Vietin eilen maailman käytettävyyspäivän iltapäivää SIGCHI Finlandin jokavuotisessa syysseminaarissa, jonka järjestäjänä toimi tällä kertaa Yle, ja jonka aiheena oli esteettömyys.

Ja propsit Ylelle! En muista että koskaan aikaisemmin SIGCHI Finlandin syysseminaareissa olisi ollut vastaavaa osanottajamäärää: Ison Pajan auditorio oli täpötäynnä. Kiitos kuuluu eittämättä aikaisempia vuosia merkittävästi paremmalle tiedotuskampanjalle, kun seminaarille oli oma Facebook-ryhmäkin pelkän sähköpostilistan sijaan, ja sosiaalisissa verkostoissa oli positiivista kuhinaa jo hyvissä ajoin.

Ylen Verkkopalvelujen esteettömyys -seminaarisivu pitää sisällään kaiken olennaisen tiedon tapahtumasta esitysmateriaaleineen ja Qaiku- ym. linkkeineen, ja ehkä se ilmestyy jossain vaiheessa Areenaankin, joten en käy kertaamaan sitä tässä. Mitään erityisen uutta ohjelmassa ei ollut, vaan ennemminkin tervetullutta kertausta perusasioista. Aiheeseen aikaisemmin perehtymättömät saivat varmasti rautaisannoksen esteettömyystietoutta.

Yleistunnelmasta pitää sen sijaan sanoa sananen, sillä se oli mielestäni ihan poikkeuksellisen hilpeä. Monissa esteettömyysseminaareissa istuneena en ole aikaisemmin kokenut sitä, että aikaisemmin aiheeseen liittynyt jäykistely loisti poissaolollaan, ja kukin esiintyjä sai yleisöstä irti spontaaneja nauruja ehkä suunnittelemattomastikin. Hyvät esiintyjät, siis.

Jouduin ikäväkseni poistumaan kesken paneelin, joten kuulematta jäi se, löytyikö konsensus siitä, miten verkkosivujen esteettömyyttä saisi lisättyä. En itse jaksa uskoa pelkkään Jungnerinkin hehkuttamaan goodwilliin, vaan arvelen jonkinlaisen lainsäädännön olevan paikallaan ennen kuin oikeasti alkaa tapahtua. Niin ikään jäin itse miettimään sitä, että mistä kaikki tekijät saavat oppia esteettömien verkkosivujen tekemiseen, koska tietääkseni sitä ei juuri missään erikseen opeteta, jos kohta edes osana muuta koulutusta. Emme kai luota siihen, että kyllä ne devaajat/suunnittelijat/designerit hankkivat oppinsa itse? Saisiko lainsäädäntö johtoportaan oivaltamaan asian tärkeyden ja panostamaan siihen, että työntekijöillä on tarvittava tietous – ja tarvitaanko laki, ennen kuin oppilaitoksista saa koulutusta alalle?

Onneksi edes joku taho on innostunut uudesta Web Content Accessibility Guidelines -ohjeistuksesta. [via]

Eilen DfA-tiistaissa Enter ry:n Maisa Krokfors esitti tämän riemastuttavan videon, joka muistuttaa hyvin, ettei ikäihmistä kannata ylenkatsoa tietokonekaupassakaan.

Tässä blogissa on seurailtu liki kolmen vuoden ajan amerikkalaista saavutettavuuteen liittyvää oikeusjuttua, jossa iso kauppaketju Target haastettiin oikeuteen verkkosivustostaan, joka jäi näkövammaisten saavuttamattomiin. Nyt jutussa on vihdoin tehty päätös – jota heti tuoreeltaan on moitiskeltu siitä, että vaikka Target joutuukin maksumieheksi, tapaus ei kuitenkaan toimi ennakkojuttuna vastaavien tapausten varalle, eli että koskeeko ADA (Americans with Disabilities Act) myös verkkosivuja.

