Don Huonojen uudessa Pyhimys-videossa Apulannan Tonille käy aika köpelösti. Aivan helvetin hyvä video, taattua von Hertzen -laatua. Hakeutukaa tv-vastaanottimienne ääreen huomenna Bänd-X:n aikaan.

Turhautunutta nurinaa: seuraa tarina tosielämästä ja mahtavasti toimivasta sähköisestä palvelusta.

Suunnittelin alkukesästä kesälomamatkaa ja samaan syssyyn tuli mieleen tarkistaa onko matkavakuutukseni kunnossa. Siispä sujuvasti Sammon sivuille ottamaan asiasta selvää. Sammollahan on sähköinen vakuutuskansio kaikkien muiden palveluidensa ohella, joten ajattelin, että tätä kauttahan homma hoituu sujuvasti. Pistin siis viestiä menemään.

Yhteydenotto tulikin pian sähköpostitse, niin kuin olin toivonut. Vakuutusvirkailija kertoi vakuutusturvani tilanteen, ja kävi ilmi, että matkavakuutuksen osalta sitä pitäisi tosiaankin vähän rukata. Pyysin tarjousta, sain sen ja se oli mielestäni ok (ja minä liian laiska suorittamaan suurempia hintavertailuja, varsinkin kun olen ollut Sammon asiakas vakuutuksineni ja pankkiasioineni imeväisestä saakka). Sovimme virkailijan kanssa, että vakuutuksen voi laittaa voimaan. Kaikki tämä hoitui yhden vuorokauden sisällä.

Vähän ennen lomani alkua kävin läpi huolehdittavai asioita ennen matkalle lähtöä, ja huomasin Sammon sivujen Turvallisen matkan oppaassa maininnan siitä, että vakuutuskortti olisi hyvä olla matkalla mukana. Vakuutuskortti? Mikä vakuutuskortti? Eihän mulla sellaista ollut. Siispä uusi yhteydenotto ja harras toive, että voiskos ko. kortin saada.

Toinen vakuutusvirkailija reagoi taas pian viestiin kysellen minkälaisesta matkavakuutuksesta on kohdallani kyse ja että vakuutustodistuksen voisi saada postitse kotiin. Ihmettelin vähän miksei virkailija ollut tarkistanut tilannetta, semminkin kun olin jo joutunut viestin laiton yhteydessä liittämään mukaan sotun ja muut tiedot, joiden pohjalta vakuutukseni olisi voinut tarkistaa. Laitoin siis henkilötunnuksen ja muut pyydetyt tiedot uudestaan. Mutta kuinka ollakaan: mitään matkavakuutustietoja ei löytynyt. Seurasi mahdoton sähköpostirumba, kun yritin selvittää aiemmin saamaani ja hyväksymääni tarjousta - onneksi kaikki sähköpostit olivat hyvässä tallessa. Kävi ilmi, ettei vakuutusta oltukaan koskaan saatettu voimaan, vaan tiedoissa se oli yhä tarjouksen asteella, ja luonnollisesti asiaa hoitanut ihminen oli lomalla... Uusi virkailija: "Tarjouksen näen vielä. Olisiko se pitänyt voimaansaattaa?" Minä: "Kyllä, ajat sitten."

Pinna kiristyi hiukan. Mitähän sitten olisi tapahtunut, jos olisin oikeasti telonut itseäni matkalla olettaen, että mulla on voimassa oleva vakuutus? Mitä olisi tapahtunut, ellen aivan sattumalta olisi hoksannut kysellä vakuutuskortin perään? Kenellä olisi ollut vastuu? Vakuutuskorttia en sittenkään saanut, vaan paperisen todistuslärpäkkeen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ajattelin, että ilmeisesti tämä on Sammon käsitys kortista. Hyvä että edes se ennätti matkalle mukaan.

Tarinan loppuhuipennus tapahtui tänään. Tulin kotiin, avasin postit, mukana kirje Sammosta. Ja mitä kirje sisälsikään: matkavakuutuskortin.

Vilkaisin aamutuimaan MTV:n Video Music Awardseja, joiden tulokset eivät ällistyttäneet. Enemmän ällistytti Christina Aguileran totaalinen tyylitajuttomuus, jota MTV:n uutisissa kuvataan sanoilla "-- made the sartorial statement of the evening with her skunked dreadlocks, a scarf fashioned into a blouse to reveal some "neathage," and the micro-est of minis. It looked like she was really trying to get the word out about her upcoming album, Stripped." Britney Spears olisi voittanut Judas Priest lookalike -kisat vähintäänkin rinnanmitalla. Hohhoijaa. Surullista tässä on se, jos joku lapsi jossain oikeasti luulee, että näiden tätien ulkonäkö on tavoittelemisen arvoinen asia.

