Tapoihini ei yleensä kuulu sen kummemmin kommentoida kanssabloggaajien edesottamuksia tai kirjoituksia, mutta nyt on pakko. Vahingonilo ei nimittäin ole sitä parasta iloa, vaan myötäilo. En olisi voinut kuvitella parempaa alkua viikolle kuin minkä Janne ja Outi tarjosivat haikeansuloisilla kuvauksilla jälleennäkemisestään. Kyynel hiipi silmänurkkaan.
Awww… Kiitos. :)