The Poguesin ja Kirsty MacCollin Fairytale of New York on lempijoululauluni kautta aikojen, ja etenkin live-version kuuleminen, jossa yleisö mylvii mukana, heruttaa kyyneleet silmäkulmaan varmasti.
Rauhallista joulua!
Page 6 of 504
Latasin tänään puhelimeeni Ilosaarirockin mobiilioppaan, ja kas, heti tuli festarifiilis. Nykyisin mobiilioppaan saa iPhonelle, Androideille, Windows-puhelimelle ja nokialaisille, eli juuri kenenkään ei tarvitse jäädä ilman.
Muistelen ladanneeni oppaan ensimmäistä kertaa vuonna 2010, ja se oli verrattain hyvä jo silloin. Pidän siitä nytkin: opas on selkeä, hauska ja ennen kaikkea hyödyllinen. Erityisen kätevää on se, että ohjelmistosta voi koota oman ohjelman, jolloin applikaatio muistuttaa kunkin suosikiksi merkityn aloittamisesta 15 minuuttia ennen keikkaa.
Ainoa miinus tulee siitä, ettei applikaatiossa oleva aluekartta toimi niin kuin iPhonen kartan olettaisi toimivan: karttaa ei voi pienentää/suurentaa nipistämällä, vaan vain plussia ja miinuksia täppäämällä. Mutta se on pieni virhe muuten oivallisessa applikaatiossa, jonka toimimiseen ei tarvita edes verkkoyhteyttä, joka usein onkin festarialueella katkolla.
Jaa tämä:
Ah, Illums Bolighus. Ajattelen kaihoisasti tätä tanskalaista sisustuksen ihmemaata, kun vuolen jäätelöstä täydellisen pyöreitä palloja.
Lempiesineideni sijalla 4 on Kitchen Aidin ihana jäätelölusikka, tai -kauha, miten sitä nyt haluaa ajatella. Painava ja tukeva kädessä, siis juuri sellainen, jolla jäätelön vuoleminen juuri sopiviksi makupaloiksi onnistuu vaivatta. Vaikka ostinkin kauhani Kööpenhaminasta, niitä saa ihan varmasti ympäri maailman. Kauha on kuitenkin samalla paitsi muisto lempikaupungistani, myös Illums Boligshusista, jossa taisin käydä edellisellä reissulla pari kolme kertaa ihan vain siksi, koska siellä silmä lepää (ja kukkaro tyhjenee, joten parempi ettei yhdellä visiitillä viivy liian kauan).
Rakastan jäätelöä ja syön sitä (paljon) ympäri vuoden, joten tämänkaltainen työväline on todella tarpeen. Harmi vain, että kotimaiset kartonkiset jäätelöpakkaukset eivät ole niitä otollisimpia jäätelökauhailuun. Suosin niin ollen ihan muita merkkejä.
Jaa tämä:
Jokin aika sitten illanviettoseurueessa puheeksi tuli käytettävyys, ja se, kuinka kauniit esineet tuntuvat jostain syystä myös toimivan paremmin. Samaan hengenvetoon minulta kysyttiin mitkä ovat lempiesineitäni – taustalla ehkä ajatus siitä, että käytettävyysihmisenä lempiesineeni olisivat jotenkin erityisen käytettäviä.
No, tiedä hänestä. Olen ollut enemmän kallellaan Normanin teoriaan siitä, kuinka ”attractive things work better”, eli allekirjoitan itsekin keskustelussa pohdiskellun väitteen. Sen enempää teorisoimatta sain kuitenkin ajatuksen kirjoittaa muutaman blogahduksen niistä lempiesineistäni, joista tässä ensimmäinen: vaaleanpunainen pressopannu.
Ostin pannun kööpenhaminalaisesta kahvilasta neljä vuotta sitten, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. En erityisemmin tarvinnut pressopannua, mutta siinä kahvilan seinällä esillä ollessaan soma vaaleanpunainen väri ja pullukka muotoilu veivät sydämeni. (Kaikille niille, jotka ovat hiukan ihmetelleet värivalintaani olen auliisti kertonut, että vaihtoehtona olisi ollut mintunvihreä, ja en kai minä nyt missään tapauksessa sitä, mutta tosiasia on, että olisin ostanut juuri tämän pinkin vaikka vaihtoehtoina olisi ollut mitä.) Pannu itsessään ei ole tanskalainen, vaan aitoamerikkalaista tuotantoa, mutta en ole antanut sen häiritä, vaikka muuten tanskalaisen muotoilun ystävä olenkin.
Yllättäen pannu kuitenkin tuli tarpeeseen, ja on tarpeen edelleenkin, sillä kartan työpaikkojen seisseitä vaaleapaahtoisia litkuja, ja pyöräytän kahvit mieluummin itse. (Se selittää myös sen, miksi pannu on nimikoitu.) Pressopannulla kahvin tekeminen käy kätevästi, ja lopputulos on, jos nyt ei maailman parasta kahvia, niin ainakin verrattain kelvollista juotavaa. Pannullisesta saa kaksi isohkoa mukia, eikä sitä toista mukia yleensä tarvitse väkisin kenellekään tuputtaa, ottajia on.
Tällä hetkellä pannu palvelee kolmannessa kohteessa ja on edelleen hyväkuntoinen. Puolet sen käyttämisen riemusta tulee tietenkin siitä reaktiosta, jonka se kollegoissa herättää – kommentoimatta ei ole kukaan kävellyt ohi.
Mikä on sinun lempiesineesi?
Jaa tämä:
Koska tässä blogissa on joskus musiikistakin kirjoitettu, niin tänään jos koska on siihen taas otollinen päivä.
Kaikki tietävät jo, että PMMP lopettaa uransa ”toistaiseksi”, ja samalla lopettaa yksi suosikkiyhtyeistäni kautta aikojen. Viime kesänä Ilosaarirockissa huokaisin ties kuinka monetta vuotta peräjälkeen, ettei Suomessa ole olemassa parempaa live-esiintyjää kuin mitä PMMP on. Olen edelleen sitä mieltä, enkä usko mieleni muuttuvan tulevan kesän keikkojen, niiden viimeistenkään jälkeen.
Vähän yllättäenkin PMMP:stä tuli minulle kovin, kovin tärkeä bändi. Rakkaus ei roihahtanut vielä ensimmäisellä levyllä, mutta sen jälkeen kyllä sitäkin suuremmalla liekillä. PMMP:n biisien tahdissa olen itkenyt, laulanut ja nauranut ja siteerannut niitä läheisen ystävän hääkorttiin. Ja paljon muuta. Harva yhtye pystyy siihen enää; liikuttamaan sillä tavalla kuin joskus parikymppisenä.
Kirjoitin tällä samalla otsikolla Joku raja -biisiin liittyen vuonna 2007, ja nyt kun katson taaksepäin, on tuo samainen kappale yhä minulle se läheisin. Siinä kiteytyy PMMP.
Paluuta odotellessa.
Jaa tämä:
