen asettaa kauheita paineita sen normien mukaiselle käytölle. Että pitäisi olla aina saavutettavissa, aina langalla, joustaa ja mukautua kännykän luomiin malleihin. En itekään hankkinut ekaa puhelinta vapaaehtoisesti, vaan sain sen lahjaksi. Sittemmin on monesti tehnyt mieli heittää koko masiina mäkeen. Sinnittele kun vielä voit!