E-kirja, ihanaa

En ole suuri e-kirjojen ystävä, lehdetkin luen mieluummin ruokapöydälle levitettynä (ja broadsheetinä!). Parhaillaan tuttavapiirissäni Facebookissa kiertävä Suomalaisen Kirjakaupan ohje E-kirjojen ostamiseen ja lukemiseen Android-käyttöjärjestelmän laitteilla ei varsinaisesti sekään houkuttele kokeilemaan sähköisten kirjojen ihanuutta.

”Suomalaisen Kirjakaupan e-kirjakauppaan kuuluu myös sovellus Android -käyttöjärjestelmän laitteille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Androidia käyttävän laitteen kautta voit lukea ja ostaa kirjoja ”kahdella klikkauksella” e-kirjakaupastamme.

Ennen kuin pääset ostamaan kirjoja ”kahdella klikkauksella”, sinun tulee määritellä itsellesi Adobe ID, rekisteröityä e-kirjakauppaamme ekirja.suomalainen.com (Suomalainen.com:in tunnukset eivät käy e-kirjakaupassamme), tehdä ensimmäinen ostoksesi verkkokaupan kautta ja tallentaa luottokorttisi numero omiin tietoihisi.

Rekisteröityessäsi järjestelmän käyttäjäksi ja ostaessasi ensimmäisen kirjan ekirja.suomalainen.com-sivuilla, saat automaattisesti henkilökohtaisen ”kirjahyllyn”, johon ostamasi kirjat sijoitetaan. Tuolta hyllyltä voit ladata e-kirjat päätelaitteellesi. Kirja voi olla yhtä aikaa kuudella sinulle rekisteröidyllä laitteella.

Sen jälkeen, kun olet rekisteröitynyt kauppaamme, määritellyt itsellesi Adobe ID:n ja tehnyt ensimmäisen ostoksen verkkokaupassa, voit hakea sovelluksemme Android Marketista. Suomalainen Kirjakaupan e-kirjasovellus (löytyy nimellä Suomalainen) on täysin ilmainen. Suomalaisen sovelluksessa adobe ID:n voi luoda suomeksi Menusta -> Asetukset -> DRM identifikointi tai vastaavasti Asetukset-osion kohdasta Adobe ID, jonka takaa löytyy nappi ”luo uusi Adobe ID. Nappia painamalla sovellus avaa adoben sivun nettiselaimeen. Avautuva sivu ja sitä seuraava rekisteröintisivu ovat suomenkieliset.”

Ja tässä oli vasta alku.

Välitilinpäätös, no ainakin melkein

En tehnyt uudenvuodenlupausta blogata useammin, koska en pitäisi sitä kuitenkaan. Kirjoittaa tekisi mieli, mutta ihminen on laiska. Tai saamaton. Tai mahdollisesti molempia. Vaitiolovelvollisuudetkin painavat nyt, kun olen taas yksityisen sektorin maailmassa, jossa avoimuus ei välttämättä ole kovin pop.

Olen siis tehnyt töitä. Testannut ja tutkinut. Oppinut taas itsekin jotain. Niin kuin esimerkiksi sen, että käytettävyydeltään kehnojen tuotteiden määrä maailmassa tuntuu olevan vakio, mutta joukkoon mahtuu aina joku ilopilkkukin. Harvoin, mutta mahtuu kuitenkin. Suurempia ilopilkkuja ovat olleet käyttäjät. Voisin hyvin viettää loppuelämäni ilman yhtään käytettävyystestiä, mutta kontaktia käyttäjiin en halua menettää. Uusia lähestymistapoja voisi kyllä miettiä. Vai ovatko alamme käytännötkin jo niin vakioita, etteivät muuksi muutu?

Tuosta Elisasta piti sen verran sanomani, että sittemmin asiat ovat toimineet jos nyt eivät erinomaisesti, niin ainakin kohtuullisen hyvin. Sain henkilökohtaisen puhelun joltakin asiakaspalveluvastaavalta, ja kosolti pahoitteluja. Pahoittelut eivät tietenkään tee palvelusta parempaa, mutta kyllä ne joskus ovat ihan paikallaan.

