Laiskaa

Toin eilen Karjalaan sateen tullessani (tai näin ainakin väitettiin), mutta tänään on jo toinen ääni kellossa. Aurinko paistaa, ja Pielisen rannalla oli mukavaa aamulenkkeillä. Tajusin vasta tänään kuinka vähän näitä maisemia on tullut jalan katseltua: ikäni ruutukaavalla asuneena jopa synnyinkaupungin reunamilta löytyy kosolti paikkoja, joissa ei ole ikinä tullut käytyä. Hassulta tuntui ostaa ulkoilukartta, mutta onhan moni asia muuttunut siitä kun täällä viimeksi asuin.

Kesäkämppäni varustukseen ei totisesti kuulu tietokonetta, ei edes neloskanavaa, joten saan nauttia kirjapinostani täysin siemauksin. Eri asia sitten kuinka kauan into kestää. Rokkia edeltävillä viikoilla kaupungissa käy melkoinen vipinä, kun kaikki toisaalle muuttaneet menninkäiset palaavat sylttytehtaalle. Kuppilassa tavataan, no doubt – sikäli ainakin tekemistä ja tavattavia ihmisiä riittää.

Pers-Janne pohtii bloggaamisen syvintä olemusta ja mietti miksi bloggaa, ja sama kävi mielessä minullakin, kun kampesin julkiselle koneelle sähköposteja lukemaan, vaikka on kesä ja maailman kaunein lomapäivä. Voiko sitä tämän kauniimmin perustella: ”Weblogs allow me to share things with the people I love, allow other people to discover me and perhaps – if I’m lucky – they become friends. What I write is only a small part of me, but it is the part I want you to see. They are things I consider important, or things that move me. Or things that are just silly and make me laugh.”

Taisin vain haluta varmistua siitä, että maapallo kiertää yhä radallaan, vaikken juuri nyt olekaan sykkeessä mukana. Ja kiertäähän se.