Kävin eilen pälyilemässä Internet Expossa, mutta jotenkin vaan on niistäkin messuista mennyt hohto. Toki keräilin mukaan kaikki kivat kynät, avaimenperät ja muut irtokamat, lueskelin bisnes.fi:tä Elokuvasäätiön pehmeillä penkeillä ja pohdiskelin vakavissani kuinka oma sandaalit ja farkut -lookini tuntui olevan valovuosien päässä krakakaulaisista nettiherroista. No, messuihin puutuu joka iikka, etenkin jo joutuu pönöttämään ständillä karkkikori ojossa - tai ständien läheisyydessä karkkikäsi ojossa.

Onneksi ei tarvitse miettiä mitä tekisi Taiteiden yönä, MTV3 pitää siitä huolen puolestani! :-) Jos jaksaisin maleksia ördäävän nuorison ja varttuneemmankin väen tungoksessa, niin kenties hakeutuisin pois keskustasta eri kaupunginosien tarjoamien ohjelmien pariin: miltä kuulostaisivat henkiset hoidot Nousevan Auringon talossa tai kirjailijoiden kuulantyöntö ja kuvataiteilijoiden korkeushyppy?

Kauan on kärsitty vilua ja nälkää, mutta nyt se loppuu! Toisinaan kotona ollessa tulee vastustamaton halu lösähtää sohvalle tuijottamaan telkkaria, mutta kesäaikaan suomalaista televisionkatselijaa kiusataan uusinnoilla ja kurjilla ohjelmilla. Onneksi sentään on ollut Rimakauhua ja rakkautta, Lihavat ystävät, Frasierin uudet jaksot sekä viime lauantaina esitetty kaksiosainen Suloinen kosto. Tänään jatkuukin sitten neuroottinen ja mahalaskun kokenut Ally McBeal melkoisen monen uuden naaman voimin ja torstaina on oma henkilökohtainen juhlapäiväni: Teho-osasto palaa ruutuun! Tiedossa siis se yksi tunti viikossa, jolloin kaikki yhteydenpitovälineet ovat taatusti kiinni.

West Wingia sen sijaan saa odotella vielä lokakuulle saakka, mutta voisin kuvitella että hyvää kannattaakin odottaa. Sitä ennen voisi vaikka hankkia lisää videokasetteja ja kenties jopa ne uudet videot... (toimivia käytettyjä saa tarjota!)

Maikkarin syksyn ohjelmat »
Nelosen alkavat sarjat »

Tämän päivän paras uutinen: Ihmemies MacGyverista elokuva! Tosin suurista suurin vääryys on samalla se, ettei Richard Dean Anderson enää kelpaa pääosaan, vaikka onkin mies parhaassa iässä, imho.

Koodaaminen saa parhaimmillaan aikaan flow-kokemuksen, jolloin aika ja paikka unohtuvat, ajantaju hämärtyy, sormet kirmaavat näppiksellä, eikä muulla ole merkitystä kuin sillä saako pikselit osumaan paikoilleen - ja mieluiten vielä niin, että kaikki selaimet sen ymmärtävät. Harvinaista, mutta nautinnollista.

Salamanterin sivuilla oli petollinen linkki Original Quiz Blogiin, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, etten enää koskaan riudu tekemisen puutteessa. Rakastan testejä, olen tehnyt niitä aina. Nuortenlehdissä, naistenlehdissä, nyt verkossa - hihkun riemusta jos Suomen Gallupista soitetaan ja halutaan kysellä jotain! Mitähän se minusta kertoo, mistä olen jäänyt paitsi? Miksi haluan tietää minkä värinen tukkani pitäisi olla, mikä Tenavat-hahmo olen ja paljonko on henkinen ikäni?

