Kategoria: Musiikilliset (Page 4 of 34)

Tai oikeammin Senaatintorilla, jossa meuhkasi eilen muiden pohjoiskarjalaisten artistien joukossa Klaus Thunder & Ukkosmaine.

Oli siinä turisteilla ihmettelemistä, kun Joensuun pojat näyttivät mistä synapopkana pissii. Mutta yksikään ei poistunut paikalta naama mutrussa, se on varma. Seuraavan kerran bändiä sopii ihailla vaikka Ilosaarirockin Sulo-klubilla.

Huomaan aika monen itsensä vakavasti ottavan artistin ajan saatossa hukkuvan omaan lahjakkuuteensa. On kosolti niitä, joiden runosuoni tyrehtyy ensimmäisen hittilevyn ja ”vaikean” toisen levyn jälkeen, mutta sitten taas vastapainoksi on sellaisia kuin Tori Amos, jolla ei tunnu olevan minkäänlaisia ongelmia tuupata kahtakymmentä biisiä levylle noin kerran vuodessa. Ja silloin, jos ei ole ihailija sieltä fanaattisimmasta päästä, mielenkiinto uhkaa tyrehtyä, sillä en tiedä yhtään artistia, joka onnistuisi tekemään kahtakymmentä mielenkiintoista biisiä vuosittain. Satunnaisia helmiä joukkoon toki voi sopia.

Tämä tuli mieleen, kun siirtelin aikani kuluksi musiikkia levyiltä kovalevylle ja unohduin ihmettelemään verrattain korkeaa Tori Amos -levypinoa, jonka kappaleista suurin osa kuitenkin on sellaisia, joista en muista nuottiakaan. Niitä on liikaa! Viime vuosien levyt ovat olleet sellaisia, jotka ovat puuduttaneet jo ensikuulemalta, eikä niihin silloin tule helposti tartuttua uudestaan, jos koskaan. Kuitenkin olen vilpittömästi pitänyt Tori Amoksesta, ja pidän edelleen. Mutta vieläkin enemmän saattaisin hänestä pitää, jos hän (niin kuin monet muutkin kaltaisensa) jättäisi traagisen menneisyytensä puimisen sikseen ja keskittyisi tekemään napakoita 45 minuutin mittaisia levyjä, jotka sisältävät 10 kappaletta, joiden pariin haluaa palata uudestaan ja uudestaan. Kyllä, minusta Tori Amoksen kaksi ensimmäistä levyä olivat hänen parhaimpansa.

Jos hyvä musiikki ja silmäkarkki tuntuvat tähän aamuun sopivalta yhdistelmältä, kannattaa käydä vilkaisemassa Von Hertzen Brothersien uusin In The End -video.

Kun vanha fani lukee uutisen, jonka mukaan Dingolle tehdään tribuuttilevy, pörhistyvät niskakarvat väkisinkin. Mutta voihan se toisaalta olla ihan hyväkin juttu, ja eittämättä voittaa bändin itsensä viime vuosien teokset. Täytyy vain toivoa, että tällä levyllä eivät ole tulkitsemassa Maija Vilkkumaa (joka muistaakseni on ollut Dingo-fani – pelastusta ei siis taida olla) eikä varsinkaan Jippu. Children of Bodom sen sijaan on vallan mainio veto!

Oikeasti tosin repeilin sille, että mukana on Anssi Kela, mutta se johtuikin sitten ihan muista syistä.