Koska tässä blogissa on joskus musiikistakin kirjoitettu, niin tänään jos koska on siihen taas otollinen päivä.

Kaikki tietävät jo, että PMMP lopettaa uransa ”toistaiseksi”, ja samalla lopettaa yksi suosikkiyhtyeistäni kautta aikojen. Viime kesänä Ilosaarirockissa huokaisin ties kuinka monetta vuotta peräjälkeen, ettei Suomessa ole olemassa parempaa live-esiintyjää kuin mitä PMMP on. Olen edelleen sitä mieltä, enkä usko mieleni muuttuvan tulevan kesän keikkojen, niiden viimeistenkään jälkeen.

Vähän yllättäenkin PMMP:stä tuli minulle kovin, kovin tärkeä bändi. Rakkaus ei roihahtanut vielä ensimmäisellä levyllä, mutta sen jälkeen kyllä sitäkin suuremmalla liekillä. PMMP:n biisien tahdissa olen itkenyt, laulanut ja nauranut ja siteerannut niitä läheisen ystävän hääkorttiin. Ja paljon muuta. Harva yhtye pystyy siihen enää; liikuttamaan sillä tavalla kuin joskus parikymppisenä.

Kirjoitin tällä samalla otsikolla Joku raja -biisiin liittyen vuonna 2007, ja nyt kun katson taaksepäin, on tuo samainen kappale yhä minulle se läheisin. Siinä kiteytyy PMMP.

Paluuta odotellessa.

En ole suuri e-kirjojen ystävä, lehdetkin luen mieluummin ruokapöydälle levitettynä (ja broadsheetinä!). Parhaillaan tuttavapiirissäni Facebookissa kiertävä Suomalaisen Kirjakaupan ohje E-kirjojen ostamiseen ja lukemiseen Android-käyttöjärjestelmän laitteilla ei varsinaisesti sekään houkuttele kokeilemaan sähköisten kirjojen ihanuutta.

”Suomalaisen Kirjakaupan e-kirjakauppaan kuuluu myös sovellus Android -käyttöjärjestelmän laitteille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Androidia käyttävän laitteen kautta voit lukea ja ostaa kirjoja ”kahdella klikkauksella” e-kirjakaupastamme.

Ennen kuin pääset ostamaan kirjoja ”kahdella klikkauksella”, sinun tulee määritellä itsellesi Adobe ID, rekisteröityä e-kirjakauppaamme ekirja.suomalainen.com (Suomalainen.com:in tunnukset eivät käy e-kirjakaupassamme), tehdä ensimmäinen ostoksesi verkkokaupan kautta ja tallentaa luottokorttisi numero omiin tietoihisi.

Rekisteröityessäsi järjestelmän käyttäjäksi ja ostaessasi ensimmäisen kirjan ekirja.suomalainen.com-sivuilla, saat automaattisesti henkilökohtaisen ”kirjahyllyn”, johon ostamasi kirjat sijoitetaan. Tuolta hyllyltä voit ladata e-kirjat päätelaitteellesi. Kirja voi olla yhtä aikaa kuudella sinulle rekisteröidyllä laitteella.

Sen jälkeen, kun olet rekisteröitynyt kauppaamme, määritellyt itsellesi Adobe ID:n ja tehnyt ensimmäisen ostoksen verkkokaupassa, voit hakea sovelluksemme Android Marketista. Suomalainen Kirjakaupan e-kirjasovellus (löytyy nimellä Suomalainen) on täysin ilmainen. Suomalaisen sovelluksessa adobe ID:n voi luoda suomeksi Menusta -> Asetukset -> DRM identifikointi tai vastaavasti Asetukset-osion kohdasta Adobe ID, jonka takaa löytyy nappi ”luo uusi Adobe ID. Nappia painamalla sovellus avaa adoben sivun nettiselaimeen. Avautuva sivu ja sitä seuraava rekisteröintisivu ovat suomenkieliset.”

Ja tässä oli vasta alku.

