Donna Maurer ihmettelee blogissaan kuinka käyttäjäkeskeinen suunnittelu on mahdollista ilman käyttäjiä. Uh, voisinpa sanoa etten itse ole koskaan törmännyt vastaavaan tilanteeseen, jossa ohjelmistojen ja verkkopalveluiden toteuttajat eivät ole koskaan käyttäjää nähneetkään, tai pahimmassa tapauksessa edes kuulleet kuka tuotetta lopulta käyttää. Yhä edelleen elävänä mielessä on tilanne, jossa ikääntynyt pankkitoimihenkilö oli saamassa ruudulleen skeittilautailijoilla ja kärpäsenkakkafontilla koristeltua e-oppimista. No, olisihan se tietysti saattanut olla mukavaa vaihtelua.
Väsymiseen asti olen saanut toistella mantraa siitä, mitä tarvitsen, että voin tehdä työni. Okei, kolmesta mapillisesta sekalaista paperia on puristettu verkkokurssi, mutta sen laadusta en mene takuuseen. Käytettävyyden suhteen ei kuitenkaan riitä, että asiakas viskaa www-osoitteen tai ohjelman rompulla ja toivoo saavansa paluupostissa käytettävyysanalyysin. Maurer määrittelee suunnittelijan tarpeet, ja aika pitkälle samaa pätee myös käytettävyyden tutkimisessa: ”[…] To create a good design (not even a great design), I need to understand the context. I need to know what the users already know, what they are doing at the same time as this task, what’s around them. These are the details that provide me with the information to take the magic leap and create a design that works. Without them I’d be making it all up, and there is little chance that it would be right.”
Lisäys (klo 17:00): Donna Maurer on kirjoittanut aiheesta toisenkin postauksen, jossa otetaan hellästi huomioon ohjelmoijien herkät tunteet. Fiksua rautalankaa, suosittelen: Designing in the dark, part 2.