En ole hirmuisen kotiseuturakas, jonkin omituisen geenimutaation johdosta sympatiseeraan Turkua Karjalaa enemmän, mutta synnyinseutuni verkkopalvelun Susiraja.netin kasvojenkohotuksen pistän silti ilolla merkille. Ei häikäiseviä flash-kilkkeitä eikä hyttysen kokoista trendifonttia, vaan suhteellisen toimivaa peruskamaa ja leppoisaa turinointia. Satunnaiset lapsuksetkin tuntuvat alleviivaavan karjalaista lupsakkuutta. Pitäisköhän irrota ihastelemaan ruskaa karjalaisiin maisemiin jahka tästä syksyyn päästään...

The Joel on Software Forumilla käydään keskustelua, jossa pohditaan voiko käytettävyysihmisten kanssa ylipäätään tulla toimeen työelämässä. Ohhoh! No, en voi väittää olevani hämmästynyt muusta kuin siitä, että käydystä keskustelusta päätellen käytettävyyseksperttien ammattikunta on aika kurjaa sakkia. Totuushan on, että käytettävyysasioiden kanssa työskentelemisessä on koko ajan vaarana lipsahtaa poliisin rooliin, joka ei ole kivaa kenestäkään - kuka nyt besserwisseröintiä jaksaa? Mutta en myöskään ihan heti tiedä IT-alalla toista ammattia, jossa ammattitaitoa, osaamista ja roolin tarpeellisuutta saa samalla tavalla jatkuvasti todistaa sekä asiakkaille että omille kollegoille.

Niin, paitsi että on omattava kokemusta (Jakob-sedän mukaan 10 vuotta riittää, hehheh) ja soveltuva koulutus, on myös oltava melkoisilla psykologisilla ja diplomaattisilla taidoilla sekä paksulla nahalla varustettu. Mistä sitten tietää onnistuneensa? Siitä, ettei saa palautetta - paras käyttöliittymä kun on huomaamaton.

Etsiskellessäni mukavaa tikka masala -reseptiä osuin pitkästä aikaa Puoliruokaa.net-sivuille ja siitä riemu! Ruuasta turisee kuusi sekalaisella keittotaidolla ja suurella innostuksella siunattua äijää, jotka kokoontuvat epäsäännöllisin väliajoin jonkin ruokateeman merkeissä ja dokumentoivat kokoontumisiaan kaikelle kansalle. Sivuilla esitellään reseptit, miehet ja miesten keittiöt, arvostellaan viinejä ja annetaan vinkkejä mm. kalan fileointiin. Kaikki tämä aseistariisuvalla omistautumisella ja ilmiselvällä arvostuksella hyvää ruokaa kohtaan. Hyvän mielen (ja hyvin reseptien!) sivusto, kyllä!

Sähköpostikusti toi heti aamusta Blogtreen onnittelut perheenlisäyksen johdosta: Villen utu-blogi on kuulemma "jälkeläiseni"! Olen otettu, kiitän ja kumarran.

A List Apartin uusin numero tarjoilee 10 vinkkiä verkkokirjoittamiseen. Kokemuksesta voisin sanoa, että vinkkejä voisi tuplasti sama määrä, mutta silti on äärimmäisen vaikeaa saada kirjoittamista ruotuun, etenkin jos sisällöntuottajia on monta. Olen itsekin kirjoittanut ohjeistusta verkkokirjoittamisen saloihin (ja rikon sääntöjä varmaan koko ajan, krhm) käytettävyyden, luettavuuden, verkko-oppimisen ja ties minkä muun aiheen näkökulmasta, enkä missään nimessä väitä sen olevan helppoa. A List Apartin artikkelissa vinkkeli on usein päivittyvässä sisällössä, niin kuin nyt vaikka blogeissa, kolumneissa ja muussa uutisvirrassa - ja hyvä niin! Voisin suositella artikkelin lukaisemista jokaiselle verkkokirjoittajalle, sillä oppi ei ojaan kaada. Loistava pointti: If you don’t really care, don’t write.

No niin, parinkymmenen kuuntelukerran jälkeen uskallan jo sanoa jotain enemmän Don Huonojen uudesta levystä. Paitsi että minun ei tarvitse: Pekka näes pukee sanoiksi oman mielipiteeni aika tasan tarkkaan, ja Rumbassa toinen Pekka, nimittäin J. Pekka Mäkelä tekee saman tempun: "Yhtä kaikki osa tämän levyn kappaleista tuntuu perin hämmentävän laimean viihteelliseltä nykyiskelmältä. -- Nyt laulujen tarinat tuntuvat kovin tyhjiltä, mihinkään kehittymättömiltä, sanoilta sanojen vuoksi." Niinpä, akanoiden joukossa on kovin vähän jyviä.