Taisi olla joskus 2000-luvun alkupuolta, kun poikien kanssa löysimme Jeffrey Zeldmanin, web-standardien gurun, joka oli perustanut Web Standards Projectin jo vuonna 1998, ja kahlasimme hänen Designing With Web Standards -kirjansa koirankorville. (Niin, silloin vielä käytiin keskustelua standardeista ja välitettiin niistä, mihin lie sekin kadonnut?) Tässäkin blogissa Zeldmania on sivuttu vuonna 2004 ja jo aikaisemminkin merkinnöissä, joihin ei voi suoraan linkittää. Siis todella kauan sitten.

Suomesta katsottuna Zeldman standardipuheineen on ollut yhtä kaukana kuin itä lännestä, mutta olen silti jaksanut lukea miehen blogia kaikki nämä vuodet. Pari Zeldmanin kirjaakin on vielä kirjahyllyssä.

Siksipä pieni koodarityttö minussa sai pienimuotoisen hepulin, kun tuttu nimi ilmestyi Instagram-kuvieni yhteyteen. Joku aika sitten hän alkoi seurata kuviani (kyllä, juuri niitä, joissa on pannukakkuja ja merenrantaa vuorotellen, todellisia taidonnäytteitä siis) ja on tykännytkin joistakin. Zeldman. Minun kuviani! Maailma on pieni. Hihii.

Tämän vuoden riemastuttavin ilmiö on ehdottomasti ollut K-poppari Psy ja Gangnam Style (biisillä on oma Wikipedia-sivukin!).

Tätä kirjoittaessani videota on katsottu 167 614 142 kertaa. Mashable on purkanut ilmiötä hienoksi infografiikaksi, kannattaa vilkaista. Gangnam Stylen massiivinen suosio on ollut samalla varsin opettavaista: biisin taustoista lueskellessani olen oppinut aika monta asiaa korealaisesta popkulttuurista, josta aikaisemmin en tiennyt yhtään mitään. Maailma pienenee biisi kerrallaan.

Nokian tiedotustilaisuutta tässä vain katselen.

Ei oo helppoo.

Olen niitä ihmisiä, jotka ensimmäiseksi kotiin tultua heittävät farkut ja muut ahdistavat vaatekappaleet nurkkaan, ja vaihtavat suosiolla verkkareihin. Sellaisiin, niin kuin nämä mustat joogahousuina markkinoidut Stadiumin pöksyt ylläni ovat. Asukokonaisuuteen kuuluu ehdottomasti villasukat, tänään violetit, sekä löysä paita (mustavalkoinen, Gina Tricotin männävuoden mallistoa) ja villatakki, joka on violetti niin kuin villasukatkin. Asukokonaisuuden kruunaa hiusklipsi, joka pitää pitkäksi venähtäneen otsatukan poissa silmiltä, että konsultti näkee ruudulle.

Joten täällä sitä vaan raportoidaan ja tutkitaan niin maan perusteellisesti, ja ihan ilman jakkupukua, jollaista en vieläkään omista.

(Tämä bloggaus on osa Wanhan Blogistanian asumeemiä.)

Huomasin eilen, että Pinseri täytti 10 vuotta. Mahtavaa!

Facebookissa Samia onnitellessani muistin sanoa, että perästä tullaan, sillä olin painanut jonnekin aivolohkoon, että oman blogini arkistoja on olemassa toukokuusta 2002 saakka. Piti sitten käydä verestämässä muistia, että mikä se olikaan se varsinainen aloituspäivä.

Ja sehän oli 7.4.2002!

Kymmenvuotisjuhlat siis menivät jo!

Bloggausdementia taitaa kuulua asiaan näillä ikävuosilla.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista; niin paljon, etten enää edes kaikkea muista tai tohdi muistellakaan. Mutta se, minkä haluan muistaa, ovat ne kaikki kanssabloggaajat, jotka olen saanut kohdata niin virtuaalisesti kuin elävässä elämässäkin. Vaikka tämä blogi on tuonut mukanaan kaikenlaista jännää työ- ja muilla rintamilla, ovat ihmiset jääneet parhaiten mieleen. Kiitos teille, olette ihania, ja minulle hyvin, hyvin tärkeitä jokainen!

