Taustamusiikkia käyttäjälähtöiselle digitalisaatiolle
Avasin juuri ensimmäistä kertaa vuoteen matkalla-sähköpostini. Sen käyttämättömyyteen on hyvä syy: vuodessa laatikkoon oli kertynyt yli 70 000 roskapostiviestiä.
70 000!
En aio jatkossakaan käyttää ko. osoitetta. Oikea osoite löytyy tuosta oikeasta yläkulmasta.
Kun työn alla on yhtä aikaa muutto maalta kaupunkiin, työpaikan vaihto, Grand One -tuomaroinnit ja siinä sivussa uusiin mikrobloggauspalveluihin (Brightkite, Twitbear, Miggi) tutustuminen, on aika selvää, ettei aikaa jää yli mihinkään muuhun, vaan sitä joutuu jopa nipistämään yöunista lisää. Silloin vanha rakas blogi jää auttamatta alakynteen, kun ajatus on korkeintaan yhden jaikun mittainen ja muutenkin yhtä vakaa.
Olen muuten jotenkin erikoistunut siihen, että yhtä aikaa on tapahduttava ainakin kaksi suurta elämänmuutosta. Viimeiset neljä työpaikan vaihdosta ovat tapahtuneet samanaikaisesti asunnon vaihtamisen kanssa. Ehkä pitäisi lisätä ansioluetteloon kohta erinomaisesta muutoksenhallintakyvystä.
Mutta jospa tämä oleminen nyt vähän rauhoittuisi. Ihan vähän, jooko. En pistäisi sitä pahakseni.
Tuli vain mieleen, kun hiljattain löysin joskus muinoin tekemäni vuokaavion käytettävyyden ujuttamisesta verkkopalveluiden suunnitteluprosessiin… Että ymmärsiköhän sitä loppujen lopuksi kukaan?
En ole vielä ottanut pikku-Aceriani mukaan peiton alle, mutta eittämättä sekin päivä koittaa vielä.
Teknologisessa mielessä syyskuu ei näytä kovinkaan lupaavalta.
Viimeisten päivitysten jälkeen läppärissäni oleva Vista-merkkinen käyttöjärjestelmä on alkanut takuta. Kone ei meinaa käynnistyä välillä ollenkaan. Usein vasta kolmas tai neljäs buutti saa sen toimimaan. En pääse edes käynnistysvaiheessa tarjolla olevaan korjaustilaan. Pelottaa, milloin kone ei käynnisty enää ollenkaan.
Tästä kauhistuneena muistin ulkoisen kovalevyni olemassaolon. Sitä en sitten tiennytkään, ettei se ole Vista-yhteensopiva, ei edes kaikkien mahdollisten päivityspakettien jälkeen. Mahtavaa. Hyvänä hetkenä pystyn näkemään sen sisällön, mutta automaattista varmuuskopiota sillä ei pysty enää tekemään.
Työpaikan vaihtumisen myötä myös puhelin vaihtui Nokian N95:sta E66:een. Too bad. Vaikka E66 etenkin valkoisena onkin soma ja tyttömäinen, ja siinä on mm. mainio GPS, kaipaan N95:sta niin, että mietin jo, että ostaisin sellaisen. Vähiten kaipuuta ei aiheuta se, että E66:n kamera on niin kehno, etten ole onnistunut ottamaan sillä vielä yhtään kuvaa, jonka tohtisi julkisesti missään näyttää; eihän niitä tohdi edes itse katsoa. En ihan heti keksi mitä sellaista tarvitsemaani E66:ssa on, mitä N95:ssa ei. Nyyh.
Että mitähän seuraavaksi. Pamahtaako pakastin, hyytyykö öljykattila?
© 2024 Matkalla
Theme by Anders Noren — Up ↑