Musiikin parissa toinenkin tovi. Kuluneen viikon ilahduttavin uutinen oli, kun kotiseutututtujeni bändi Happoradio sai biisinsä Pahoille teille mafian soittolistalle. Jo entuudestaan Happoradiota on saanut kuulla kuluneena kesänä Radio Suomipopin listoilla, mutta koska minä en ko. kanavaa kestä kuunnella selvinpäin varttia kauemmin, tämä mafiauutinen oli silkkaa parhautta. Ja parhautta etenkin siksi, että biisi on oikeasti hyvä.

Samaiselta mafian soittolistalta löytyy lisääkin karjalaisverta, sillä Aleksi Ojalan Älä sano ...sti kuuluu niin ikään aalloilla. Aikoinaan Joensuussa asuessani en oikein jaksanut Aleksin romanttisia poika ja piano -virityksiä, mutta niin vaan iän myötä pää pehmenee, kun nyt joutui irtoamaan sinkkuostoksille saakka. Karjala rulez.

Olen kaipaillut viikonloppuna jotain kaikenkattavaa kotimaista kirjallisuusportaalia, joka listaisi uutuuskirjat, kertoisi kirjamaailmakuulumiset ja ennen kaikkea tarjoaisi nätisti yhteen niputettuna eri paikoissa julkaistut kirja-arviot niin kuin Rotten Tomatoes tekee leffoille. Aikaisemmin oli sentään hesarin Alkuluku, mutta nyt ei mitään. Tietysti voi surffailla kustantajien tai peräti kirjailijoiden sivuilla, mutta mieluiten kuitenkin jokin riippumaton taho voisi hoitaa homman kotiin. Mahtaisikohan Suomen Kirjailijaliiton johtoon pyrkivää Kari Levolaa kiinnostaa moinen hanke?

Hetkellinen helpotus helteestä. Onneksi.

Surffaillessa silmiin sattui pari musiikillista saittia. Kovasti hehkutetun Mikä fiilis! -discokokoelman sivut ovat aika suppeat, mutta saavat taatusti hymyilemään ajankuvillaan. Ajatelkaa nyt, Pepe Willberg vaaleassa pikkutakissa, Einin kasarikiharapilvi (melkein Pepen veroinen), Markku Aron puhtoinen naapurinpoikalook... Voe aikoja.

Oulun musiikkivideofestivaalien sivut eivät sitten enää kauheesti hampaita naurata. Ensimmäistä kertaa näen, että arvatenkin suhteellisen isolla rahalla on nähty tarpeelliseksi tehdä sivusto, jossa paitsi on aikansa eläneet selainsuositukset, ne ovat vielä ie6 ja ns6. Jos olisin siis katsellut sivuja ie6:lla oman viispistevitoseni sijasta, niin olisiko se samalla poistanut peruskäytettävyysmokat? Ihmeellistä liukuvaa navigointia ja alleviivattuja tekstejä, jotka eivät tietenkään ole linkkejä. Linkki kun luonnollisesti on alleviivaamaton. -kele! Unohdetaan ne alleviivaukset mieluummin kaikkialta, näyttävätkin typeriltä. Mrr.

Perjantai-iltapäivän puhdittomaan olotilaan sopii hyvin Kasan kautta bongattu Nalle Puh -tietokanta pieniälyisille. Itse olen kyllä aina sympatiseerannut karhuosastolta enemmän Uppo-Nallea, mutta jostain syystä mitään yhtä mukavaa ei tästä karhusta löydy. Pienestä saakka olen kuitenkin muistanut ulkoa oheisen runon:

Sadesäällä likoan.
Hellesäällä hikoan.
Sellaista on elämä.
Likoa ja hikeä.

Etelä-Suomessa hikoillaan helteen kourissa, kun taas keskieurooppalaiset kärsivät pahimmista tulvista 200 vuoteen. Aika hurjaa katsella miltä näyttää kaupungissa, jossa juuri olin, kuinka vesi on vallannut ne kadut, joita juuri kävelin. Matkalla saatiin vähän esimakua siitä, millä voimalla vettä voi Prahan leveysasteilla sataa, mutta se taisi olla vain alkulämmittelyä siihen verrattuna, mikä tilanne on nyt, kun kaupungin keskustasta on jo evakuoitu 50 000 ihmistä veden tieltä.