Muutakin hassua tehdyissä päätöksissä on, mm. nämä kohdat:

• Target makes no admission or concession that its website is or ever was inaccessible.
• Target admits no violations of the ADA or any other law.

Mutta parempi kuusi miljoonaa dollaria joukkokanteen tekijöille kuin ei mitään. Verkkosivuston tekijäkin vielä passitetaan kaupan päälle saavutettavuuskurssille.

Xerox on puuhaamassa kopiokoneista ja fakseista saavutettavia – kosketusnäyttöjen kanssa, tietenkin. Hatunnosto heille, mutta jos saa esittää toivomuksen, niin tehkää niistä masiinoista samalla myös käytettäviä, eikös juu?

Kun työhuoneemme nurkkaan ilmestyi printteri/kopiokone, ajattelin, ettei se voi olla ihan mahdoton käyttää, kun näyttääkin niin pieneltä ja kiltiltä. Hah! En ole tunnettu kärsivällisyydestäni käytettävyydeltään kehnojen laitteiden kanssa, vaan poltan käämit kohtuullisen vauhdikkaasti, mikäli laite ei toimi niin kuin sen pitäisi – tai jos se ei edes ohjaa toimimaan millään tavalla. Kuvaavaa printterillemme on, etten vieläkään osaa muuttaa sitä tulostusmoodista kopiointimoodiin, vaan sadattelen laitteen kanssa niin kauan, kunnes joku tulee hätiin, tai vaihtoehtoisesti painelen kaikkia nappeja vuorotellen ja osun sattumalta oikeaan. Ehkä. Pienenä ihmeenä voidaan pitää sitä, etten ole vielä onnistunut sekoittamaan sen asetuksia. Tai sitten en vain tiedä sitä.

Printterin manuaalin sijainti on minulle arvoitus, mutta kieltämättä olisi mielenkiintoista tarkistaa siitä, mihin laitteen navi-näppäimellä itse asiassa olisi tarkoitus navigoida. Sinne? Tänne? Vähän tuonne ja kaksikymmentä astetta vasempaan? Sitäkin enemmän haluaisin tietää mitä liikkui sen suunnittelijan päässä, joka tämä napin piirustuspöydällään raapusti.

Vuoden 2008 MEX Mobile User Experience Awards -palkinnot jaettiin viime viikolla Lontoossa järjestetyn MEX-konferenssin yhteydessä. Mobile User Experience Innovation of the Year -pystin sai BSR Blind Phone, näkövammaisille suunniteltu puhelin.

“‘Products for those with disability is an area in the mobile space which has been much ignored, so is a huge opportunity for better design,’ said award winning freelance designer Ben Scott-Robinson. ‘To be recognised as Innovator of the Year is fantastic. MEX has delivered the opportunity to develop the design for the Blind Phone further forward to an actual prototype, something which would probably never have happened without this award.’”

Joystickin oloinen puhelin hämmentää ensinäkemältä, mutta sen speksien lähempi tarkastelu paljastaa, että jokainen yksityiskohta on huolella harkittu. Millä taholla riittäisi rohkeutta pistää laite tuotantoon ja markkinoille?

Aging and accessibility on ehkä paras saavutettavuutta käsittelevä bloggaus, jonka olen nähnyt aikoihin.

“I started doing web development when I was 20. At the time, it was barely conceivable to us that people of a certain age would be using the web. We didn’t even know if the web itself was going to last. But here it is, still chugging after a dozen and a half years, and not looking a day over 10.

And nowadays, I look around at the people I’ve worked with, and some of them are really old. Like, in their fifties! Some have even retired – the kind of retired where they’re collecting Social Security and posting pictures of their grandkids to Flickr. Get it? They’re using Flickr. And YouTube. And Gmail, and Twitter, and especially eBay. They also tend to have money to spend, and companies tend to like people like that.