Lopetin juuri parinsadan kuolleen blogisyötteen tilaamisen, ja jopas on readerissa kepeät tunnelmat. Keskimääräinen blogien lopetushetki tuntui ajoittuneen vuoteen 2008, mutta joukossa oli niitäkin, jotka eivät olleet päivittyneet sitten vuoden 2005. Oma bloggausintokin taisi lähteä alamäkeen juuri tuolla vuoden 2008 paikkeilla, mutta hengissä sinnitellään yhä.

Olen käyttänyt Google Readeria useamman vuoden aina siitä saakka, kun se julkaistiin. Kehitystä tänä aikana tuntuu kuitenkin tapahtuneen todella vähän. Blogit, kuoleva media?

En tehnyt uudenvuodenlupausta blogata useammin, koska en pitäisi sitä kuitenkaan. Kirjoittaa tekisi mieli, mutta ihminen on laiska. Tai saamaton. Tai mahdollisesti molempia. Vaitiolovelvollisuudetkin painavat nyt, kun olen taas yksityisen sektorin maailmassa, jossa avoimuus ei välttämättä ole kovin pop.

Olen siis tehnyt töitä. Testannut ja tutkinut. Oppinut taas itsekin jotain. Niin kuin esimerkiksi sen, että käytettävyydeltään kehnojen tuotteiden määrä maailmassa tuntuu olevan vakio, mutta joukkoon mahtuu aina joku ilopilkkukin. Harvoin, mutta mahtuu kuitenkin. Suurempia ilopilkkuja ovat olleet käyttäjät. Voisin hyvin viettää loppuelämäni ilman yhtään käytettävyystestiä, mutta kontaktia käyttäjiin en halua menettää. Uusia lähestymistapoja voisi kyllä miettiä. Vai ovatko alamme käytännötkin jo niin vakioita, etteivät muuksi muutu?

Tuosta Elisasta piti sen verran sanomani, että sittemmin asiat ovat toimineet jos nyt eivät erinomaisesti, niin ainakin kohtuullisen hyvin. Sain henkilökohtaisen puhelun joltakin asiakaspalveluvastaavalta, ja kosolti pahoitteluja. Pahoittelut eivät tietenkään tee palvelusta parempaa, mutta kyllä ne joskus ovat ihan paikallaan.

Niin kuin kiitokset, jotka haluan tänään esittää Helsingin Sanomien asiakaspalvelulle. Joitakin satunnaisia jakeluhäiriöitä lukuunottamatta minulla ei ole koskaan yli parikymmenvuotisen tilaajaurani aikana ollut minkäänlaisia ongelmia Hesarin kanssa, ja ne jakeluhäiriötkin on aina hoidettu nopeasti ja asiallisesti. Ei tullut mieleenikään, että palvelu siitä vielä paranisi, mutta paranipa vain: kun lehteä ei tänään näkynyt, soitin jakeluhäiriönumeroon, jossa automaatti ilokseni tunnisti soittajan, siis minut, ja tiesi kertoa, ettei alueella ole ollut jakeluhäiriöitä. Mutta että jos kuitenkin haluan päivän lehden, niin paina 1. Painoin 1. Ja siinä se. Lehti ilmestyi ovelleni tuntia myöhemmin.

Asiakkaan ilahduttaminen asioinnin helppoudella vei noin 7 sekuntia. Kuka pistää paremmaksi?

Olen ollut Elisa Viihteen onnellinen käyttäjä jokusen vuoden ajan. Siispä kun muuttoni tuli ajankohtaiseksi, tilasin palvelulle siirron ja asennuksen hyvissä ajoin, noin kuukautta ennen varsinaista h-hetkeä. Sain tilauksesta vahvistuspuhelun, jossa sovimme siirtopäiväksi muuttopäivää edeltävän perjantain (muutto oli lauantaina), ja asennuksen seuraavalle maanantaille.