Heh, aamun huvitus: Job Title Generator. Näin vain meikäläisestäkin tuli Senior Sleeplessness Diva. No, ei niin kaukana totuudesta...

Voi jyräys, Katja Ståhlista leivottiin Suosikin uusi päätoimittaja! Suuri (?) yleisö muistanee Katjan Jyrkistä, vähän pienempi yleisö mm. Don Huonojen läpimurron taustavoimana. Mikä siitä, pätevä täti, jolta ei mene jauhot suuhun ja joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Mutta olenkohan ainoa, joka on lievästi sanottuna yllättynyt?

Musiikin parissa pysyäkseni: Kaj Mäkelän Aution saaren levylistalta löytyy nyt myös meikäläisen top 10. Luonnollisesti olen jo ennättänyt moneen kertaan listata levyt uusiksi, mutta kyllä tuo nyt on vähintäänkin suuntaa-antava paketti.

Käytettävyydestä ei kai koskaan voi puhua liikaa. Boxes and Arrowsissa on mainio, yksinkertainen ja tärkeä artikkeli siitä, kuinka käyttäjät otetaan mukaan kehittämään tekeillä olevaa tuotetta tai palvelua. Kirjoittaja mm. käy läpi työroolit siitä näkökulmasta, kuinka ne vaikuttavat loppukäyttäjään.

Useinhan käytettävyys ja käyttäjäkeskeinen suunnittelu nähdään jotenkin erillisenä ja irrallisena projektin osana; ikään kuin kontaktimuovina, jonka voi nätisti liimata valmiin kirjan päälle ja ihailla sen kiiltävää pintaa. Kuitenkin loppukäyttäjän tulisi olla kaiken suunnittelun lähtökohta, kohde ja päämäärä! Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että käyttäjälläkin on osavastuu projektin onnistumisesta - on mm. osattava sekä vaatia että toimittaa riittävästi tietoa oikeanlaisen ja käytettävän palvelun aikaansaamiseksi.

Users aren’t only necessary at the beginning and again at the delivery/support level, they should be regarded throughout the life of the project. Note that I say regarded, not completely involved and not completely isolated. The project manager must know how to balance the two while maintaining peak efficiency in the development cycle. This is not to say every user idea is going to be implemented, or even necessary. Poll five end users about color schemes and you’ll get six different answers.

(Salvatore Palmisano: Users In The Development Cycle: Effective Project Communication)

Sana sunnuntai-illaksi.

kauan - toista kuukautta matkalla
hitaasti juna laskeutuu kohti rannikkoa
kauan - kuinka kauan täytyy matkustaa
että pääsisi pakoon sitä mitä kantaa rinnassaan?
niin kauan ei kukaan voi odottaa
että toisensa saavat taivas ja maa
eikä se muutu vaikka mitä vannotaan
niin kauas ei voi kukaan matkustaa
että pääsisi pakoon varjoaan
ei mikään lopu siihen että hyvästi sanotaan

Don Huonot: Keltainen satama

Half Mad Spinster pui blogissaan ikuisuuskysymystä: jos voisit olla mitä tahansa, eikä esim. raha olisi rajoitteena, niin mitä olisit?

Sattuneesta syystä tätä kysymystä on tullut pohdittua viime aikoina varmaan liikaakin, eikä siihen taida olla tyhjentävää vastausta. Muut vastaajat listailivat vaihtoehtoja muusikosta professoriin, joku haluaisi olla Henry Rollins (heh), joku Teräsmies. Mitä minä haluaisin olla? Minä haluaisin olla onnellinen, ja se on monen osatekijän summa.

Sain eilen sattumalta käsiini Don Huonojen uuden levyn ja tiedon uusituista kotisivuista, jotka ovatkin paljon helpommin lähestyttävässä kuosissa kuin ne vanhat - vaikka etusivulle linkittäminen onkin yhä webmasterille vaikeaa...

Mutta tämä levy. 10 vuotta sitten ei olisi voinut tapahtua sitä, että unohdan Don Huonojen levyn ilmestymisajankohdan, niin kova fani joskus olin. Into hiipui tuolla Kaksoisolennon aikoihin, niin kuin taisi joillekin muillekin vanhoille faneille käydä kuulemani mukaan. Uusi levy on varmuudeksi äänitetty pariinkin otteeseen, enkä tiedä johtuuko sitten siitä, miehistönvaihdoksesta vai mistä, että parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kokonaisuus tuntuu varsin hajanaiselta. Mainitsemisen arvoisia biisejä ovat silti ainakin Keltainen satama ja Pyhimys, kun taas esim. Herää! pakotti tarkistamaan, ettei cd-soittimen pesään ole eksynyt Verta, pornoa ja propagandaa -levy ja sieltä biisi nimeltä Hannu ja Kerttu.

