Kategoria: Havaintoja (Page 5 of 71)

Muutto on kohtuuonnellisesti ohi, toistaiseksi mitään särkynyttä ei ole löytynyt, pieniä pintavikoja sitten sitäkin enemmän. Vinyylien kuntoa en ole uskaltanut testata. Vuokratut muuttolaatikot pitivät myös huolen siitä, että noin 98 prosenttia kaikista tavaroista on jo purettu ja paikoillaan. Sitten kun vielä Helsingin Sanomat löytäisivät tiensä tänne, ja kanavat televisioon, niin kyllä kelpaisi. En muistakaan milloin olen viimeksi asunut antennialueella.

Tästä eteenpäin alkaa totuttelu puutaloasumisen ihmeisiin, ja uusiin käyttöliittymiin. Niin kuin vaikka näihin:

Aitoa kahdeksankymmentälukua! Ovatko käyttöliittymät parantuneet reilussa parissakymmenessä vuodessa, siitä voi sitten olla montaa mieltä.

Kuinka monesti lomallasi olet joutunut ihmettelemään jotakin asiaa ja kysymään siitä lisää tietoja? Entä kuinka monta kertaa ylipäätään joudut päivän aikana kysymään eri asioista tai ottamaan niistä jotain muuta kautta selvää?

Minulle kysyminen on arkipäivää. Joudun kysymään aina ja joka paikassa, sillä monesti tarvittavaa tietoa puuttuu – ja useimmiten vielä sellaista, jonka voisi olettaa olevan kysymättä kerrottua. Hyvä ja yleinen esimerkki ovat vaikkapa erilaiset ruoka-allergiat. Ruokarajoitteisena on harvoin sellaista ravintola- tai kahvilakäyntikertaa, jolloin en joutuisi kysymään tuotteiden sisällöistä, vaikka olisi varsin helppoa antaa tarvitsemani tieto jo etukäteen. Ei se vaatisi sen kummempaa kuin että pistettäisiin se L-, G- tai VL-merkintä ruokalistaan tai vitriinin hintalappuun. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Ei tarvitse olla itse allergikko ymmärtääkseen sellaista joka on; ei etenkään, jos toimii alalla, jossa erilaiset ruokarajoitteet ovat takuulla arkipäivää. Esimerkiksi 17 prosenttia suomalaisista on laktoosi-intolerantikkoja – ei siis pitäisi olla mitään syytä saada aikaan hirveää show’ta siksi, että asiakas siitä mahdollisesti kysyy. Ja usein käy juuri näin. Joko myyjä ei tiedä tuon taivaallista, tai joutuu etsimään tietoa jostain mystisestä mapista tiskin alta, tai keittiöstä – niin tai näin, jono kasvaa ja asiakas tuntee olevansa vähintäänkin hankala, ellei vielä kaupan päälle nöyryytetty.

Arvatkaapa kahdesti meneekö sellaiseen paikkaan uudestaan.

Niin ikään jos etsin kaupasta vaatetta, en voi mistään tietää onko haluamaani kokoa jäljellä tai ylipäätään edes valmistettu. Lindex lanseerasi jokunen vuosi takaperin vaatteisiinsa hintalaput, joista näkee suoraan, missä kokoluokissa vaatetta on ollut saatavilla, esimerkiksi vaikka XS-XL, tai 36-52. Silloin ei tarvitse mennä mankumaan vaikka kokoa 34, kun tietää jo, ettei sitä ole. Toisaalta myös H&M:ssä peli on selvä: kaikki mitä on saatavana on esillä liikkeessä.

Esimerkkejä olisi paljon muitakin, myös vähemmän naisellisia. Sillä joutuvat ne miehetkin kysymään, jos tohtivat. Minusta vain kysyminen ei luo hyvää asiakaskokemusta, vaan päinvastoin. Se menettelisi silloin, kun vastauksen saisi nopeasti ja helposti, ja mieluiten niin, että voisi kokea sen olevan osa palvelua – hyvää palvelua. Sellaista vain saa aniharvoin, ainakin Suomesta.

Alan vähitellen kallistua sille kannalle, että informaatio on parasta palvelua. Eikä mikä tahansa informaatio, vaan oikea ja kontekstisidonnainen, saatu mieluiten pyytämättä kuin vasta pyynnön jälkeen. Helpot asiointipaikat on myös helppo muistaa, ja niihin on helppoa palata.