Niin kuin kiitokset, jotka haluan tänään esittää Helsingin Sanomien asiakaspalvelulle. Joitakin satunnaisia jakeluhäiriöitä lukuunottamatta minulla ei ole koskaan yli parikymmenvuotisen tilaajaurani aikana ollut minkäänlaisia ongelmia Hesarin kanssa, ja ne jakeluhäiriötkin on aina hoidettu nopeasti ja asiallisesti. Ei tullut mieleenikään, että palvelu siitä vielä paranisi, mutta paranipa vain: kun lehteä ei tänään näkynyt, soitin jakeluhäiriönumeroon, jossa automaatti ilokseni tunnisti soittajan, siis minut, ja tiesi kertoa, ettei alueella ole ollut jakeluhäiriöitä. Mutta että jos kuitenkin haluan päivän lehden, niin paina 1. Painoin 1. Ja siinä se. Lehti ilmestyi ovelleni tuntia myöhemmin.

Asiakkaan ilahduttaminen asioinnin helppoudella vei noin 7 sekuntia. Kuka pistää paremmaksi?

Kotiinkuljetuksella

Puhelin soi maanantaiaamuna juuri kun olen hyppäämässä keskustassa ulos bussista mennäkseni töihin. Numero on vieras, mutta vastaan.

- Kuljetusliikkeestä huomenta. Teille on tulossa kodinkone osoitteeseen x, oltais tulossa puolen tunnin kuluttua.
- Niin pian? Maanantaiaamuna ihmiset ovat yleensä jo töissä, eikö tuon varoitusajan pitäisi olla vähän pidempi?

Mietin vaihtoehtojani. En mitenkään ehdi puolessa tunnissa sinne, minne laite pitäisi viedä, pakko siis keksiä muuta.

- Jos tämä ei käy, niin sitten koko kuljetus siirtyy ensi viikkoon, jatkaa ääni puhelimessa.
- Saisiko sen tuotua toiseen osoitteeseen? Sinne ehdin puolessa tunnissa, ehdotan.
- Eiköhän, mikäs se osoite on.

Kerron osoitteen. Kolmeen kertaan. Sittenkin jää vähän epävarmaksi, että kuuliko vastapuoli sen oikein.

- Ja olet sitten siinä osoitteessa seuraavan tunnin ajan ottamassa vastaan?
- Tunnin? Eikös sen pitänyt olla puoli tuntia?
- No, heitetään tässä yksi keikka välissä, niin voi mennä tuntikin.

En ihan ymmärrä logi(sti)ikkaa, sillä kuljetusauto on parhaillaan lähempänä tarjoamaani osoitetta kuin sitä, minne laite piti alunperin viedä, mutta alistun. Parempi nyt, kuin ehkä joskus ensi viikolla. Onneksi ei ollut palaveria alkamassa heti aamusta. Etsin siis kulkuneuvon takaisin, ja olen juuri puolessa tunnissa perillä.

Ja odotan.

Tunti tulee täyteen, juon kahvia. Reilun tunnin kuluttua puhelin soi taas.

- Ollaan nyt tässä alaovella, tuletko hakemaan laitteen?

No en todellakaan tule, ajattelen, sillä eikö kotiinkuljetuksen idea ole juuri se, että isot laitteet tuodaan kotiin, ei alaovelle? Siitä olen mielestäni maksanutkin.

- Jospa kuitenkin toisit sen ylös asti, sanon ja annan ovikoodin. Nuori kuljettaja saapuu laitteen kanssa ja pyytää vielä kuittauksen.

Tällaista on palvelu. Samoja kokemuksia on tiedossa lähiviikkoina vielä useampia. Kello on melkein kymmenen. Siunattu liukuva työaika.