Vaatii sulattelua. Katellaan.

Aamun hesarin välissä putkahti myös Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmalärpäke. Omalla kohdallani poikkeusta aikaisempiin vuosiin ei tuntunut ensi silmäyksellä löytyvän: tänäkään vuonna ohjelmistossa ei oikein ole mitään måste-kamaa, joten juhlaviikkoihin osallistuminen taitaa sujua tutuksi tulleella satunnaisotannalla. En kaipaa mitään Taiteiden yön (hyi olkoon!) tai Ylipormestarin populaarikonsertin kaltaista isoa megahässäkkää, vaan ennemminkin jotain pientä ja kivaa, joka sykähdyttäisi kaltaistani kulttuurillisesti sivistymätöntä junddia.

Pienen poikkeuksen saattaa tehdä Art goes Kapakka. Ravintoloissa esillä on Katja Tukiaisen maalauksia, joihin olen jostain syystä hyvinkin ihastunut. Valitettavasti vain ainakaan vielä en ole onnistunut onkimaan tietooni mitkä ovat niitä ravintoloita, joihin voin mennä pää kenossa Tukiaisen tauluja katselemaan. Joo, ja Can You Festival?:issa olisi tarjolla Kotiteollisuutta...

Helsingin työväenopiston esitekin on ilmestynyt. Näiden opistojen esitteiden läpiplärääminen ja kiinnostavien kurssien ympyröinti on jokasyksyinen rituaali: on niin paljon kivoja kursseja ja opittavia juttuja, jotka voi jouluun mennessä lopettaa! Alkuinnostus kun harvoin kestää vuodenvaihdetta pidemmälle; joskus on käynyt niinkin, että into laantui jo ensimmäisen kurssikerran jälkeen (ei tullut meikäläisestä terrakotta-keramiikan taitajaa). Olen testannut kolmen eri kaupungin kurssitarjontaa ja miltei poikkeuksetta niissä on jotain hyvinkin kotoisaa ja puoleensavetävää. Ja joskus mutu-menetelmän kokeiluista voi poikia pidempikestoinenkin harrastus.

Kävin etsimässä piristystä leffateatterista Men In Black II:n merkeissä ja jo vain luiskahti ketterästi puolitoistatuntinen. Juujuu, ei se ole yhtä letkeä kuin ykkösosa, mutta kyllä minä ainakin hörötin ääneen parissakin kohtaa. Ihmeesti sitä voi repiä riemua vaikka automaattiohjauksesta, jos niikseen tulee ja aivot ovat jääneet sopivasti narikkaan. Ja ovathan ne örkit melkoisen hienosti toteutettuja.

Käytöskukka liikkuu tänään samoissa tunnelmissa kuin minäkin, sillä nostin paikallaolijain keski-ikää melkoisesti - muu yleisö oli huolestuttavan nuorta ja popkornifanaattista. Siitähän ei voi olla kysymys, etten olisi suunniteltua kohdeyleisöä. Virkeä vanhuus kunniaan!

Ensimmäinen päivä on kuulemma pahin hirressäkin. Puhuikohan sanoja lomanjälkeisistä työpäivistä? Taatusti verrattavissa oleva tunne. Taatusti. Työsuhdelakiin pitäisi kirjata vähintään kahden päivän pituinen pehmeä lasku loman jälkeen - siis ei tärkeitä palavereja ensimmäisinä päivinä, kun salasanojen ja oman nimenkin muistaminen tekee tiukkaa. Ketä nämä kaikki ihmiset ovat ja mistä ihmeen projekteista ne puhuvat?

Syksyä vahvasti korvien välissä.