And yet, I still hear people dismissing accessibility for older people on the web. That’s not going to fly any longer. Younger people are coming up on the web, that’s true. But those of us already there are only getting older, and we’re not going to stop liking the web anytime soon.

Keep this in mind when you’re about to downplay whether older users will want to use your site. The right thing to ask is:

Will you want to use this site when you’re older?

Or maybe, do you want some 20-year-old smartass deciding you won’t?”

Osuu muuten kummasti maaliin, kun on viikonloppuna joutunut ottamaan uuden koneen kohdalla käyttöön sen accessibility-asetuksia, että fonttikoosta saisi selvää. Mutta minähän olenkin kohta 35, siis miltei ikäloppu, tai ainakin mummo. Vai?

Viime vuoden helmikuun alussa käynnistyi valtiovarainministeriön hanke, jonka tarkoituksena on ollut kehittää julkisten verkkopalvelujen laatukriteeristöä ja siihen liittyvää arviointityökalua. Uudistetun laatukriteeristön ja arviointityökalun julkistamistilaisuus on keskiviikkona 5.3.2008 klo 12.30-16.00
Bio Rexissä Helsingissä, ja siihen on ilmoittauduttava torstaihin 21.2.2008 mennessä. Paikalla puhumassa mm. Jyrki Kasvi, ja juttua riittää esim. käytettävyydestä ja käyttäjälähtöisyydestä. Sinne!

Kommenttilootaan kopsahti vinkki vastikään avatusta Seniorinetistä (“Vahvasti aikuinen!”), joten sitähän piti heti mennä ihmettelemään. Kyseiseen kommenttiin liittyvässä merkinnässä ei silitelty vuosi sitten julkaistua Senioriportaalia, joten odotukset eivät olleet korkealla nytkään.

Virallisestihan Seniorinettiä ei ole vielä avattu, vaan sitä vasta koekäytetään ja testaillaan, kuten web2.0-henkeen kuuluu. Hämärän peittoon jää mm. se, minkä taho(je)n tuotosta kyseinen sivusto on, ja mikä on sen funktio. Tällä hetkellä Seniorinetti näyttäytyy lähinnä helpohkosti käytettävänä uutiskeräimenä, jossa ikäihmisiä kiinnostavat (?) uutiset on ryhmitelty valmiiden otsikoiden alle (hyvinvointi, matkailu, kulttuuri, koti…), jossa voi rekisteröitymisen jälkeen perustaa blogin, kirjoitella foorumille ja chatata Seniorichatissa, tai vaikka pelata Sudokua. Jokaiselle tuntuu löytyvän jotakin, ja vieläpä varsin selkeästi rakennettuna.

Mutta entä sitten? Tarvitaanko Seniorinettiä? Kaipaavatko viisikymppiset ja sitä vanhemmat omaa saavutettavaa ja helppokäyttöistä palvelua, jossa edellä mainittujen asioiden kaltaisia sisältöjä on niputettu yhteen? Miksei kaikkia palveluita voitaisi tehdä alun alkaenkin käytettäviksi ja kaikille sopiviksi?

Nimivalinnalle olisi voinut muuten uhrata vielä toisenkin ajatuksen. Kyseessä ei siis ole Seniorinet. Eikä SeniorNet.

Japanilaissyntyinen Yuta Watanabe on kehitellyt kaikessa hiljaisuudessa karumpiin oloihin soveltuvan puhelimen, jota sopii käyttää myös vanttuut kädessä. Saattaisivat siitä hyötyä muutkin, niin kuin vaikkapa isommilla sormilla varustetut sekä ne, jotka eivät näe näppäimiä kunnolla. Mutta vaikka puhelimen valkoinen ulkoasu kyllä henkii ihanasti pohjoista ja pakkasta, niin ei yksi lintu kesää tee: yhtä lailla tärkeää olisi se, että laite ei hyydy pohjolan tuiskussa ja viimassa. [via]


Josta ei kyllä tällä hetkellä ole tietoakaan.