Joulu(kin) on kulutusjuhla, jonka tiimoilta on vastattava kysymyksiin:
1. Kerro joku mieleinen joululahja, jonka olet saanut.
Vanhemmiten arvostan aina vain enemmän sellaisia lahjoja, jotka tulevat tarpeeseen – tai vaihtoehtoisesti lahjoja, jotka onnistuvat yllättämään minut: jotain mitä en ikinä olisi osannut toivoa, mutta joka osui nappiin. Lahjat, joiden antaja on oivaltanut jotain olennaista minusta, jäävät mieleen ja ilahduttavat vielä vuosienkin jälkeen.
2. Mitä tänä vuonna haluaisit lahjaksi?
Tänäkin vuonna olen toivonut villasukkia ja hyvää kirjaa. Niitä ei ole koskaan liikaa. Kirjoja toivonkin yleensä kaikilta, sillä paitsi että luettavaa on mukavaa saada, on aina yhtä mielenkiintoista nähdä minkälaisia kirjoja ihmiset arvelevat minun haluavan lukea. Vai olenko ainoa, joka käyttää lahjakirjojen valintaan paljon aikaa ja pohdintaa?
3. Mitä et missään nimessä halua?
Hiukan edelliseen viitaten: mitään aforismikirjoja tai elämäntapaoppaita en kaipaa. Niitä on jo kellarissa yksi pahvilaatikollinen poissa silmistä. Tänään kollegoiden kanssa käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että kukaan ei halua joulunakaan paitulia. Koriste-esineetkin ovat vähän kiikunkaakun, ellei antaja ole tehnyt sitä itse.
Lisäksi olisi ilman muuta pitänyt kysyä, että mitä haluan antaa lahjaksi. Jouluhupsuna ihmisenä nimittäin nautin paljon enemmän toisten lahjomisesta kuin oman tavaramäärän kasvattamisesta.
Ajatelkaa, huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä. Luontokin saisi sen jo huomata.
Minulla oli jo listattuna kysymys siitä, mitä aikoo antaa lahjaksi, mutta sitten ajattelin, että ehkä ihmiset eivät niitä halua blogeissaan paljastaa yllätyksen pilaantumisen vuoksi :)
Ei ei, kysymys ei ollutkaan siitä, mitä *aikoo* antaa, vaan siitä, mitä *haluaisi* antaa. :-) Mulle ainakin tulee aina joulun alla mieleen mitä mainioimpia lahjaideoita, mutta lähipiirissä ei ole sopivaa saajaa.
ihan ok :9