Tänään Nelonen esittää Footloosen, joka on niin sanoakseni a trip down to memory lane. Aikaisemmin päivällä eksyin Pinserin Parhaat ja paskimmat -listalle, ja jäin miettimään mitä omat listani mahtaisivatkaan sisältää. Jotenkin vain sekä kirjojen että leffojen kohdalla parhaus on vähintäänkin kaksijakoista: on niitä Oikeasti Hyviä Elokuvia ja niitä, jotka liittyvät ihmisiin, aikaan, tunnelmiin ja tapahtumiin ja ovat siksi unohtumattomia, omalla tavallaan parhaita. Niin kuin Footloose. Samassa sarjassa taitaisivat painia myös Fame, Dirty Dancing, Sademies, Flashdance, Tappava ase, Top Gun ja monet, monet muut kasarileffat, joita (uudestaan ja uudestaan) tuijottaen on nuoruutta ja hubbabubbaa kulutettu.

Nuorempana rakastin etenkin Molly Ringwaldin leffoja - jokainen 80-luvulla murrosikää elänyt muistaa varmasti ainakin Pretty in Pinkin ja Breakfast Clubin. Kultaako aika muistot, vai onko todellakin niin, ettei nykyisin enää tehdä vastaavanlaisia leffoja teiniyleisölle? Mummona totean, että kaikki näkemäni nuorisoelokuvat tuntuvat olevan enemmänkin pissakakkaosastoa. Sääli.

Päivän linkkivinkki kokoaa sydäntäpakahduttavasti samoille sivuille suuren osan kasarileffatuotantoa: The 80's Movies Gateway, olkaa hyvät!

Suosikkisankariani Jakob-setää pistetään taas kuus-nolla. Nyt olisi tarjolla ihan ilmaisia käytettävyysneuvoja periaatteella "kysy mitä tahansa, Jakob vastaa mitä tahansa." Kartoittaa voi muitakin elämän aloja kuin käytettävyyttä, vaikkapa uraa ja muotia. Hehheh. (via Croc o'Lyle)

Nielseniä vastaan tuntuu olevan tällä(kin) hetkellä hampaankolossa muillakin kaikenlaista möhnää. UsabilityNewsin artikkelissa puidaan vastareaktion syitä ja seurauksia. Mutta hei, vaikka pipo aika ajoin käytettävyysgurulla kiristäisikin, niin eihän ketään ole pakotettu noudattamaan orjallisesti nielseniläistä ilosanomaa! Oman järjen käyttäminen on sallittu, ettei käy niin kuin esim. Kotiteollisuudelle, joka taitaa parhaillaan vähän kärsiä siitä, että fanit ottavat niin kovin tosissaan bändin sanomiset ja tekemiset. No joo, esimerkki oli hiukan kaukaa haettu, mutta tiedätte mitä tarkoitan.

Eikä unohdeta sitä, että karkeasti yleistettynä likimain jokainen humanismista jo syntymässä vieraantunut insinööri on ainakin jossain uransa vaiheessa kuullut käytettävyydestä nimenomaan yhteydessä Nielseniin. Artikkelin kirjoittaja tiivistää hyvin kolikon kääntöpuolet: "The more provocative you are, the more attention you get. So what are intended as guidelines tend to get presented as dictates."

Taannoin kommentoin Ylen radiokanavilleen suunnittelemaa remonttia, ja nyt Radiomafian lopetus tai ainakin radikaali linjanmuutos on iso uutinen. Lopettamispäätöksestä on uutisoitu ainakin täällä:

• Yleisradio haluaa oman teinikanavan (Digitoday)
• Yle lopettaa radiomafian (Nelosen uutiset)
• Yle linjasi lähivuosien ohjelmatoimintaansa (Yleisradio)

Allekirjoita vetoomus Radiomafian puolesta!

(via Unessa)

Peiliin katsomisen paikka kaikille nettitesteistä tykkääville: Neko Revolutionin persoonallisuustestit. Edellisessä elämässäni minäkin olin nunna! Auts! Lisää allekirjoittaneen tuloksia Info-sivulla. Linkkivinkistä kiitos Mikolle!

Elokuuta, ihmiset! Alkaako tästä virallisesti syksyn ja sitä myötä joulun odotus,vai ollaanko jo niin eurooppalaisia, että lomakausi jatkuu meilläkin vielä kuukauden päivät?

Paluu kotomaahan on ollut vähän takkuista. Yllättäen mieleen ovat jääneet kummittelemaan erityisen hymyilyttävällä tavalla lapsuuden tsekkiläiset piirroshahmot, jotka Käytöskukka ennätti jo lisätä linkkilistaansakin. Pisteeksi i:n päälle vielä näin eilen soman nuoren miehen yllään Pikku Kakkonen -paita. Yle Shopista semmoisen saisi... Harkitsen sijoitusta.