Kategoria-arkisto: Tietoyhteiskunta

Sosiologin toinen tuleminen

Posted on by

Iltapäivän kahvihetki tutkimuksellisesti orientoituneessa seurassa pisti sosiologin mietintämyssyn kuhisemaan. Puhetta riitti niin Amazonin sosiaalisista ominaisuuksista kuin Flickrin Gamma-versiosta, sekä tietysti blogeista ja käyttäjien roolista sosiaalisen median suunnitteluprosessissa siinä määrin, että johan tässä meinaa mennä omakin työnkuva uuteen harkintaan. Tai sanotaanko niin, että siinä on säätövaraa.

Ei nimittäin ole kuin muutama päivä siitä, kun ehdin inspiroitua Microsoftilla työskentelevän sosiologin haastattelusta. Ajat ovat muuttuneet sen verran, että alunperin virkaheitoksi itsensä tuntenut sosiologi alkaakin kohta olla nk. omassa elementissään, kun verkkomaailmaan on hiipinyt mukaan tämä kuuluisa sosiaalinen ulottuvuus. Ehkä tässä pian huomaakin olevansa kybersosiologi?

“The challenge is the discipline of sociology: cybersociologists must do everything sociologist do, but also be computer savvy. [...] It’s not that you collect data from the world and run it through a computer; it’s that most of the world runs through a computer. It’s a revolutionary thing. It’s a shift from an ephemeral society to archival society. Six or seven billion humans have come and gone over the course of history, and most of them didn’t leave a trace. In the not too distant future, it’s likely that one to two billion will leave 5 to 10 terabytes, and in those bytes will be the fine-grain details of their lives: the pictures they’ve taken, the words they’ve typed, and the people they’ve been with. This brings up a whole new set of issues. What will privacy look like? How will sovereignty be asserted on this stream of data?”

Olisin tosin taipuvainen uskomaan, ettei oman työnkuvan selittäminen sukulaisille ja kylänmiehille tästä yhtään helpotu.

C-sukupolvi

Posted on by

Minkälaista on elämä verkossa vuonna 2020? Tähän kysymykseen on vastausta hakenut Social Issues Research Centre (SIRC) raportissaan Life online: The Web in 2020. Ja tältä se näyttää:

“The study predicts that Generation C (C standing for content/ connectivity/ creativity/ collaboration/ communication) will be ‘nicer’, more able to communicate with a wider cross section of people and find common ground across previously divisive differences as a result of proliferation of the Internet.

The study also predicts a future with a greater blurring of ‘real’ and virtual worlds with an ‘always on’ society. Infrastructure will need to be able to cope with the ‘always on’ generation. The report predicts hosting providers and data centres will form hubs through which the World Wide Web functions.”

Liki 80-sivuiseen raporttiin käsiksi pääseminen edellyttää yhteystietojen lähettämistä tutkimuksen toteuttaneelle yritykselle, mutta ainakin näin sosiologin näkökulmasta sen verran vaivaa kannatti nähdä.

Kuinka söpöä

Posted on by

Jos olet laillani innostunut Hello Kitty -tyyppisestä söpöstelymaailmasta viimeksi ala-asteikäisenä ja sen jälkeen lähinnä ihmetellyt aikuisten(kin) naisten kiintymystä aihepiirin tarjontaan, niin ei tarvitse ihmetellä enää. Kodin Kuvalehden tuoreimmassa numerossa nykyisin Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:ssa vaikuttava Teppo Turkki valaisee etenkin Aasiassa vallalla olevan söpökulttuurin taustoja:

“Japanin koulutus- ja kilpailuyhteiskunta on kova myös nuorille. Kouluissa psykologinen painostus ja sosiaalisen yhdenmukaisuuden paine purkautuvat toisinaan rajuksi koulukiusaamiseksi, joka on ajanut nuoria jopa itsemurhiin. [...] Osa nuorista naisista pakenee söpökulttuuriin: villakoirien ja kivojen pehmolelujen hellimiseen, omaan hemmotteluun, rauhallisten iltapäivien lounaille naiskavereiden kanssa, pakkomielteiseen kuluttamiseen. – Söpökulttuurista saa turvaa, siellä voi olla heikko ja haavoittuva. Leikkisässä kivuusmaailmassa pääsee edes hetkeksi eroon muuten alati läsnä olevasta itsen ja olemisen kontrollista, Turkki selittää.”

Suomeen Turkki ei usko söpökulttuurin rantautuvan, koska “suomalaisen naisen rooli on vahvempi”, mutta olen kyllä näitä esimerkkejä nähnyt täälläkin, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin mitä aasialaisessa kulttuurissa. Kovaan kilpailuyhteiskuntaan kuuluvat myös virtuaaliyhteisöt, joihin yksinäisyyttä voi paeta, sekä kuluttaminen, joka on nuorille tärkeä yhteydenpitoväline. Turkki jatkaa:

“- Virtuaalinen ulottuvuus muuttaa vahvasti tapoja olla yhteydessä muiden kanssa. Minuus kiinnittyy mediaan. Identiteetit saavat uusia sävyjä fantasiasta ja virtuaalimaailmoista seksuaalisuutta myöten, verkko ja ylikansalliset yhteisöt muuttavat kuvaa itsestämme.”

