Käyttäydyin tänään ikäiseni lailla ja marssin kotimatkalla Tiimariin ostamaan Hanna Pakarisen tänään ilmestyneen debyyttilevyn When I Become Me. Kotisivuilla levyä hehkutetaan mm. näin: ”Lappeenrannasta kotoisin olevan Hannan uunituore, odotettu soololevy When I Become Me on nimensä mukaisesti Hannalta itseltään kuulostava levy, jolla tuore artisti on selvästi omalla alueellaan.”
Just joo. Idols-matsista mieleen jäi ihana eteläkarjalainen puheenparsi ja eloisa luonnonlapsi, jota on siunattu suurella sydämellä ja upealla äänellä (sallikaa nyt tämän kerran nämä ylisanat), ja jota tuli äänestettyä varsin moneen otteeseen. Olkoonkin, että Hannan oma musiikkimaku vaikutti, eh, aika mielenkiintoiselta parikymppiselle tytölle, niin biisi kuin biisi tuntui taipuvan tyylilajista huolimatta. Jossain väräjävässä päiväunessani rohkenin toivoa, että Hannan persoonallisuus olisi välittynyt tälle levylle saakka, mutta mitä vielä! En muista koska olisin viimeksi kuunnellut yhtä puhkituotettua, hajutonta ja mautonta tekelettä. Taustatiimin tuntien sen ei pitäisi olla yllätys, mutta onpa silti. Ja se on helvetinmoinen sääli.
No, ei siis mitään uutta auringon alla.
Ai ei mitaan uutta auringon alla? Levyja? Tiimarissa? Kaak!! :-)
Joo, Tiimari on haistanut markkinaraon ja myy lapsille Idols-levyt halpaan hintaan. :-) Niiden ostaminen käy kätevästi siinä hajukumeja ja kimaltavia lyijykyniä shoppaillessa…