Asia ei tietenkään ollut niin yksinkertainen. Pari päivää ennen muuttoa sain Elisasta puhelun, jossa asiakaspalvelija kertoi, että edellisen asukkaan liittymä oli edelleen irtisanomatta, eikä minun liittymääni voisi siirtää samaan osoitteeseen ennen kuin irtisanominen olisi hoidettu. Voisinko siis etsiä edellisen asukkaan ja kertoa tämän hänelle, ja soittaa sitten takaisin Elisaan, kun homma on hoidettu. Olin ihmeissäni: eikö tämä työ kuuluisi Elisalle, kai heillä oli liittymän omistajan yhteystiedot? Mutta ei, järjestelmä oli kuulemma ”jumissa”, eikä yhteystietoja näin ollen saatavana. ”Soita isännöitsijälle”, sain kehotuksen. Asialla oli kiire, sillä muuttoon oli kaksi päivää ja tilattuun asennukseen viisi, ja jos asentajalla ei olisi mitä asentaa, maksaisin siitäkin riemusta turhaan.

Asennustilauksesta tämä asiakaspalvelija ei tiennyt mitään.

No, olin niin äimänä, että soitin kiltisti vuokranantajalle, jota en saanut kiinni, ja sitten isännöitsijälle, jolta sain edellisen asukaspariskunnan nimet, mutta en yhteystietoja. Harrastin luovaa googlaamista, ja sain langan päähän asunnossa aikaisemmin asuneen miehen, joka ei puhelusta ilahtunut. Heillä kun oli ollut Welhon liittymä, eikä Elisasta mitään tietoa – ja lisäksi he olivat muuttaneet asunnosta jo puolitoista vuotta sitten pois.

Kuka oli edellinen asukas? Metsästäminen alkoi ottaa sen verran päähän, että soitin takaisin Elisaan ja selitin tilanteen. Sieltäkään ei nimeä herunut, sillä ”ei me voida kertoa kenen nimissä se liittymä on”. Sen verran asiakaspalvelija kuitenkin tuli vastaan, että pyysi minua kertomaan minkä nimen olin saanut – vain voidakseen sanoa, että ”joo, ei se se ole”. Ja yhdisti minut toiselle asiakaspalvelijalle jatkamaan tilanteen selvittämistä. Selitin taas kertaalleen kaiken, ja sain lohdutukseksi kuulla, että voisin toki käyttää sitä edellisen asukkaan liittymää niin kauan kunnes hän sen irtisanoisi ja saisin omani tilalle. Pyysin elisalaisia ilmoittamaan, jos tilanteessa tapahtuu jotain, eivät luvanneet.

Eikä mitään tapahtunutkaan. Koitti perjantai, Elisa Viihde toimi aina vain, eikä mitään siirtoa tapahtunut. Tuli muuttopäivä, eikä siirrosta ollut kuulunut mitään, saati että asentaja olisi ilmoittanut mihin aikaan on maanantaina tulossa. Kärvistelin viikonlopun netittömänä ja katselin tv:tä vanhan digiboksin kautta. Edellisestä asukkaasta ei koskaan kuulunut mitään.

Maanantaiaamuna soitin Elisaan uudestaan ja vaadin saada tietää missä vaiheessa siirto on, ja milloin asentaja on tulossa. ”Ei ole siirretty, siellä on vielä edellisen asukkaan liittymä irtisanomatta”, sain taas kuulla tutun virren, eikä asiakaspalvelija tiennyt asentajasta tuon taivaallista. ”Jospa nyt vain odotat rauhassa”, minulle sanottiin niin kuin pienelle lapselle, joka kiukuttelee syyttä suotta. Ja minähän odotin. Asentaja soitti puolenpäivän aikaan, vihdoinkin, ja kun kerroin vartavasten olevani kotona koko päivän, hän ilmestyi paikalle iltapäivällä.