Ei sittenkään kovin söpöä.

Ubiikkeja verkostoja vaalien alla

Posted on by

Sunnuntain Hesari tarjosi taas mukavaa luettavaa virtuaalimaailman asioista kiinnostuneelle, ja tällä kertaa jutuista pääsevät nauttimaan ilmaiseksi myös muut kuin paperilehden lukijat. (Minkä, jos minulta kysytään, pitäisi olla yleinen käytäntö tämänkaltaisissa artikkeleissa.)

Ensinnäkin Internetin kirjeenvaihtaja valottaa kansalle ubiikki-termin merkitystä U-käännös-jutussaan:

“Ubiteknologian uskotaan mullistavan yhteiskunnan ja talouselämän rakenteita, kun lähes kaikenlainen mediasisältö luodaan, jaellaan ja kulutetaan digitaalisessa muodossa kannettavissa laitteissa. Mistä ubi-intoilussa on sitten kysymys?”

Ei ole kuin puolitoista vuotta siitä, kun käytin ubiikki-sanaa ensimmäisen kerran tässä blogissa. Pari päivää sitten käytin sanaa sujuvasti keskustelussa, enkä olisi edes hoksannut kiinnittää siihen sen kummemmin huomiota, ellei juttukumppani olisi sitä tehnyt. Hyvä muistutus siitä, että käyttäjille kannattaa puhua käyttäjien kielellä muuallakin kuin digitaalisessa ihmemaailmassa, jos haluaa tulla ymmärretyksi.

Toinen niin ikään hiljattain keskustelua herättänyt aihe on LinkedIn-verkostoitumispalvelu, jolle Hesari uhraa kokonaisen sivun Talous-liitteestään. “Onko tarkoituksenasi kerätä mahdollisimman monta kontaktia, vai miksi käytät palvelua?”, minulta udeltiin, ja samansuuntaisia kysymyksiä kysytään myös Hesarin jutussa, jossa ounastellaan, että LinkedInistä “tulee lähivuosien pörssitähti tai YouTuben kaltainen kallis ostos jollekin internet-jätille”. GoogleIn?

Taisin liittyä aikanaan LinkedInin jäseneksi miltei heti palvelun avaamisen jälkeen vuonna 2003, enkä ole osannut suhtautua siihen sellaisella vakavuudella, kuin mitä se taitaisi edellyttää – mutta sama koskee kyllä monia muitakin sosiaalisia medioita; esimerkiksi MySpacesta en ymmärrä tuon taivaallista. Monet juttuun haastatellut suhtautuvat samalla tavalla: nähdään, että palvelusta kyllä voisi olla hyötyä vaikka työnhaussa, vaikka itselle ei vielä olekaan ollut. Ihan pelkkään tuttujen uran seuraamiseen en palvelua käytä, enkä mahdollisimman monen kontaktin haalimiseen. Luulenkin, että LinkedInistä on eniten hyötyä pitämään mielessä ne kontaktit, joita tosi- tai virtuaalielämässä on tullut solmittua, vaikkei niitä kaikkia sieltä löydäkään.

Niin, ja muistettiinhan Hesarissa vielä mainita Naama-vaalikonekin. Vaikka oman ehdokkaan löytäminen onkin tänä vuonna ollut poikkeuksellisen työlästä, niin en kuitenkaan taida edes harkita tämän koneen tuottamaa tulosta – olkoonkin, että meitä yhdistää “sama puolihymy, vilpitön katse, jämerä leuka ja miehekäs kampaus”, kuten rakas ystäväni minulle huomautti. Just just.

Kirjoitettu sana, liikkuva kuva

Posted on by

Se Web2.0-video on kiertänyt blogin jos toisenkin, ja saanut aikaan pääasiassa ennätysmäistä hurmoksellisuutta simppelillä viiden minuutin tiivistyksellään siitä, mistä kaksnollasta oikeastaan on kyse. Ihmisyyttä, yhteisöllisyyttä, omia sisältöjä minulta sinulle, sisältö irrotettuna rakenteesta, kaikki kaikkien kanssa, kaiken aikaa, me yhdessä, jihuu.

Onhan se niinkin.

Mutta aina kun jollain mielipide, on jollakin toisella siihen vasta-argumentti. Niin kuin tämä:

“The internet still follows the fundamental form of the written word and the motion picture: non-participatory reception of information. The exact interface of scripting language is irrelevant… The internet is essentially a series of Guttenberg presses and Edison kinetoscopes connected by telegraph wire. The accessibility of these devices to add content had only changed the scope of the content, not the basic form. Regardless of who made it, I’m still reading text and watching movies.”

[via]

np. U2: With Or Without You