Hauskaa opiskelua

Syksy saa ikuisen opiskelijan minussa heräämään Ruususen unesta. Tätäkin viikonloppua on tullut vietettyä erinäisten opistojen kurssiluetteloita selatessa, vaikka entinenkin urakka on vielä kesken. Mutta syksyllä on ilman muuta aloitettava jotain uutta, vaikka into hyytyisikin talven pakkasiin.

Viime talvi ei ollut tässä suhteessa poikkeus. Nyt kun tarjolla on toinen tilaisuus jatkaa siitä mihin jäin, on olo ollut kumman vetämätön ja motivaatio kateissa. Sisu vain ei oikein antaisi periksi jättää tätä opiskelukokonaisuutta kesken, kun kyse ei ole mistään keramiikkakurssista – joka sekin on tullut kokeiltua ja keskeytettyä. Olen aikaisemminkin rutissut verkko-opiskelun tylsyydestä ja raskaudesta, ja osa omaa piilo-opetussuunnitelmaani onkin ollut opetella pitämään tästä opiskelutavasta. Huonoin tuloksin, tunnustettakoon.

Huhtikuussa tehdyssä kyselyssä kysyttiin mm. sitä, mikä tekee verkko-opiskelusta tylsää, ja tulokset ovat kuin suoraan omasta suustani: ”What makes courses boring? Passivity was cited as a common reason for an experience that was not fun: when a learner has no control of his or her learning and is just reading – or skimming – page after page of materials. […] If a learner is motivated then a course needs to be well-enough designed to not de-motivate the learner, which happens when the content is too dry or seems too ’frivolous’ or when the usability of the course is poor.”

Alustukset ja keskustelut verkossa, muu aika nenä kirjassa esseitä vääntäen. Siinä se. Eipä juuri innosta, vaikka aihe sinänsä motivoisikin. Joskus tuntuu siltä, että Suomessa ollaan juututtu verkko-opiskelussa aloitusvuosiin (etenkin yliopistopuolella), jolloin piti vain äkkiä saada jotain verkkoon, eikä vanhoista tavoista haluta luopua, vaikka taivas on rajana verkon käytön mahdollisuuksille. Antaa siis opiskelijoiden haukotella.