Laitteet saatiin asennettua, ja pitkällisen askartelun jälkeen verkko toimi – tosin se vain ei ollut minun. Kun asentaja soitti Elisaan, kävi ilmi, että siellä kukaan ei tiennyt liittymäni siirrosta mitään. Turhaan selitin, että olin tilannut siirron jo kuukausi sitten. ”No, käytät tätä, saattaa siinä riittää kaistaa Viihteeseenkin”, asentaja lohdutti.

Soitin Elisaan itse, ja selitin taas samat virret tilanteesta. ”Siellä on vielä edellisen asukkaan liittymä irtisanomatta”, kuulin ties kuinka monetta kertaa, ja oli hyvin vähällä, että en alkanut jo huutaa suoraa huutoa. Tällä kertaa kuitenkin Elisan asiakaspalvelija lupasi ottaa yhteyttä itse edelliseen asukkaaseen, nyt kun ne yhteystiedotkin olivat taas löytyneet, mutta vieläkään en saanut lupausta, että joku ilmoittaisi asian etenemisestä myös minulle. ”Jos mitään ei tapahdu, niin soita keskiviikkona uudestaan”, minulle sanottiin.

Asentaja halusi nähdä HPY:n piuhakaapin, sillä hänellä oli teoria, jonka mukaan koko hässäkkä olisi voitu kiertää ja liittymäni asentaa siitä huolimatta, että jonkun muun liittymä on edelleen käytössä, ilman mitään irtisanomisten odottelua. Tämä tuli todistettua pölyisessä kellarissa, mutta paljonpa se siinä vaiheessa lohdutti. Hyvä tietää, kuitenkin.

Mutta nyt toimi netti, siis se edellisen asukkaan liittymä. Huokaisin helpotuksesta ja oikaisin sohvalle korjaamaan vakavaa nettivajetta. Sain nauttia onnesta kaksi tuntia, kun nettiyhteys yhtäkkiä katkesi. Voiko olla, että edellisen asukkaan liittymä oli lopetettu juuri nyt, aprikoin, ja soitin taas Elisaan.

Siellä ei tiedetty muuta kuin että, arvaatte jo, edellisen asukkaan liittymä on irtisanomatta, mutta jostain syystä yhteys ei toimi, vaikka kuinka sitä testailtiin. Mainitsin asentajan ehdotuksesta kiertää edellisen asukkaan liittymä, minkä johdosta asiakaspalvelija soitti välipuhelun jonnekin ja selvitti asiaa. Lopputuloksena oli, että asiasta tehtiin vikapyyntö. ”Tässä voi mennä kahdesta viiteen päivää”, sain kuulla. Viisi päivää, vaikka asian olisi pitänyt hoitua jo päiviä aikaisemmin! ”Jos olet menossa Elisa Shopitin ohi, voit käydä täksi ajaksi mokkulan”, minua lohduteltiin. Laiha lohtu!

Maanantai-iltana sain vihdoin puhelun vuokranantajalta, joka oli ollut yhteydessä edelliseen asukkaaseen ja kertonut tilanteesta. Ja tiedättekö mitä?

Edellinen asukas oli sanonut liittymänsä irti jo kuukausi sitten. Mihin lie Elisalta hukkunut!

Tänä aamuna sain Elisalta tekstiviestin, että tilaamani Elisa Viihde asennettaisiin huomenna. Kiukkuinen kun olin, soitin Elisaan, ja penäsin, että miksei tänään, miksi pitää vielä odottaa, kun edellinen asukas on irtisanonut liittymänsä ja olen jo odottanut ihan tarpeeksi kauan. ”Asentajien aikataulu on sellainen”, asiakaspalvelija aloitti, mutta keskeytin lauseen heti alkuunsa ja kerroin asentajan jo käyneen paikalla. Tätä ei heidän tiedoissaan tietenkään näkynyt. Pari välipuhelun jälkeen oli jo eri ääni kellossa, ja liittymä luvattiin laittaa toimimaan vielä tänään.

Ja nyt se toimii. Uskallankohan jo henkäistä helpotuksesta? Tai no, kun Elisasta on kyse, en taida sittenkään tohtia.